Lue keskustelun säännöt.
Kun olin masentunut, halusin kuolla. Nyt kun olen parantunut, niin olen jopa surullinen, että ajattelin niin. Se oli sairasta ja nykyään minulla on paljon enemmän myötätuntoa muitakin kohtaan. Lähinnä pelkään kuolemaa. Keskustellaan masennuksesta.
15.04.2023 |
Ajatukset ovat kääntyneet päälaelleen.
Se oli helvetillinen ja pitkä prosessi. Moni asia elämässäni meni huonosti. Oli erittäin kamala suhde, jossa mies käyttäytyi huonosti minua kohtaan.
En välittänyt terveydestäni, lihoin todella paljon ja olin kuin tyhjiin imetty elävä kuollut. Olo tuntui raskaalta ja toivottamalta.
Join alkoholia saadakseni jostain nautintoa, se tietenkin vain pahensi olotilaa pitkällä tähtäimellä.
Olin niin pimeässä yksinäisessä maailmassa, että olin varma, että elämä ei ole elämisen arvoista ja on pakko kuolla. En välittänyt enää mistään ja kaikki osa-alueet elämässä menivät huonoon suuntaan.
Koin ihme parantumisen kuitenkin. Vain pari viikkoa ennen sitä päivää kun minun piti päättää päiväni.
En osaa sanoa mitä tapahtui. Heräsin vain, kuin olisin nähnyt kaiken selvempänä ja sain voimaa tehdä niitä valintoja jotka piti tehdä.
Jätin ensin miehen kokonaan elämästäni pois. Tunteet kuolivat enkä pidä häntä enää minään. Olen surullinen, että annoin hänen käyttää minua sillä tavalla hyväkseen ja se väkivalta mitä koin, en olisi ansainnut sellaista. Kukaan ei ansaitse sellaista ja toivoisin, ettei ketään satuttettaisi. Myötätuntoni on kasvanut hetkessä ja toivon monille ihmisille hyvää, tuntemattomillekin. Kuolematkin tekevät surulliseksi.
Ei siis niin, että masentuisin vaan rakkaudellisella tavalla.
Nyt nautin elämästä. Kaikki on muuttunut hetkessä.
Syön terveellisesti, olen laihtunut ja laihdun koko ajan kohti normaalia painoa. Liikun (en liikkunut ollenkaan ennen) lähes päivittäin. En käytä alkoholia yhtään. Olin jo alkoholisoitunut, se vain loppui seinään enkä ole kaivannut.
Sain töitä, olen virkeä, iloinen ja helposti lähestyttävä. Olen saanut uusia ihmissuhteita elämääni, joiden kanssa harrastaa esimerkiksi liikuntaa.
On mukavaa. Talousasiatkin menevät parempaan päin.
Kaikki muuttui. Nyt kun mietin, miten niin vahvasti uskoin, että on kuoltava niin on aivan selvää, että se oli sairas mieli. Ei ole normaalia ajatella niin.
Oikeasti elämä on mielestäni kiinnostavaa ja ihanaa.
Jopa pelkään, että elåmä päättyy tai muutenkin arvostan kaikkea elävää sekä ympärillä olevaa moninkertaisesti enemmän kuin ennen.
En osaa sanoa mitä tapahtui. Kaikki muuttui ja toivon kaikille hyvää.
Kaikille masentuneille halaus. Uskokaa itseenne ja tulevaisuuteen.
Tänne saa kirjoitella.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan masennusta, koska nyt kun jaksan yrittää, olen todella stressaantunut ja ahdistunut ja voin jopa huonommin. Vain toisella tavalla.
Ehkä et koskaan parantunut kunnolla? Ei masennusta kannata kaivata. Se on kamalaa ja tekee ihmisestä voimattoman ja kapeakatseisen.
Sinun täytyisi varmaan kuunnella itseäsi. Jotain muutoksia tehdä, joista tiedostat olevan hyötyä.
