Suututko vittuilusta?

Jos se on pahantahtoista ja koen, etten ole ansainnut sitä, suutun. Toisinaan en tunne itseäni erityisen vihaiseksi, mutta ansaitsematon vittuilu vain tekee vittuilijan minulle yhdentekeväksi ihmiseksi. En keksi syytä tutustuakaan häneen.



Yleensä en käsitä tarvetta olla veemäinen ja vittuilla, joten jätän sellaiset ihmiset omaan arvoonsa, mitä tunnutaan ihmettelevän. En vain käsitä miksi mun pitäisi alkaa nuolla vittuilijan persettä, mitä odotetaan toisinaan (ts. että yrittäisin sitten olla entistä ihanampi ja hymyillä, lipoa ja palvella vittuilijaa).



Jos vittuilu taas on hyväntahtoista naljailua, vittuilen takaisin. En suutu.

Ja vittuilen taatusti takaisin!

läheiset=en suutu. Työpaikan patologinen vittuilija=toisinaan suutun.

Siis kun kyseessä ystävä tai sukulainen. Annan muhia omissa liemissään, minulla ei ole mitään annettavaa eikä saatavaa, jos läheinen on tahallaan ikävä mulle.



Jos taas joku vieras vittuilee, saatan pyytää anteeksi, jos se on oikeassa, esim. pidän koiraa irti metsässä. Usein kyllä vastaan, että voi sanoa nätistikin, ei tartte huutaa. Jos aiheetta ilkeilee, annan olla, olen pahalla mielellä hetken, mutta pian olen vai tyytyväinen, ettei tarvitse elää tuollaisen kanssa.