Oliko lapsuudenperheessänne "olemme parempia kuin muut" - mentaliteetti?

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös päin vastoin. Oikein erikseen teroitettiin meille lapsille kuinka me ei olla "niinkuin nuo muut". Eli ollaan huonompia, köyhempiä ja jotenkin vähemmän arvokkaita. Kyllähän se vaikutti lapsen mielenmaisemaan ja itsetuntoon ja varmasti vaikuttaa vieläkin.

Lisään vielä tähän, että vanhemmillani tuo oli sellainen erikoinen kateuden ja halveksunnan yhdistelmä muita ihmisiä kohtaan, myös omia sukulaisia joilla meni paremmin.

Sairauksien ja köyhyyden kierre oli katkeroittanut. Mutta sitä on edelleen vaikea ymmärtää miksi lapset yritettiin "aivopestä" ja sitoa siihen samaan kohtaloon, eikä heille osattu nähdä tai edes toivoa parempaa.

Lapsuuden kodissani oltiin ihan rehellisesti sitä huonompaa väkeä. Isä oli metallimies, eli päissään. Äiti oli meidän lasten kanssa kotona. Alueen muut lapset oli samalla lailla köyhiä ja vanhemmat duunareita, enemmän ja vähemmän juoppoja. 

Äiti jäi meidän kanssa yksinään ja kaipa hänellä oli aina vähän jotain alemmuuden tunnetta, kun oli todella nuori yksinhuoltaja. Ei koskaan menty mihinkään "hienoihin paikkoihin" kuten teatteriin, tai oikeaan ravintolaan. Uusia vaatteita hillottiin kaapeissa hienoja tilaisuuksia varten, ja kun vihdoin olisi tullut vaatteille käyttöä, ne oli pienet.

Äiti vieläkin kauhistelee jos lapsillani on päällä jotain uutta.