Leikkipuistoetiketti - miten toimia oikein?

mäessä. Jos sitten taaperosi vaikka heittää hiekkaa, niin huudat hänelle oitis kurkku suorana, jotta koko puisto kuulee, että sinä kyllä opetat lapsellesi käytöstapoja. Välillä voit huokailla suureen ääreen, kuinka juuri sinun 1-vuotiaasi on ihan mahdoton tapaus.



Niitä äitejä, jotka eivät toimi em. tavalla katsotaan ainakin meidän puistossa todella pahasti.

Jos vielä uskaltaudut laskemaan lapsen kanssa liukumäestä ja ilmaiset sen olevan hauskaa vaikka ääneen nauramalla, olet kerta kaikkiaan paarialuokkaa. Eli ÄLÄ missään nimessä osallistu lapsen kanssa leikkeihin vaikka miten tekisi mieli. Leikkipuistossa äitien kuuluu istua siellä jossain puiston reunalla juoruamassa ja puhumassa pahaa kaikista sillä hetkellä vakijengistä poissaolevista ja muodon vuoksi välillä vilkaista, mitä heidän jälkikasvunsa on tekemässä. Jos näyttää siltä, että oma lapsi kiusaa jonkun muun lasta, käännä vaan äkkiä katseesi muualle ja älä ole huomaavinasikaan. Jos taas et voi olla huomaamatta (meteli on niin kova, kiusattu lapsi huutaa omalle äidilleen tms.), laimeasti sano tai huuda lapsellesi siitä missä satut istumaan, että kulti älä viitti. Näillä pärjää jo aloittelija aika hyvin.

kilpailla siitä, kenen taapero on mahdottomin menijä.

Aika kamalissa puistoissa jotkut näyttää käyvän. Meilläpäin on tapana tervehtiä elikkäs moikata toisia vanhempia hiekkalaatikolla. Omituista on se jos ei mitään sano kun tulee "laatikolle". On tosin ollut tapauksia jotka seisoo selin eikä koskaa tervehdi tai puhu mitään. Annamme heidän olla rauhassa. On ihan kiva jos katsoo, ettei oma lapsi kiusaa toisia, heitä hiekkaa tms. Ei tarvitse karjua jos niin kutenkin tapahtuu. Meilläpäin aikuisetkin pelaavat hippaa, piiloa ja laskevat pulkkamäessä (muuten tulee kylmä). Mukana on myös miehiä! Puhutaan yleensä lapsista sisustamisesta, ongelmista ja ajankohtaisista asioista. Porukkaan pääsee kyllä halutessaan mukaan. Ei olla mikään salaseura , vaikka jotkut on käyneet samassa puistossa vuosia.



Kannattaa mennä rohkeasti mukaan ja etsiä se omanlainen puistoporukka. Oma lapsi on jo niin iso, ettei enää olla puistossa kovin usein yhdessä mutta välillä menen vapaapäivänä vieläkin tapaamaan tuttuja ;). Minulle puisto oli henkireikä pitkän kotiäitiuran aikana. Ja niitä aikoja nyt kaipaan töissä. Ehkäpä puistomme oli jotenkin erilainen ja salliva - ainakin jos nyt noita kommentteja tuossa luki....

mutta on ihan virkistävää, jos ilmaantuu puistoon virkeänä ja iloisena, juttelee jostain kivasta asiasta ilman narinaa, ja muutenkin yrittää ylläpitää normaalia tsemppihenkeä. Kyllä nämä kuraiset syyspäivät ovat ankeita ilman sitä korostavaa tympeää "voi kunpa olisin jossain muualla kuin täällä hiekkiksellä"-lookkia, joka on se puiston yleisin näky.



Eli jos haluaa pelata varman päälle, niin valivali, mutta rohkea ottaa riskin ja yrittää tehdä päivästä kivemman :)

2 ja 3, kiitos piristyksestä!