Lopetin somettamisen ja nyt ahdistaa kun kukaan ei seuraa eikä voi reagoida, on aivan kuin minua ei olisi enää olemassa
Elämä on tyhjää. Katson ikkunasta. Likaisen lasin takana harmaa maailma. Sekin pysähtynyt ja kuollut.
Kommentit (14)
Laita someprofiilit julkisiksi ja ala poustaamaan thirst trap peppu- ja tissikuvii, heti on sata seuraajaa päivässä. Tosin suurin osa varmaan jostain Azerbadjanizta.
Minusta tuo on merkki vieroitusoireista eli hyvä, kun lopetit.
Lähde kävelylle ja harjoittele, ettet ota yhtään kuvaa matkallasi, vaan näe kaikki tässä ja nyt.
Kaupungillakin voi tehdä reippaan kävelylenkin. Ihastuin kaupunkilenkkeilyyn (kävellen) muutama vuosi sitten. Kiertelen pitkin poikin joskus jopa 10 km.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vieroitusoireilta.
Sama kuin äiti haluaa vauvan luo heti kun on vessassa käynyt: vieroitusoiretta ja pahaa sellaista.
'Attention is a hell of a drug' -kuten sanotaan.
Olet olemassa enemmän kuin arvaatkaan. Soita ihmisille, mene 5 kanssa heistä töiden jälkeen syömään silloin tällöin. Saata paljon enemmän itsellesi ja heille.
Aika heikolla pohjalla on itsetuntosi ja olemassaolosi.
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Mitä tämä vauvapalstailu mielestäsi on? MInähän tässä juurikin reagoin sinun viestiisi.
Mutta anonyyminä, et omalla nimelläsi ja omilla kasvoillasi. Sosiaalisuus anonyyminä on eri lajia mielestäni.
Alkaa hepottamaan ajan kanssa, kuten muistakin adiktioista vapautuminen.
Entä jos pakenisi päihteisiin? Viinilasi illassa piristää, kynttilä keskellä pimeyttä.
Minulla oli tuon tyyppinen havahtuminen n. 15 vuotta sitten kun some oli vielä useimmille alkutekijöissään. Olin tottunut olemaan tosi hauska netissä ja moni tunnisti nickin.
Onneksi silloin netistä joutui aina erilleen kun oli reissussa. Tajusin mökkireissulla, että kaikki se huomio ja netin "tapahtumat" olivat täysin epätodellisia. Heti kun töpseli lähti seinästä, minua ei enää ollut siellä. Kaikki se aika jonka olin käyttänyt kykkimällä sisällä tietokoneen ääressä oli mennyt hukkaan ja sitä en saisi enää ikinä takaisin. Ehkä pahinta kuitenkin oli se että sillä kaikella ei ollut mitään tulevaisuutta. Vaikka saisin netissä miten paljon huomiota, se ei veisi minua senttiäkään lähemmäs sellaista elämää jota oikeasti halusin.
Aloin suuntautua oikeaan elämään ja konkreettisiin elämää eteenpäin vieviin tekoihin. Suosittelen. Löysin lopulta omanhenkisiä ihmisiä ihan livenä, ja vähitellen myös opiskelualan, ammatin, harrastukset ja kodin. Saatan joskus kirjoitella vauvapalstalle tällaisen jutun, mutta minun ei ole pakko saada tähän viestiin tykkäyksiä. Elämä on muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Mitä tämä vauvapalstailu mielestäsi on? MInähän tässä juurikin reagoin sinun viestiisi.
Mutta anonyyminä, et omalla nimelläsi ja omilla kasvoillasi. Sosiaalisuus anonyyminä on eri lajia mielestäni.
Vauvapalsta on anonyymin sosiaalisuuden outo alalaji. Anonyymiin keskusteluun mielestäni kuuluu luonteenomaisesti se että saat sanoa mitä mieleesi tulee. Se alkaa mennä vaikeaksi kun sensuurilla kiellettyjen sanojen lista on niin pitkä ja moderointi toimii usein pelkkien ilmiantojen voimalla. Palsta on kuin reddit mutta jokaisen saa leikkiä moderaattoria. Keskustelu kieppuu valtatyhjiön ympärillä ja meemitilasta taistelevat kaikki halukkaat. Palstan parhainta antia onkin paskapostaukset joilla on lyhyt elinikä. Parhaat keskustelut täytyy löytää selaimen hakukoneella. Keskustelut ennen nuoletuksia. Jotain meni pahasti pieleen kun nuoletukset tulivat.
Tää on vähän sama kuin, että mun sykettä mittaava älykello hajosi, niin tuntui ihan kuin en olisi enää edes hengissä, kun ei näy sykettä. Ja ihan turha olisi silloin urheillakaan, kun ei siitä saisi mitään tilastoa.
Miksi lopetit sormettamisen, sehän on kivaa kuitenkin loppu peleissä.
Jaaha. Mitä tämä vauvapalstailu mielestäsi on? MInähän tässä juurikin reagoin sinun viestiisi.