Lue keskustelun säännöt.
Terapeuttien tarkoitus?
21.04.2023 |
Olen pariterapiassa, koska avioliitossa en saanut kontaktia puolisoon. Tapahtui paljon kummia asioita. Nyt terapeutti yrittää kyseenalaistaa kokemukseni ja havaintoni parisuhteessa.
Puhutaan vaan tunteista, mutta asioita ei käydä läpi. Kerron mitä kaikkea on tapahtunut, mutta en saa mitään muuta kommenttia terapeutilta kuin sen, että hän kyseenalaistaa havaintoni. Tunnen itseni hulluksi. Puolisokin väittää, että kaikki on ollut hyvin ja mitään ongelmia ei ole ollut. Sitten ihmettelevät yhdessä minun käytöstäni. Miksi sitten halusin pariterapiaan? Koin vuosia tylyä ja kylmää kohtelua puolison toimesta, kun hoidin lapset ja perheen talouden. Mitään oikeaa selitystä oudoille tapahtumille en saa. Kumminkin sain sydänoireita, rintakipuja, unettomuutta jne johtuen puolison käytöksestä minua kohtaan. Lisäksi hän syytti minua väkivaltaiseksi, vaikka koen että minua on henkisesti kohdeltu väärin ja viimeisen lapsemmekin oli vain puolison oma päätös, koska en päässyt kriittisellä hetkellä pois alta eikä lapsesta oltu puhuttu niin kuin aikaisemmista. Nykyisin sekin luettaisiin kai raiskaukseksi.
Terapiasta ei ole mitään hyötyä, kun nämä ovat jotain pikakoulutettuja henkilöitä. Tuskin ymmärtävät oikeaa ihmispsykologiaa.
Minua epäillään sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, johtuen siitä, että olen yrittänyt selvittää, mitä puolisoni puuhasi selkäni takana. Luotin puolisoon aikaisemmin, mutta sitten alkoi muutokset seksielämässä, puoliso alkoi ajatella vain itseään. Olin vain ilmaa. Puoliso oli henkisesti poissa ja en saanut häneen kontaktia. Perusasioista juteltiin, mutta erilaisia mielipiteitä ei sallittu. Piti olla hyvin varovainen sanoissaan. Joskus kysyin puolison menoista niin vastaus oli vain, etten voi omistaa häntä. Tunsin joskus miten puoliso oikein tuntui vihaavan minua. Mitään yhteisiä suunnitelmia ei ollut. Paljon riitoja tyhjästä. Tuntui, että puoliso oikein kehitti riidat iltaa kohden, että voidaan nukkua eri puolilla sänkyä. Olen luonteeltani sellainen, että minun kanssa on vaikea saada riitaa aikaiseksi, mutta kyllä puoliso onnistui ne riidat aina provosoimaan ja näyttämään hapanta naamaa. Puoliso rakastui puhelimeen ja asui sen kanssa vessassa ja suihkussa.
Miksi puolison tuollainen käytös ei saa aiheuttaa minulle mustasukkaisuutta?
Yhtäkkiä kaikki muuttui päälaelleen.
Puoliso muuttui hyväksi.
Puoliso ei tietenkään sano eikä myönnä mitään vaan sanoo, että kaikki on ollut hyvin ja ei parisuhteessa ole ollut mitään ongelmia.
Nyt pitäisi olla onnellinen, kun kaikki on yhtäkkiä hyvin?
Mitä elämää elin monta vuotta? Elämäni tuntuu huijatulta.
Miten näitä asioita voi oikein terapiassa käsitellä, kun pitäisi puhua vaan tunteista? Tunteet muuttuvat sitä mukaa, kun itse asiaa käsittelen, sillä ei ole mitään tekemistä pariterapiaan kanssa.
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomasi perusteella itselleni tilanne näyttää siltä, että elämääsi määrittää liikaa suhteesi puolisoon. Ei olen normaalia jos saa noin pahoja fyysisiä oireita puolison takia. Ei myöskään ole normaalia kehittää mustasukkaisuusdraamaa, jos ei oikeasti ole mitään todisteita asiasta (ymmärrän kyllä, että tuo puhelimentuijotus ärsyttää, mutta sille voi olla jokin muukin syy kuin pettäminen).
