Lue keskustelun säännöt.
En ole kertonut syövästäni kenellekään
12.04.2023 |
En kaipaa sääliä ja jotenkin häpeän sitä. On ystäviä, mutta ei hekään tiedä. Töitä teen normaalisti. Syöpä hoidettiin vain leikkauksella.
Kommentit (58)
Kannattaa puhua edes jollekin ystävälle. Se yleensä tekee ihmiselle ihan hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.
Olet onnellisessa asemassa, että se on sellaista muotoa, että se on saatu leikattua.
En tiedä, miksi pitäisi kertoa. Ihan miten sopivalta itseäsi tuntuu. Se on se hyvä vaihtoehto.
Kyse on kuitenkin sinun henkilökohtaisesta asiastasi, terveydestäsi.
Minä en kertoisi kenellekään. Mies ja tytär (aikuinen) eivät uskoisi kuitenkaan. Mies sanoisi että kuvittelet vaan, oot nukkunu huonossa asennossa tai syöny jotain pilaantunutta, sulla mitään oo. Äitini sanoisi vaan että mitä sitten, kuule niin on monella muullakin ihmisellä ja paljon pahempiakin syöpiä on!
Minä kertoisin ainakin äidilleni, hänellä on ollut itselläänkin syöpä hoitona oli leikkaus ja sädehoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.
En ymmärrä miksi häpeän sitä, ehkä siksi että en olekaan niin terve, kuin toiset minua pitävät. Pelkään että terveystiedoissani syöpä seuraa minua aina ja siihen puututaan ja se määrittää minua. Syöpä myös laskee työmarkkina arvoa, kuka haluaa sellaisen töihin, kenen syöpä voi uusiutua koska vain....
Hyvä tilanne sinulla jos syöpä saatiin leikattua etkä tarvinnut edes sytohoitoja. Ne hoidot syövässä rankinta on. Hankala olla kertomatta, kun hoito on vienyt hiukset ja kunto hoidon jälkeen aina jonkin aikaa pohjalukemissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en olisi kertonut, jos pelkkä leikkaus olisi riittänyt niin kuin alun perin piti olla. Mutta tulikin sytot ja sädehoidot ja sairauslomaa yli puoli vuotta, niin piti sitten kertoa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kertoisi kenellekään. Mies ja tytär (aikuinen) eivät uskoisi kuitenkaan. Mies sanoisi että kuvittelet vaan, oot nukkunu huonossa asennossa tai syöny jotain pilaantunutta, sulla mitään oo. Äitini sanoisi vaan että mitä sitten, kuule niin on monella muullakin ihmisellä ja paljon pahempiakin syöpiä on!
Mukavia ihmisiä sulla siinä ympärillä, ei varmaan päivää ilman märkää rättiä päin naamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.
En ymmärrä miksi häpeän sitä, ehkä siksi että en olekaan niin terve, kuin toiset minua pitävät. Pelkään että terveystiedoissani syöpä seuraa minua aina ja siihen puututaan ja se määrittää minua. Syöpä myös laskee työmarkkina arvoa, kuka haluaa sellaisen töihin, kenen syöpä voi uusiutua koska vain....
Eikö sun elämällä tosiaan ole muuta arvoa, kuin työmarkkina arvo? Kun se menee, niin menee kaikki? Miten noin voi elää, tai ei kai tuossa oikein Elämästä voi puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli tuollainen. Kielsi kertomasta kellekään ja niin me sitten valehdeltiin sydän särkien kaikille, että hienosti on asiat.
Toivon ettei sulla ole yhtään läheistä, koska tuollainen on kidutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.
En ymmärrä miksi häpeän sitä, ehkä siksi että en olekaan niin terve, kuin toiset minua pitävät. Pelkään että terveystiedoissani syöpä seuraa minua aina ja siihen puututaan ja se määrittää minua. Syöpä myös laskee työmarkkina arvoa, kuka haluaa sellaisen töihin, kenen syöpä voi uusiutua koska vain....
