Kuinka paljon omaa aikaa, kun perheessä on pienet lapset?
Kiinnostaisi tietää, miten tämä järjestetään eri perheissä ja mikä lasketaan omaksi ajaksi? Minun mielestäni minulla ei ole ollenkaan omaa aikaa, mieheni on tästä eri mieltä. Omaa aikaani on kuulemma matkat julkisilla kulkuneuvoilla töihin ja se aika aamulla, jonka käytän töihin valmistautumiseen. Lähden aamulla ennen kuin muut heräävät. Työmatkani on paljon pidempi, joten mieheni vie ja hakee lapset. Minun mielestäni omaa aikaa olisi harrastaminen, ystävien kanssa ajan viettäminen tai vaikka matkustelu. Mieheni mielestä olen jo oman osuuteni käyttänyt. Hänkään ei tee mitään noista mainitsemistani asioista ja hän viettää mieluiten aikaa kotona, mutta hän ei halua jäädä yksin kotiin lasten kanssa.
Kommentit (3)
Meillä ei ole omaa aikaa, kun lapset on hereillä. Meillä siis kyllä vauva nukkuu 19-06 ja isot 20-06. Ihan satunnaisesti tietysti saattaa olla joku meno jossain jommalla kummalla, mutta se ei ole montaa kertaa vuodessa.
Mies käy salilla 4x vko. Käy joko aamulla kun isot menee kouluun ja eskariin tai sitten 20 jälkeen. Itse käyn pari kertaa viikossa treenaamassa. Mulla on kyllä treenit niin, että lähden jo 19.30.
Toimii meillä hyvin.
Miehesi on oikeassa.