Miten ilmastovähättelijät toteuttaisivat argumenttinsa "jos kaikkialla olisi yhtä harva asutus kuin Suomessa"?
Aletaanko tuhoamaan miljardeja ihmisiä vai miten kaikkialle saadaan Suomen asukastiheys?
Tämäkin nyt joka paikassa levitettävä typerä väestöntiheys-kortti kertoo, miten epärealistisia perusteluja vähättelijät ovat valmiita käyttämään, vaikka kehuvat itseään rationaalisiksi ja haukkuvat huolestuneita vouhottajiksi.
Kommentit (5)
Ei tietenkään muiden maiden tarvitse vähentää asukaslukuaan. Mutta pieni asukasmäärä on Suomen ilmastostrategia. Muut maat voivat sitten keksiä omansa. Suomi on vähäpäästöinen, hyvä me! Maailman ykkönen ainakin melkein.
Ilmastolahkon typerin argumenttihan on juuri Suomen ylikulutuspäivän aikaistuminen joka vuosi, mikä johtuu siitä että suomalaisen keskimääräinen kulutus kerrotaan joka vuosi kasvavalla maapallon väestöllä. Tuosta ilmastolahko sitten aina pillastuu, vaikka Suomen päästöt oikeasti vähenevät jatkuvasti.
Ja vielä puhuvat tuosta Suomen alhaisesta väentiheydestä niin kuin se olisi joku tietoisesti suunniteltu päätös että me emme lisäänny liikaa, emmekä tätä maata ylikansoita. Suomessa on alhainen väkiluku ihan vain sen takia että luonnonolot eivät muinaisina aikoina mahdollistaneet samanlaista väestönkasvua kuin lämpimämmän ilmaston maissa. Suomessakin keskimääräinen lapsiluku pysyi tasolla 5-6 läpi koko 1800-luvun. Täälläkin olisi useita kymmeniä miljoonia asukkaita jos luonnonolot olisivat sen mahdollistaneet. Jos taas Intiassa olisi Suomen ilmasto, olisi siellä 55 miljoonaa asukasta nykyisen 1,4 miljardin sijaan.
Vierailija kirjoitti:

Syyllistyt nyt ihan samaan jossitteluun, mitä ekassa viestissä.
Me ollaan oltu fiksuja, sekin pitkän evoluution tulos. Mutta missään nimessä meidän ei pidä pahentaa tilannetta esim nykymuotoisena kehitysavulla. Eikä missään nimessä meidän ampua itseämme jalkaan kuvailemillasi verukkeilla. Ollaan tyytyväisiä, että olemme tehneet asiat hyvin.
Jostain syystä ne miljardit ihmiset tulevat tänne, vaikka samalla heidän hiilijalanjälkensä kasvaa merkittävästi.