Erikoinen vauvanhoitohuone Tampereen Ikeassa,
ei lavuaaria, eikä edes roskista. Kiva kantaa likaiset vaipat mukana muualle roskikseen. Tosin huomasin sitten wc:ssä käydessäni, että siinäkin olisi ollut hoitotaso, mutta tuollainen erillinen huone on kätevämpi kaksosten kanssa. Kakkoskerroksen hoitohuoneen varustelua en käynyt kurkkaamassa, mutta ykköskerroksen oli lavuaariton ja ilman roskakoria.
Kommentit (9)
käväisimme ostamassa jotain pientä kivaa lastenhuoneeseen ja kahvilla. Toinen tietysti kakkasi menomatkalla, niin suunnistimme heti hoitohuoneeseen. Tytöt tykkäsivät kovasti katsella ympärilleen niin kuin kaikissa kaupoissa, kun aina joskus käymme koko perheen voimin. Hmm, onko kaksospikkuiset jotenkin erilaisia kun yksöset, lapsia siellä näytti olevan melkein joka seurueessa, saivatko he mielestäsi olla siellä? Kävimme muuten vasta ekaa kertaa vihdoin, vaikka asumme lähellä.
viestinä henkilökunnalla että tarttis tehdä jotakin
ja kummassakin oli kyllä hoitotasot, lavuaarit, pytty ja imetystuoli sekä tietysti roskikset. Missä ihmeessä sä oikein kävit? Mä kävin siis siinä infon takana vasemmanpuoleisella käytävällä olevissa hoitohuoneissa.
ja kasa vaippoja päällä. Toki oli myös lepotuoli imetystä varten. Kuinkahan selittäisin sen huoneen sijainnin (muita en siellä alhaalla huomannutkaan), no, ainakin siinä oli wc:t ihan vieressä ja pieni kärryparkki.
-5-
ja kasa vaippoja päällä. Toki oli myös lepotuoli imetystä varten. Kuinkahan selittäisin sen huoneen sijainnin (muita en siellä alhaalla huomannutkaan), no, ainakin siinä oli wc:t ihan vieressä ja pieni kärryparkki.
vierekkäin.
Ja kyllä oli lavuaari ja roskis ja imetystä varten nojatuoli.
Oikein mukava, mobilea yms. vauvaa varten.
Misähän ap on oikein käynyt? Henkilökunnan taukohoneessa?
en niin painanut mieleeni. Eikö kukaan muu ole käynyt siellä??? Silloin kun me lähdimme sieltä, oli jonossa kaksi äitiä tulossa vauvoineen, mutta molemmat kääntyivat ovelta, kun ei ollut lavuaaria. ap
ja hoitohuoneen viereinen ovi oli miesten wc:n ovi. Naisten oli sitten siinä muistaakseni toisella seinällä.ap
Varmasti nauttivat kovasti tästä Ikealandista.