Taas raskaustestiä tekemään...
Hei kaikki,
Kirjoittelin täällä joulukuun alussa, kun menkat olivat pari päivää myöhässä ja jännitin raskaustestin tulosta. Mies oli silloin pikkujouluissa. No, miinustahan tuli.
Viime kuussa menkat olivat neljä päivää myöhässä - ja miinusta oli vahvasti. Ja sieltähän ne menkatkin sitten tulivat.
Muuten kuukautiset ovat olleet ihan ajallaan, mutta taas on menkat kaksi päivää myöhässä. Jokohan uskaltaisin tehdä testin...?
Kommentit (10)
Mulla on nyt vuoden sisällä alkanut menkat epäsäännöllistymään. Normikierto on n. 27-30 päivää ja keväällä meni 46 päivää ennenkuin alkoivat. Testiä en silloin tehnyt kun ei oltu tehty mitään muutamaan kuukauteen :)
Muistan vuoden takaa tuon saman tunteen:) Ei meinaa uskoa, että masussa todella kasvaa pieni ihme.
Me ollaan yritetty jo reilu vuosi. Kun lopetin hormoniehkäisyn, menkat oli ekat puoli vuotta täysin säännölliset. Sitten alkoi kierto pidentyä. Eka päivällä ja sitten saattoi antaa odottaa parikin päivää. Ja siis muutaman kerran ollut kierto 32 päivää.
Ovulaatiokivut olleet välillä tosi pahoja, mutta hampaat irvessä ollaan silti yritetty lasta.
Esikoinen siis kyseessä. Ikää 35 vee ja vähän alkoi olla huoli, että voiko tässä enää edes tärpätä.
ap
Jostain syystä tämä ei näyttänyt tulleita viestejä, ennen kun lähetin omani-9-
Voi kun pian tulis viiva munkin tikkuun
Musta tuntuu, että vihdoin tärppäsi, kun olin pitkällä työreissulla yhden raskaana olevan työkaverin kanssa. Kai sain itsekin siinä jotain hormonilisää tai jotain.Olen parina viime kuukautena yrittänyt ajatella, että jos se nyt vain joskus tärppäisi, vaikka jonain lähi vuotena.
En vieläkään meinaa uskoa, että testissä lukee tosiaan, että olen raskaana
ap
Niin kerron nyt teille:
PLUSSAA TULI!
Jumankekka, mä en usko itekään! Siis oon toljottanut nyt tunnin tota testiä. Ekan kerran mun elämässä siis positiivinen raskaustesti.
Hui! Kääk!!!
Siis mä oon kai nyt sitten paksuna