Koen samoja asioita, en ole sitten enää kunnon luotettava työntekijä. Koen myös etten ole enää nainen kun toinen rinta leikataan kohta pois. En voisi ikinä kertoa siitä esim. ystävilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli tuollainen. Kielsi kertomasta kellekään ja niin me sitten valehdeltiin sydän särkien kaikille, että hienosti on asiat.
Toivon ettei sulla ole yhtään läheistä, koska tuollainen on kidutusta.
Nuo on yksityisasioita. Jos joku ei halua kertoa niin sitä pitää kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.
En ymmärrä miksi häpeän sitä, ehkä siksi että en olekaan niin terve, kuin toiset minua pitävät. Pelkään että terveystiedoissani syöpä seuraa minua aina ja siihen puututaan ja se määrittää minua. Syöpä myös laskee työmarkkina arvoa, kuka haluaa sellaisen töihin, kenen syöpä voi uusiutua koska vain....
Koen samoja asioita, en ole sitten enää kunnon luotettava työntekijä. Koen myös etten ole enää nainen kun toinen rinta leikataan kohta pois. En voisi ikinä kertoa siitä esim. ystävilleni.
Mä pelkään lisäksi että ystäväni alkaisivat juoruilemaan syövästäni, karttelemaan minua jne.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli tuollainen. Kielsi kertomasta kellekään ja niin me sitten valehdeltiin sydän särkien kaikille, että hienosti on asiat.
Toivon ettei sulla ole yhtään läheistä, koska tuollainen on kidutusta.
En ymmärrä miksi se tarvitsisi toisille kertoa, mitä he siitä hyötyvät?
Sairastavalla itsellä se on vaikeinta kuvittelisin ja hän saanee päättää asiastaan itse. Ei se muiden sääli siinä auta mitään.
Minäkin yritin olla kertomatta syöpäepäilystä. Esimies näki lyhyen sairausloman lapusta koodin ja lääkärin nimen. Aika surullista on nähdä, miten asenne työntekijää kohtaan muuttuu. Minut ulkoistettiin monista asioista, myös hankkeista, jotka olin itse keksinyt ja pannut alulle. Aloin syrjäytymään tahtomattani. Syöpää ei sitten lopulta ollutkaan. Tulipahan nähtyä, miten sairastuneita kohdellaan.
Mitä se nyt jos tukka lähtee voihan kertoa työkaverille että tämä uusi look tai hankkia jonkun mopin päähän.
Minä taas olen kertonut avoimesti läheisille ja lähimmille työkavereille. Paitsi anoppia koitin säästellä viimeiseen asti, mutta kyllähän tieto jotain kautta hänellekin levisi.
Syöpää ei leikaamalla parannettu, jouduin heti puolen vuoden sairauslomalle, ensin sytostaatit suoneen ja päälle 30 kertaa sädehoitoa tablettisytostaateilla. Siksi katsoin tarpeelliseksi kertoa myös työkavereille.
Ymmärrän kyllä tuon häpeän, itsellekin kertominen tuntui hankalalle. Pelkäsin muiden suhtautumista ja sitä, että jään ihan yksin, kun kaikki jättävät. Onneksi pelot osoittautui turhiksi, parisuhde suorastaan kukoistaa, keskustelemme enemmän kuin koskaan. Kaverit muistavat ainakin Whatsapp viesteillä kysellä kuulumisia ja kutsuvat kahville, niin kuin ennenkin.
Sairausloma alkaa vähitellen loppua, ja olen palaamassa pian töihin. Se pelottaa kamalasti. Miten minut otetaan vastaan ja mitä työkaverit ajattelevat, kun teen pari ensimmäistä kuukautta vajaata työviikkoa. Toisaalta olen ihan innoissani, kun saan vihdoin jotain järkevää tekemistä päälleni.
Varmaan melko normaalia. Jos väsyttää hae saikkua töistä.