Saako sitä surra..

vain olla iloinen ja kiitollinen niistä kymmenestä? Eikä tuntea surua siitä ettei enää saa yhtään?

mutta sitten pitää mennä eteenpäin ja iloita siitä, mitä jo on.

ihan kaikkea mikä surettaa.



Jos haluaa lisää lapsia eikä niitä saa, niin kyllä se surun paikka on. Se on merkityksetöntä onko lapsia ennestään 0 vai se 10.

Mulla ei kyllä ihan kymmentä ole mutta aika monta. Ja näyttää siltä ettei lisää tule. :( Rakastan lapsia, ja viihdyn kotiäitinä.

myös sulle nro 4.





Niin monesti joutuu kuulemaa et mitä sä suret, sullahan on jo monta ihanaa lasta. Totta. Niin on mutta vielä olisin vauvan syliin halunut.



Lapset ovat suuria lahjoja.

Ei tunteitaan voi estää tulemasta, eikä tarvitsekaan.



Eri asia on sitten, että niitä kannattaa käsitellä, jottei jää loppuiäkseen vellomaan samaan asiaan, mutta se nyt on selvää.



Toinen itsestäänselvä asia on, että koska muut eivät välttämättä aina osaa kokea empatiaa, iso osa tunteista kannattaa ns. pitää omana tietona. On ainakin itseä satutettu monta kertaa, kun olen erehtynyt luottamaan ystävään. :/

Mutta on myös syytä pitää huolta, ettei suru kasva aivan suhteettomaksi. Koska sulla kuitenkin on elämässä myös paljon aihetta iloon, niin kohtuullisessa ajassa sen ilon on vuoro päästä päällimmäiseksi. Jos suru jatkuu pitkään, niin sä tarvit ammattiapua.



Ja tuo on hyvä pointti, että kannattaa vähän miettiä kenelle asiasta puhuu. Varmaan itsekin tajuat, että sellaisen on aika vaikea ymmärtää sun surua, joka ei ole saanut yhtään lasta, vaikka on toivonut.

Jos pitää, niin kuulut varmaan johonkin uskonlahkoon jossa ajattelu on keskitetty johtajille?

Mutta muistathan olla myös iloinen niistä jotka olet saanut?



Tunnistan tuntemuksen, minulla pitkään kaksi lasta ja suuri toive kolmannesta.



Kaikkea hyvää sinulle :)