Minusta teidän parisuhde kuulostaa perus ripustautuja-välttelijä -suhteelta, eli suhteelta, jossa kummallakin on hieman vinksallaan oleva kiintymyssuhde. Voisiko asia olla näin? Itse olen ollut kolme kertaa vastaavassa suhteessa, kunnes tajusin ja lopetin.
Eli suhde toimii niin, että ripustautujalle parisuhde on maailman tärkein asia ja elämän elinehto. Välttelijä taas haluaa olla parisuhteessa, mutta ei käytännössä kykene siihen, koska pelkää (tervettäkin) riippuvuutta, jonka rakkaussuhde vaatii.
Hei, ikävä kuulla tilanteestasi. Kannattaisi varmistaa, että teitä hoitaa pätevä pariPSYKOterapeutti. Kuka tahansa voi sanoa olevansa pariterapeutti, mutta se ei ole Valviran rekisteröimä ja valvoma ammattinimike.
Vierailija kirjoitti:
Väärä terapiamuoto? Liian paljon keskusteltavaa tuolla tyylillä mielestäni, joten terapian hyötyjä ei voida saavuttaa. Täytyisi voida edetä suoraviivaisemmin ja terapeutin olisi oltava taitava. Jopa itsekseen terapiointi on parempaa?
Itseterapiointia olen mielestäni käynyt. Henkisesti todella raskasta, koska minun havainnot kyseenalaistetaan. Olen käynyt useammalla terapeutilla purkamassa asioita, mutta joka kerta törmään jotenkin outoon terapiatapaan, jolla ei ole mitään merkitystä oman henkisen parantumisen kanssa. On ollut ratkaisukeskeistä terapiaa, tunnepohjaista terapiaa ja joku kolmaskin. Joka ikinen kerta terapeutti on sanonut, että tämä on vain minun omaa tulkintaani. Sitten näytän valokuvan, ja kysyn miten tuon voi tulkita väärin? Siihen vastataan, että ei hän voi vastata, kun puoliso ei ole paikalla pitäisi kuulla häntä. Aarrgg. Aivan älytöntä menoa. Tottakai puoliso valehtelee asiat asiat ihan toisiksi. Se, että vanhasta puhelinta löytyi Tinder ei kerro vielä mitään... Tämäkin on puoliso ja terapeutit minulle selittäneet että tämän on mun omaa tulkintaa. Puoliso on niin hyvä selittämään, että välillä kahden tunnin selitysten jälkeen itsekin uskon, että Tinder on joutunut puhelimeen vahingossa, kunnes seuraavana päivänä tajuan asioiden ristiriidat.
Minä olen terapiassa se, jonka tunteet heiluu, koska minua on kohdeltu väärin. Puoliso pitää tunteet kurissa ja käyttäytyy todella rakentavasti ja taitavasti ja saa kai nämä terapeutit puolelleen. Se, että minun tunteeni heiluvat, niin minun sanomisiani epäillään. Miksiköhän? Minusta tuntuu, että pariterapia saa minut vain hulluksi.
Tottakai puoliso valehtelee asiat asiat ihan toisiksi.
Kuuntelepa nyt itseäsi. Jos tuo on sinun kokemuksesi, eli toinen valehtelee tahallaan, niin minkä ihmeen takia te edes olette yhdessä?
Ja varsinkin, mitä ihmettä teette parisuhdeterapiassa? Mitä hyötyä siitä on vaikka saisitkin terapeutin vakuutettua että sinä olet oikeassa? Mitä siitä seuraisi?
Eli ydinkysymys: mitä teet ihmisen kanssa, joka valehtelee sulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä on turha jatkaa tuollaista pariterapiaa, ei siitä taida olla mitään hyöytä. Sen sijaan voisi olla hyvä jatkaa asian pohtimista yksilöterapiassa, ainakin sinun, jos puolisioasi ei sellainen kiinnosta/hän ei tunne siihen tarvetta. Selvästi asiat sinua kuitenkin vaivaavat, ja niiden pähkiminen tuollaisessa pariterapiassa tai yksin voi vaan pahentaa tilannetta. Ainakin kannattaa käydä keskustelmassa kerran tai pari yksin jonkun terapeutin kanssa, jos ei varsinaista terapiaa sitten aloittaisikaan.