Itse otin riskin ja olin työelämästä pois useamman kuukauden. Voimia kun ei ollut. Makasin sängyssä enkä tehnyt mitään. En käynyt suihkussa usein, en kaupassa enkä tehnyt ruokaa. Olin vain jossain pimeässä ja ahdistuksen valtaamana.
Toivottavasti löydät avun ja keinon pois huonosta olosta.
Sellainen perushyvä ja tasainen riittää.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa nähdä miten voisin parantua, koska perussyy masentuneisuuteen löytyi aikuisella iällä, olen autismin kirjolla oleva ihminen, eikä auta vaikka moni asia toimii, koska on niin on niin monta asiaa, jotka ei toimi vaikka olen koittanut muuttaa itseäni.
Pahinta on häpeä, koska hävettää sanomiset, hävettää olla minä, ja saada aikaan kulmien kohotteluja, ja te jotka ette ole koskaan kokeneet, niin ei nyt auta sanoa, että älä välitä, se alkaa syödä ihmistä kun tuntuu että muut karttelevat, tai eivät oikein osaa suhtautua, ja ihan syystäkin. En minäkään osaa suhtautua itseeni.
Vierailija kirjoitti:
En osaa nähdä miten voisin parantua, koska perussyy masentuneisuuteen löytyi aikuisella iällä, olen autismin kirjolla oleva ihminen, eikä auta vaikka moni asia toimii, koska on niin on niin monta asiaa, jotka ei toimi vaikka olen koittanut muuttaa itseäni.
Pahinta on häpeä, koska hävettää sanomiset, hävettää olla minä, ja saada aikaan kulmien kohotteluja, ja te jotka ette ole koskaan kokeneet, niin ei nyt auta sanoa, että älä välitä, se alkaa syödä ihmistä kun tuntuu että muut karttelevat, tai eivät oikein osaa suhtautua, ja ihan syystäkin. En minäkään osaa suhtautua itseeni.
Hyväksyminen taitaa olla kohdallasi avainsana.
Käyt suurempaa prosessia elämässäsi tällä hetkellä läpi. Häpeä ja muut ikävät tunteet kuuluvat murrokseen.
Hyväksy kaikki tunteesi ja itsesi sellaisenaan. Annan ajatuksien tulla ja mennä, älä takerru niihin. Yritä katsoa mieltäsi kuin ulkopuolelta, voit oivaltaa jotain.
Tutustu itseesi. Kenties henkisen opin tai mediaation kautta.
Jos kiinnostut, hyvä kirja on Ekhart Tolle - läsnäolon voima.
Kaikkea hyvää tiellesi.
Vierailija kirjoitti:
En osaa nähdä miten voisin parantua, koska perussyy masentuneisuuteen löytyi aikuisella iällä, olen autismin kirjolla oleva ihminen, eikä auta vaikka moni asia toimii, koska on niin on niin monta asiaa, jotka ei toimi vaikka olen koittanut muuttaa itseäni.
Pahinta on häpeä, koska hävettää sanomiset, hävettää olla minä, ja saada aikaan kulmien kohotteluja, ja te jotka ette ole koskaan kokeneet, niin ei nyt auta sanoa, että älä välitä, se alkaa syödä ihmistä kun tuntuu että muut karttelevat, tai eivät oikein osaa suhtautua, ja ihan syystäkin. En minäkään osaa suhtautua itseeni.
Pitäisiköhän ehkä itsekin yrittää päästä tutkimuksiin? Olen kamppaillut tämän masennuksen ja muiden pääongelmien kanssa koko aikuisikäni. Tuo, mitä kirjoitit häpeästä on juuri sitä mitä itse koen. Ei se tietysti sinänsä auttaisi, mutta ehkä helpottaisi itseä, kun tietäisi syyn sille, miksi tuntuu niin ulkopuoliselta ja "oudolta" muihin ihmisiin nähden ja miksi omassa elämässä kaikki on niin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma suhtautumiseni muuttui halusta siihen, että en panisi pahakseni, vaikka loppuisi. Läheltä piti -tilanne fyysisen sairauden takia vain vahvisti suhtautumistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa nähdä miten voisin parantua, koska perussyy masentuneisuuteen löytyi aikuisella iällä, olen autismin kirjolla oleva ihminen, eikä auta vaikka moni asia toimii, koska on niin on niin monta asiaa, jotka ei toimi vaikka olen koittanut muuttaa itseäni.
