Iloitsen salaa siitä kun ystävät eroaa

minua ärsyttää nää harmittelut ja voivottelut ja että haluaisivat nähdä meidät yhdessä.



otan nuo negatiivisena asiana, kerran sanottuna ok, mutta jos sitä vaan toistetaan ja painostetaan terapiaan niin voi vittu

Ei voi muuta sanoa.

Kannattaisi hankkia oma elämä . Uusiinkin ihmisiin voi tutustua.

ja kummallakin kertaa olen käynyt jonkilaisen suruprosessin läpi, vaikka etenkin toisen tapauksessa ero oli paras ratkaisu. En ymmärrä miten tuollaisesta voi iloita, täytyy itse olla jotenkin katkera elämäänsä.

Vaikka kuitenkin ap on hyvin ajatuksensa tuossa perustellut, ja sitä kautta tuo käy ihan järkeenkin. Silti kuulostaa oudolta. Mutta voihan olla, että meillä kaikilla on jotain vastaavia tosi kieroja ajatuksia, joita emme vain tiedosta. Että ap on päässyt sellaiselle syvemmälle ajatustasolle, josta meillä monella muulla ei ole kokemusta, ja siksi sitä on vähän vaikea ymmärtää.

vai oletko kykenemätön sellaiseen, ja siksi niin kateellinen muille?

Olen itse kokenut samoin, mutta hyvän ystävän kohdalla tunnen myös pahaa oloa hänen pahasta olosta ja toivon kaikkea hyvää kuitenkin. Vaikea selittää, kahtiajakoinen tunne.Kateudeksi en ainakaan omalla kohdallani tunnetta koe ja itselläkin on mies ja lapsia.

tuollainen on aivan tavanomaista ajattelua ja tunnetta aivan tavaillisella ihmisellä. Ei mitenkään alitajuista tai muuten mystifioitavaa. Tällaiset ajatukset vain kuuluvat sarjaan "ei yleensä sanota ääneen". Yksilöllisiä eroja on lähinnä tekopyhyydessä, siinä, miten kiivaasti väittää ettei ikinä voisi toivoa toiselle mitään ikävää.



Joillakin ihmisillä ihan sekoittuvat keskenään ne tasot, miten oikeasti tuntee ja miten "pitäisi" toimia. Kun yrittää kysyä, miltä sinusta tuntuu tilanteessa X, vastaukseksi tulee vain sitkeästi aina se, mikä olisi korrekti toimintatapa tilanteessa X. Pidän jäykkänä ja ahtaana sellaista psyykeä, johon ei yhtään mahdu ne omat, poliittisesti epäkorrektimmat kerrokset, jotka meissä kaikissa kuitenkin jylläävät ihan koko ajan.

että vastaavia (mielestäni sairaita) ajatuksia itsellä ystävien parisuhteesta. Oletan, että oma "parisuhteeni", joka on tällä hetkellä täysin p..stä aiheuttaa nämä ajatukset. Toivon salaa heille sitä mikä minun pitäisi uskaltaa itse toteuttaa lasten hyvinvoinnin takia, ero pitkästä, piinaavasta suhteesta. Henkisesti, ei fyysisesti piinaavasta, muutoin olisin jo eronnut.

ja pari läheisintä ystävääni sanoi suoraan, että ovat onnellisia tapahtuneesta :-D



Nyt vasta tajusin, että olisin voinut loukkaantua verisesti, mutta siinä tilanteessa tuntui vaan hyvältä, että joku toivoi mulle parasta ja ajatteli lämmöllä.



Lisäksi vielä eron jälkeen totisesti arvosti ystäviään ja vietti paljon aikaa heidän kanssaa, totta kai he tunsivat olevansa erossani 'voittajia'.