Pitäisi tehdä valintoja töiden suhteen, kauhea ahdistus
Hain sisäisesti toista paikkaa meillä ja sain sen. Syyt hakemisen taustalla liittyvät nykyisen työn epäselviin tavoitteisiin ja yhteen v-mäiseen lähikollegaan. Toisaalta jos tuota yhtä ei olisi ja tavoitteita saisi hieman kirkastettua, tämä olisi unelmatyöni. Nykyinen pomoni on myös tosi ihana, ja sinänsä antaa tehdä melkein mitä vaan hyvin perusteltuja kehittämishankkeita. Muut lähityökaverit ovat tosi mukavia.
Uusi on vastuullisempi ja saisin vähän parempaa palkkaa. Siinä on kivat työkaverit ja pomo. Sisällöllisesti se ei kuitenkaan ole yhtä mielenkiintoinen, tai siinä ei ole niin paljon potentiaalia. Ja siinä on muutamia sellaisia sisältöjä, joita en tieten tahtoen halua.
Mutta nyt en tiedä mitä tekisin. Eniten haluaisin jatkaa nykyistä työtäni ja vielä kirkastaa sitä pomon kanssa joiltain osin. Mutta tuo yksi sankari myrkyttää ilmapiiriä niin paljon, että tekee välillä mieli vaan lähteä ovet paukkuen. Jostain syystä hän on kuitenkin pomon suosiossa...
En tosiaan tiedä mitä tehdä. Missään lähitulevaisuudessa tuosta inhokista ei päästä eroon, keskustelu siitä pomon kanssa on hyödytöntä. Vaihtamalla hänestä pääsisi, mutta pelkään työn sisällön olevan sitten kuitenkin vähemmän mielenkiintoinen.
Maanantaina pitäisi kertoa otanko vastaan tuon toisen. Ahdistaa.
Kommentit (16)
Voi ei. Kokemusta on tosiaan siitä, että yksi tai muutama ihminen myrkyttää työyhteisön ja jostain syystä johto on tälle sokea. Kannattaa vaihtaa, jos se toinen paikka on kuitenkin mieluinen ja tiedät että siellä on hyvää porukkaa.
Mitä jos uudessakin on joku inohottava?
Jos olet varma, ettei ole, niin vaihtamalla pääset miellyttävämpään tilaan, uusi työ on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoinen ja palkka vähän isompi.
Mikset halua uuden työn joitakin tehtäviä? Et usko osaavasi? Ei kiinnosta yhtään? Kaikissa töissä on mukavampia ja tylsempiä tehtäviä.
Itse en jäisi hankalan ihmisen työkaveriksi, jos on hyviä vaihtoehtoja. Aina uusi on mahdollisuus, vaikka jostain luopuukin.
Toki miettisi firmankin kannalta. Onko jompikumpi paikka ns turvatumpi, paremmat kehittymisen mahdollisuudet tai mitä nyt ikinä arvostatkaan. Nyt on monilla aloilla heikommat ajat edessä ja kannattaa miettiä omaa asemaa vakavasti, jos yhtään on tuulisella alalla.
Vaihda. Inhottava työkaveri syö muuten kivasta työstä lopulta kaiken ilon. Tylsempikin työ on mukavaa hyvässä porukassa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi et ottaisi sitä vastaan. Enemmän kaduttaa asiat, mitkä jättää tekemättä!
Jos et ota, muutaman viikon päästä voivottelet kun mikään ei ole muuttunut mihinkään ja edelleen ilmapiirin pilaaja siellä mölisee.
Mikään ei muutu jos mikään ei muutu. Toki aina kaikki uusi pelottaa, se on normaalia.
Niin, olen aika paljon tehnyt kaikenlaista ja edennyt viime vuosina. Olen tosissaan mielenkiintoisessa työssä sisällön puolesta ja saan vaikuttaa sisältöön lähes rajattomasti. Se tekee samalla työstä mielenkiintoista ja toisaalta epämääräistä.
Sillä en välttämättä haluaisi vaihtaa strukturoidumpaan työhön, mutta vaikuttamismahdollisuuksia tavallaan olisi enemmän. Vaikea selittää.
Mutta kiitos pohdinnoista. Tuo on totta, että luultavasti monet kerrat vielä kaduttaisi, jos en ota tätä vastaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. Kokemusta on tosiaan siitä, että yksi tai muutama ihminen myrkyttää työyhteisön ja jostain syystä johto on tälle sokea. Kannattaa vaihtaa, jos se toinen paikka on kuitenkin mieluinen ja tiedät että siellä on hyvää porukkaa.