Vaihtoehtoisesti voisi keskustella ja miettiä asioita jonkun hyvän ystävän kanssa, jos sinulla on joku sellainen, joka osaa kuunnella ja tukea samalla sinua. Mutta joskus asiat voi olla niin vaikeita, ettei ystävää kannata niillä rasittaa, kyse kuitenkin sinun ongelmasta eikä ystävän.
Vierailija kirjoitti:
ehkä on turha jatkaa tuollaista pariterapiaa, ei siitä taida olla mitään hyöytä. Sen sijaan voisi olla hyvä jatkaa asian pohtimista yksilöterapiassa, ainakin sinun, jos puolisioasi ei sellainen kiinnosta/hän ei tunne siihen tarvetta. Selvästi asiat sinua kuitenkin vaivaavat, ja niiden pähkiminen tuollaisessa pariterapiassa tai yksin voi vaan pahentaa tilannetta. Ainakin kannattaa käydä keskustelmassa kerran tai pari yksin jonkun terapeutin kanssa, jos ei varsinaista terapiaa sitten aloittaisikaan.
Vaihtoehtoisesti voisi keskustella ja miettiä asioita jonkun hyvän ystävän kanssa, jos sinulla on joku sellainen, joka osaa kuunnella ja tukea samalla sinua. Mutta joskus asiat voi olla niin vaikeita, ettei ystävää kannata niillä rasittaa, kyse kuitenkin sinun ongelmasta eikä ystävän.
Luinkin juuri edellisen viestisi, että olet jo käynyt monella terapauteilla ja aina tulos ollut sama, sinua ei uskota ja tunteitasi vähätellään.
Joskus, jos tuntuu että KAIKKI ovat sinua vastaan, niin ehkä kannattaa kyseenalaistaa ainakin jotain omassa toiminnassa. Voit ihan hyvin olla oikeassa niissä asioissa, joista puolisioasi syytät, mutta ehkä se, miten asiaa yrität käsitellä, ei ole oikein. Voisitko itse toimia jotenkin toisella tavalla? Entä jos puolisosi myöntäisi, että olet oikeassa, niin mikä muuttuisi? Antaisitko sitten kaiken anteeksi ja olisitte yhdessä onnellisia? Entä jos et yrittäisi saada puolisoa myöntämään asiaa, koska toista ei voi pakottaa mihinkään, vaan tyydyt siihen, että hän joko valehtelee tai on sokea omalle käytökselleen, ja vaan hyväksyt sen, että näin se vaan on. Ja sen jälkeen pohdit, mitä oikeastaan tahdot parisuhteelta, tahdotko jatkaa sitä, vaikka toinen ei myönnä tehneensä mitään väärin, vai olisiko parempi erota ja jatkaa eläämää yksin, ilman tuollaista rasitetta. Sitten joutuisit kohtaamaan vaan omat ongelmasi ja vastaamaan niistä, et miehesi ongelmia, joihin tällä hetkellä keskityt ja johin takerrut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkät selittelyt kertovat paljon.
Teepä muutama testi netissä vastaamalla rehellisesti. Esim. narsisti, piilonarsisti, muutama luonnetesti, jossa kerrotaan tuloksena luonteestasi.
Voit vapaasti nauraa ehdotukselle, mutta saattaisit myös hyötyä. Oletko koskaan edes ajatellut, että Sinussakin olisi kehittymisen varaa.
Hyvää toivottaen
TS
Jälleen yksi nalkuttava akka on turvautunut huuhaa-juttuihin sen sijaan että lopettaisi miehensä piinaamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehesi narsku? Ja nyt saanut houkuteltua terapeutin puolelleen.
