Voi itku mun äitiä..

Ikinä, ikinä en pyydä häneltä apua jos ei ole ihan pakko. Ikinä häneltä ei saa apua pyytämättäkään (lastenhoidosta kysymys), vapaaehtoisesti tarjoutuminen on tuntematonta. Käy kerran kuussa "katsomassa" lapsia, ts. istuu tunnin olkkarissa.



Nyt olisi lauantaina iltameno meillä, lapset ei voi tulla. Kätevintä, helpointa kaikille olisi, että äiti tulisi tuosta läheltä 10km:n päästä antamaan lapsille iltaruuan ja laittamaan nukkumaan ja olemaan seurana. Itse palailemme kyllä varmaan ennen puoltayötä kotiin.



Kysyin jo hyvissä ajoin, että käykö.. "No kai se käy, siirrän noita suunniteltuja matkoja sitten eteenpäin.." (matkoja ei todellisuudessa ole ollut tarkoitus toteuttaa, kunhan puhuu, ei ole rahaa - tiedän). Ok... viime viikolla tarkistin, että eihän hän ole unohtanut lauantaita, kai pääsee vielä tulemaan.. "No oikeastaan olisin mennyt koiranäyttelyyn..." Ja tänään sitten (en puhunut koko lauantaista mitään) itkee puhelimessa kun "on niin väsynyt".



Vitjat että ottaa päähän. Ensimmäisen kerran n. 3:een vuoteen pyysin apua ja nyt se ei tunnu käyvän kuitenkaan vaikka lupasi.