Pahinta on häpeä, koska hävettää sanomiset, hävettää olla minä, ja saada aikaan kulmien kohotteluja, ja te jotka ette ole koskaan kokeneet, niin ei nyt auta sanoa, että älä välitä, se alkaa syödä ihmistä kun tuntuu että muut karttelevat, tai eivät oikein osaa suhtautua, ja ihan syystäkin. En minäkään osaa suhtautua itseeni.
Pitäisiköhän ehkä itsekin yrittää päästä tutkimuksiin? Olen kamppaillut tämän masennuksen ja muiden pääongelmien kanssa koko aikuisikäni. Tuo, mitä kirjoitit häpeästä on juuri sitä mitä itse koen. Ei se tietysti sinänsä auttaisi, mutta ehkä helpottaisi itseä, kun tietäisi syyn sille, miksi tuntuu niin ulkopuoliselta ja "oudolta" muihin ihmisiin nähden ja miksi omassa elämässä kaikki on niin vaikeaa.
Vastaan sinulle.. minulle auttoi todella paljon kun sain nimen ololleni, ja että en ole psyykkisesti sairas. Sitten olen saanut tukea lukemalla asiasta ja varsinkin kansainvälisiltä palstoilta vertaistukea, ihmisiltä joilla on omia kokemuksia ja kertovat kuinka ovat päässeet yli ongelmista.
Itselleni alkuunsysäävä asia oli vastata autismquiz (en laita linkkiä tähän) jossa on varmaan yli 200 kysymystä ja sain korkeat pisteet.
Sittemmin Suomessa käytettävät menetelmät ja testit käyttävät ontuvia käännöksiä, joten itse pyytäsisin tehdä testit alkuperäiskielellä, englanniksi.
Jos et pääse julkista reittiä tutkimuksiin, niin ainakin yksityisesti, sen on valaiseva kokemus kun kyseessä on laaja tutkimus ja saat lausunnot. Omalla kohdalla halusin tulla virallisesti diagnosoiduksi ja lausunnon ja saanen mahdollisesti jonkun verran terapiaa jotta voin kuulostella ja sopeutua tähän uuteen identiteettiin, jos niin nyt voi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä homma ap!
Itse olen kärsinyt pitkäaikaisesta masennuksesta ja vaikea sitä on vain selättää vaikka mitä yrittää. Viimeiset pari vuotta olen nyt painellut totaalisesti ilman elämänhalua ja kaikki on mennyt aiempaa huonommin. Tässäkin tunnelissa on joku valonkajastus kuitenkin jäljellä kun yritän saada kymmenvuotiset yliopisto-opinnot päätökseen syksyyn mennessä. Sitten muuttaisin maalle, mutta valtiovalta tekee kaikkensa ettei maaseudun rauhaankaan voi kohta enää paeta tätä nykyistä vastenmielistä hulluutta, vaan kellopeliappelsiinina pakotetaan tikut silmissä kaupunkiin parhaille paikoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun parisuhde ei ole mikään hirvittävä, mutta silti musta tuntuu että se on tappanut minut täysin sisältä päin. Tai oikeastaan en enää tiedä mikä sen on aiheuttanut.
Tekisi mieli lähteä vaikka muutamaksi kuukaudeksi muualle ja katsoa muuttuuko mikään.
Huomaan että ilo on kadonnut elämästä. Aivan kuin se olisi jotain naiivia satua vain. Eihän mikään oikeesti voi olla hyvää - näin mun aivoni kääntää kaikki.
Miten voi uskoa iloon ja onneen enää koskaan kun uskon niiden olevan epätodellisia tai täysin mahdoton ajatus että minullakin olisi mahdollisuus tuntea niitä?
Kaipaan masennusta, koska nyt kun jaksan yrittää, olen todella stressaantunut ja ahdistunut ja voin jopa huonommin. Vain toisella tavalla.