Onko puolisosi narsisti? Nehän saa terapeutitkin uskomaan valheisiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä tuo kuulostanut huolestuttavalta. Niin kauan kun ei kuvioissa ole päihteitä liian runsaasti tai väkivaltaa niin turha miettiä, että mitään järisyttäviä ongelmia olisi ja nekin voi käsitellä. Meilläkin kerran ukko heitti olohuoneen pöydän pirstaleiksi lasten edessä, kun kysyin onko pakko vetää viinaa päivällä. Mitää varsinaista riitaa ei ollut ennen tuota. Tuollaista oli välillä. Mitään pettämisiä ei ollut, mutta en ihmettele vaikka tuollaisia valheita olisi ollut, kun sain vihjeitä että varsinkin itselleni epäedullisia valheita viljeltiin. Olishan se hienoa näyttää mies dankarina joka muka pettää ja joku ruikuttava vaimo hysteerisenä itkee ja huutaa, vaikka totuus oli ihan toisenlaista. Oli muka mt ongelmia tai olin vain "hysteerinen" kun en oikein tykännyt noista riita tilanteista (monesti ihan miehen aloittamana ja älyttömistä syistä) ja joskus lähdin karkuunkin. Eihän se olisi sopinut kuvioihin ollenkaan että suurin osa pahoista riidoista oli esim. rahasta tai jostain ihan älyttömästä (ei mitään suurta draamaa) ja suurin ongelma miehen satunnainen aggressiivisuus ihan älyttömistä syistä joskus. Vain murto-osa riidoista oli jostain ihan oikeasta aiheesta.
Meidän suhteesta oli hirveästi valheita ja varmaan niin päin, että itse olisin ollut ties mikä mt tapaus miehen puolustelijoiden puolelta.
Ajatelkaa minkälaisia on ap:n puheet, kun tekstikin on tuollaista. Huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärä terapiamuoto? Liian paljon keskusteltavaa tuolla tyylillä mielestäni, joten terapian hyötyjä ei voida saavuttaa. Täytyisi voida edetä suoraviivaisemmin ja terapeutin olisi oltava taitava. Jopa itsekseen terapiointi on parempaa?
Itseterapiointia olen mielestäni käynyt. Henkisesti todella raskasta, koska minun havainnot kyseenalaistetaan. Olen käynyt useammalla terapeutilla purkamassa asioita, mutta joka kerta törmään jotenkin outoon terapiatapaan, jolla ei ole mitään merkitystä oman henkisen parantumisen kanssa. On ollut ratkaisukeskeistä terapiaa, tunnepohjaista terapiaa ja joku kolmaskin. Joka ikinen kerta terapeutti on sanonut, että tämä on vain minun omaa tulkintaani. Sitten näytän valokuvan, ja kysyn miten tuon voi tulkita väärin? Siihen vastataan, että ei hän voi vastata, kun puoliso ei ole paikalla pitäisi kuulla häntä. Aarrgg. Aivan älytöntä menoa. Tottakai puoliso valehtelee asiat asiat ihan toisiksi. Se, että vanhasta puhelinta löytyi Tinder ei kerro vielä mitään... Tämäkin on puoliso ja terapeutit minulle selittäneet että tämän on mun omaa tulkintaa. Puoliso on niin hyvä selittämään, että välillä kahden tunnin selitysten jälkeen itsekin uskon, että Tinder on joutunut puhelimeen vahingossa, kunnes seuraavana päivänä tajuan asioiden ristiriidat.
Minä olen terapiassa se, jonka tunteet heiluu, koska minua on kohdeltu väärin. Puoliso pitää tunteet kurissa ja käyttäytyy todella rakentavasti ja taitavasti ja saa kai nämä terapeutit puolelleen. Se, että minun tunteeni heiluvat, niin minun sanomisiani epäillään. Miksiköhän? Minusta tuntuu, että pariterapia saa minut vain hulluksi.
Jos on jo useampikin terapeutti sanonut, että kyse on omasta tulkinnastasi, niin kyllä ihan oikeasti on aika uskoa heitä.
Mitä sinä odotat terapiassa tapahtuvan? Minkä pitäisi muuttua, miten?
Sinun kannattaisi nyt ottaa yhteyttä Antti Tuiskuun joka on terapeutti ja jolla on erityisesti kokemusta vaikeista takertuvista naisista.
Kaikkien psykiatrien mielestä terapia on huuhaata ja pelkästään vahingollista.