Tämä johdon sokeus on juuri se, mitä itsekin jaksan ihmetellä. Mutta ihmisten keskusteluyritykset tästä henkilöstä eivät ole kauhean hyvin menneet, itse en lähde ottamaan riskiä tässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos uudessakin on joku inohottava?
Jos olet varma, ettei ole, niin vaihtamalla pääset miellyttävämpään tilaan, uusi työ on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoinen ja palkka vähän isompi.
Varma en voi olla. Tunnen tiimin kyllä, mutta en kuitenkaan sillä tavalla syvällisesti, että aidosti osaisin sanoa dynamiikasta. Ap
Vaikka pomo suosisi miten myrkyttäjäalaista, hänen pitäisi hoitaa asiat kuntoon ja se henkilö ei saisi häiritä muita tai muiden työntekoa. Jos sitä ei voi vältellä, koko työpaikka on hankala. Onko edes työhuoneita vai samassa.
Vierailija kirjoitti:
Mikset halua uuden työn joitakin tehtäviä? Et usko osaavasi? Ei kiinnosta yhtään? Kaikissa töissä on mukavampia ja tylsempiä tehtäviä.
Itse en jäisi hankalan ihmisen työkaveriksi, jos on hyviä vaihtoehtoja. Aina uusi on mahdollisuus, vaikka jostain luopuukin.
Toki miettisi firmankin kannalta. Onko jompikumpi paikka ns turvatumpi, paremmat kehittymisen mahdollisuudet tai mitä nyt ikinä arvostatkaan. Nyt on monilla aloilla heikommat ajat edessä ja kannattaa miettiä omaa asemaa vakavasti, jos yhtään on tuulisella alalla.
Hyvä pointti tuo viimeinen. Uusi työ olisi ehdottomasti sellainen, että jos meillä karsittaisiin, se ei olisi lähellekään ensimmäisten joukossa. Nykyinen saattaisi jopa olla, vaikka uskon kyllä että minulle löytyisi jotain muuta, esim edellisestä tiimistäni vanha työni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaihda. Inhottava työkaveri syö muuten kivasta työstä lopulta kaiken ilon. Tylsempikin työ on mukavaa hyvässä porukassa.
Tuo on totta kyllä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pomo suosisi miten myrkyttäjäalaista, hänen pitäisi hoitaa asiat kuntoon ja se henkilö ei saisi häiritä muita tai muiden työntekoa. Jos sitä ei voi vältellä, koko työpaikka on hankala. Onko edes työhuoneita vai samassa.
Niin sitä luulisi. Mutta pomoni on monella tavalla vähän erikoinen, hyvässä ja pahassa. Hyvässä siinä mielessä, että antaa tukea, vapautta ja haluaa tehdä työnkuvista tekijöiden näköisiä. Huonossa siinä mielessä, että näkee loputtomasti vain hyvää kaikissa.
Mä lähtisin ehdottomasti seuraavaan kohteeseen. Jos nykyinen pomo kyselee miksi lähdet, niin ehdottomasti mainitsisin syyksi tuon inhottavan työkaverin.
Jospa jossain kohtaa alkaisi tapahtua.
Onnea uusiin tuuliin! :)

Kiitos!
Tuosta v-mäisestä sen verran, etten voi sanoa hänestä mitään. Nykyinen pomoni on johtoryhmän jäsen ja joutuisin/saisin joka tapauksessa uudessakin olla paljon häneen yhteydessä. En voi ottaa yhtään riskiä tämän suhteen. Pari tyyppiä on jo onnistunut viilentämään välit valitettuaan tästä sankarista.
Ap
Mä olen siinä mielessä nyt kapinallinen, että jos olet varma, että nykyisen työn sisältö on parempi, jäisin siihen. Sisällöltään ikävän työn tekeminen vasta turhauttaakin.
Hankalan ihmisen yrittäisin eristää mahdollisimman kauas itsestä ja jos ei onnistu, pistäisin ruotuun. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta liika kiltteys ei tässä auta yhtään.
Juttelisin nykyisen pomon kanssa. Puhuisin avoimesta syistä miksi hait uutta. Ehkä vähän siloitellen sitä ankeuttajaa, tyyliin tiimissäsi on ikävää henkeä, jos siinä on riski suututtaa nykyinen pomo. Ja kysyisin suoraan työn sisällöstä, että miten nykyinen pomo näkee sen selkeyttämisen esim seuraavan puolen vuoden sisään tms.
Ja sitten vastaisin sen perusteella mitä hän sanoo. Valtaosa työpaikan ongelmista on puutteellista viestintää/vuorovaikutusta ja siltä kuulostaa nyt sinunkin ongelmasi.