Mistä merkeistä tiesit löytäneesi "suuren rakkauden", jonka kanssa suhde tulee toimimaan ja kestämään?
En halua käyttää sanaa "se oikea" koska en usko, että maailmassa on vain yksi "se oikea" jokaiselle. Sen sijaan uskon, että joidenkin ihmisten kanssa homma vain toimii ja on hyvä olla yhdessä.
Kun kohtasit tällaisen - kutsutaan sitä nyt vaikka sitten suureksi rakkaudeksi - niin nyt jälkikäteen ajateltuna: mitkä merkit ennakoivat sitä, että tämä homma tulee toimimaan tosi hyvin ja kestämään? Millä tavalla se tuntui erilaiselta kuin aiemmat suhteet?
Kommentit (17)
Mä sanon, että tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Heti kättelyssä saa olla täysin oma itsensä ja rakastaa toistakin omana itsenään niinä huonoinakin päivinä. Myös itsellä on sellainen olo, että voi olla rauhassa ja riittää omana itsenään.
Myös allekirjoitan tuon avoimen keskusteluyhteyden. Myös huumori on tosi tärkeässä asemassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä sanon, että tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Heti kättelyssä saa olla täysin oma itsensä ja rakastaa toistakin omana itsenään niinä huonoinakin päivinä. Myös itsellä on sellainen olo, että voi olla rauhassa ja riittää omana itsenään.
Myös allekirjoitan tuon avoimen keskusteluyhteyden. Myös huumori on tosi tärkeässä asemassa.
Ap
Kuinka pitkään olette tunteneet hänen kanssaan? Entä olleet suhteessa?
Niitä oli monta.
Nuoresta iästään huolimatta tosi vastuuta kantava ihminen.
Ystävällinen kaikille, huolehti isovanhemmistaan ja eläimistä, ohjasi hämähäkit ja ampiaiset ulos, ei tappanut.
Osasi tulla toimeen silloisella vaatimattomalla palkallaan.
Oli tunne, että tämän ohmisen käsiin voisin antaa elämäni, totaalisen luottamuksen ja arvostuksen tunne.
Kunnioitus.
Kemia.
Vetovoima.
Kun hän halasi ensimmäisen kerran niin tuntui, että olisin "tullut kotiin." Rauhallinen tunne.
(Nyt yhdessä reilut 40 vuotta)
Hän luopui vuokseni omista haaveistaan. Halusi olla vain mun kanssa. Tehtiin kaikkea kivaa nuorina, kysyi aina ensin mun mielipiteen asioihin, kuten minä hänen. Kasvettiin yhteen, muita ei ollut. Mentiin naimisiin, perustettiin perhe. Rakkaus toisiimme piti meidät yhdessä 30 vuotta. Mutta mikään ei ole ikuista.
No oli positiivinen yllätys kaikkien metsänpeikkojen jälkeen.
Ihanan normaali.
Rauhallinen. Sellainen sinut itsensä kanssa.
Tapailtiin rauhassa useita kertoja. Kävelyllä, kahvilla, syömässä. Mies ei kertaakaan vongannut!
Eka yö miehen luona nukuttiin vierekkäin!
Siitä että toinen on sinut itsensä kanssa, että rakastaminen ei ollut vastikkeellista, vaan sitä että hän rakastaa itseään ja toista, sellaisena kuin on.
Se, että toinen (ja itse) on jo aika pitkälle tullut omaksi itsekseen, eli käsitellyt lapsuudesta perityt mallit, jotta emme toista niitä suhteessamme.
Kestämään? Onko se itseisarvo? Suhde kestää sen minkä kestää, jotkut lakkaavat nopeammin kuin toiset.
On väärä aloitaa lupaamalla ikuista rakkautta, tai intohimoista rakkautta, ehkä rakkaus muuttaa muotoaan ja vaikka kumppani vaihtuisi, niin rakkaus säilyy.
Luulin löytäneeni entisen avovaimoni kanssa. Olimme niin rakastuneita ja onnellisia monta vuotta. Niin vain kasvoimme eri suuntiin ja seitsemän vuoden jälkeen laitettiin lusikat jakoon.
Sitten luulin löytäneeni erään naisen kanssa, jonka kanssa oli mieletöntä vetovoimaa alusta saakka. Se suhdesoppa vain kiehui jatkuvasti yli ja oli henkisesti äärettönän kuluttavaa, eikä sitten vuotta pidempään jatkunutkaan.
Kun tapasin nykyisen vaimoni, se oli ensin hämmästystä, että hän olisi minusta kiinnostunut muutenkin kuin kaverina. Epäilin asiaa vielä asuessamme yhdessäkin. Menimme kuitenkin naimisiin ja olemme edelleen onnellisia yli 20 vuoden jälkeen.
Eli vastaus aloittajan kysymykseen: En ole koskaan tiennyt sitä kuin vasta ajan kanssa. Korkeintaan luullut tietäväni.
En varsinaisesti tiennyt, suhde on vain jatkunut ja syventynyt ja koska on ollut jo kivaa yhdessä 28 vuotta niin eiköhän tämä ole sitä suurta rakkautta.
Se että en muistanut edes pohtia että mahtaako tämä toimia tai tuleeko tästä jotain. Minä vain elin sitä suhdetta niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia olla yhdessä tämän ihmisen kanssa.
Yhdessä 9 vuotta ja 1 muksu kirjoitti:
Tapailtiin rauhassa useita kertoja. Kävelyllä, kahvilla, syömässä. Mies ei kertaakaan vongannut!
Eka yö miehen luona nukuttiin vierekkäin!
Vähän ohi aiheen kommentti, mutta minä en haluaisi ikinä ihastua mieheen jonka kanssa en ole ollut sängyssä. Pitää olla hyvää seksiä jotta haluaisin sitoutua kenties loppuelämäkseni johonkin. Siksi seksiä mielellään aikalailla heti.
Jo ekalla tapaamisella hänen lähellään oli hyvä olla: tuntui luonnolliselta. Ei tarvinnut teeskennellä tai miettiä sanojaan, eleitään, ilmeitään. Olin vaan ja elin. Aivan päänräjäyttävä kokemus nuorena naisena, kun kotona olin joutunut sietämään isäni tyranniaa, ja koulussa pojat kiusasivat ulkomuotoni ym. takia. Tämä yksi antoi minun olla juuri sellainen kuin olen, kaikessa rakkaudessaan.
Toki meidänkin vuosiimme on mahtunut parempia ja huonompia aikoja, riitoja jne. mutta perusasiat eivät ole koskaan muuttuneet mihinkään. Hänen lähellään on edelleen hyvä olla.
t. 20 vuotta yhdessä.
Rehellisyys, huumori, kohdattiin älyllisesti. Kumpikin oli heti oma itsensä, pystyttiin heti luottamaan toisiimme. Kun vielä huomattiin, että tulevaisuuden haaveet oli samanlaiset, ja arvostettiin samoja asioita, oltiin varmoja suhteesta, kestää lopun elämäämme. Nyt 10 v yhdessä, kummallakin takana pitkä yli 20v avioliitto josta lapset.
Mullakin oli kaikki ihan mahtavaa alkuun. Mutta sitten iski totuus. Väkivalta, henkinen ja fyysinen, yritykset pettää jne.
Vieläkin osa on hyvin ja ihan mahtavaa, mutta osa sitten ihan kamalaa.
Joten en usko että mitenkään voi ennustaa mistään.
Toimiva keskusteluyhteys. Tilaa kummankin tunteille. Lämpö.