"Mustasukkaisuusdraama" sai alku sysäyksen, kun seksielämä oli lähes kuollutta. Sitten puolison viikonloppureissun jälkeen sängyssä menoa ja meininkiä. Opin myös pari uutta asentoa. Kuitenkin kyseessä on pitkä avioliitto, joten uusi asento oli yllätys ja piristynyt seksielämä. Kun kysyin,.mitä viikonloppuna tapahtui. Sain rajun ryöpytyksen siitä, ettei minulle kuulu mitä puoliso tekee tai missä hän menee. En uskaltanut kysyä pariin vuoteen puolison menoista mitään, koska hyökkäsi minun kysymystä vastaan niin rajusti. Sängyssä oli hetken vilkasta, joka hiljeni sitten lähes olemattomiin, kunnes piristyi taas viikoiksi samantyyppisen viikonlopun jälkeen.
Mökkeily selkeästi piristi avioliittoa, ehdotin että mennään kahdestaan mökkeilemään, mutta siitä sain vain rajun tyrmäyksen, eikä puoliso voinut ajatellakaan minun kanssani mitään mökkeilyä, kun parisuhde ei selvästi ole kunnossa. Tämä onntäysinnristiriidassa sen kanssa, kun puoliso sanoo ettei ole mitään ongelmia. Tätä siis jatkui useampi vuosi ja se puhelin oli tuli aarteeksi vasta myöhemmin. Puhelin oli aarteena kaksi vuotta. Kysyin miksi puhelimen pitää olla suiihkussa mukana.. puhelin oli sen takia, että kuulee, jos joku soittaa. Mutta tiedän, että ei puolisolle niitä puheluita niin usein tullut, että sitä suihkuunkin piti kantaa. Eikä kertaakaan vastannut suihkussa puhelimeen, koska ei se siellä soinut.
Joo, puoliso voi jutella häneen ihastuneen henkilön kanssa, eikä se ole pettämistä.
En kuulemma voi myöskään sille mitään, että häneen ihastutaan.
Ymmärrän kyllä, mutta ihmettelen mistä hän hankkii niitä ihastuneita ihmisiä ympärilleen.
Ei minulla olisi mitään mustasukkaisuusongelmaa, jos minua jollakin tavalla kotona olisi huomioitu., mutta olin pelkkää ilmaa ja jouduin kuuntelemaan noita yllä olevi asioita. En mahtunut puolison kanssa edes samaan huoneeseen kun oltiin kotona.
En usko, että se menneiden käsittely sinua mitenkään auttaa tai hyödyttää. Siksi varmaan ohjataan keskittymään siihen, miltä tuntuu NYT.
Sinä koit silloin kun niitä ongelmia oli, mitä koit, ja kokemuksena se on totta ja oikein aina, toisilla taas on omat subjektiiviset kokemuksensa ja ne ovat heille totta. Ei ne ole välttämättä yhteensovitettavissa yhdeksi tarinaksi, eikä tarvitsekaan olla. Puolisosi koki toisin kuin sinä, ja kumpikin oli kokemuksessaan oikeassa. Se, miten objektiivinen tarkkailija olisi tilanteen nähnyt voi olla jotain muuta - mutta ei sitä kannata miettiä, koska sellaista objektiivista tarkkailijaa ei ollut paikalla, eikä sitä voi jälkeenpäin "luoda", koska jäljellä on enää tilanteessa mukana olleiden subjektiivisia muistoja ja ajatuksia, jotka ovat värittyneitä.
Paras olisi laittaa se menneen AJATTELU taakse ja tulla tähän hetkeen. On totta, että se mennyt voi aiheuttaa tähän hetkeen negatiivisia tunteita, kuten epäluottamusta, vihaa tms. ja ne tämän hetken tunteet on ne jotka pitää käsitellä, kohdata ja niiden kanssa elää. Siksi terapeutit keskittyvät niihin tunteisiin eikä asioihin.
Hei, kukaan ei lue noita sun paskoja novelleja.
Väärä terapiamuoto? Liian paljon keskusteltavaa tuolla tyylillä mielestäni, joten terapian hyötyjä ei voida saavuttaa. Täytyisi voida edetä suoraviivaisemmin ja terapeutin olisi oltava taitava. Jopa itsekseen terapiointi on parempaa?