Lisäansioita 200-400 euroa kuukaudessa?
Tarvitsisin pari-, kolmesataa euroa lisäansioita kuukaudessa. Kaipaisin asiallisia ideoita siitä, mistä normaalissa päivätyössä oleva ihminen niitä voisi hankkia? Kaikki OnlyFans ja Maailman vanhin ammatti -hassuttelut voi unohtaa, samoin kuin siivoustyön ja free lancerin (esim. kirjoittaja tai kuvaaja) hommat.
Olen yliopistokoulutettu viestintäalan ihminen ja käytettävissä tähän olisi muutama tunti viikossa.
Kommentit (78)
Mä teen kirppiskauppaa oman työn ohessa. Omakotitaloon on kertynyt vuosien varrella niin paljon tavaraa, että jo omien kaappien ja varastojen sisältöjä myymällä tienaa noin satasen kuussa. Lisäksi kiertelen itse kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa, ostan halvalla tavaraa jonka tiedän nyt käyvän kaupaksi, ja pistän kalliimmalla myyntiin. Tässä täytyy tietysti tietää, mikä käy kaupaksi.
Luulen että viestintäalan ammattilaiselle se perseen myynti on valitettavasti ainoa realistinen vaihtoehto.
No en kyllä keksi mitään sellaista, millä pääsisi tuollaisiin ansioihin "muutamalla" tunnilla viikossa, etenkään jos et viestintäalan ihmisenä halua harkita freelancerina toimimista. Henkilökohtaiseksi avustajaksi varmaan pääsee aina ja jotain kerhonohjaushommia löytynee pariksi tunniksi viikossa, mutta niillä et varmaan edes kahteen sataan yllä.
Miksei vaikka jotain kirjoittamiseen liittyvää freelance hommaa jos olet kuitenkin viestintäalan ammattilainen? Esim. Oikoluku, bloggaajien auttaminen tekstintuotossa tai editoinnissa tai lataamisessa. Kotisivujen tekeminen pienyrityksille. Yritysten mainostekstien kirjoittaminen. Oma YouTube kanava, missä tarjoat kursseja liittyen alaasi.
Kerrohan meille mikä on normaali päivätyö!?
Sanot varmaan, et sun normaalipäivätyö on vieny selän kunnon, siksi et voi siivota.
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan meille mikä on normaali päivätyö!?
Sellainen, jossa työaika alkaa kahdeksan tienoilla aamulla ja päättyy neljän tienoilla iltapäivällä. Töitä tehdään viitenä päivänä viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että viestintäalan ammattilaiselle se perseen myynti on valitettavasti ainoa realistinen vaihtoehto.
Toivottavasti sulla on vakituinen työ ja tulot riittävät (mies tai äiti maksaa oikeat laskut) jos ÄO on noin pieni😄.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan meille mikä on normaali päivätyö!?
Sellainen, jossa työaika alkaa kahdeksan tienoilla aamulla ja päättyy neljän tienoilla iltapäivällä. Töitä tehdään viitenä päivänä viikossa.
Ai jaa. Eikö se ole ihan päivätyö? Normaali sanan voi jättää pois. Varsinkin kun et siivoamalla halua lisäansiota, niin kuulostaa siltä, että se työ ei mielestäsi normaalia ole. Tai sitten teet jo siivoustyötä, etkä halua lisää sitä.
Sama mielessä. Siivoustyötä olen miettinyt koska sitä täällä olisi ja tykkään siivota mutta mietin onko sittenkin liikaa jos työpäivän tai -viikon jälkeen vielä moppailen ja siitä jää verojen jälkeen noin 5 euroa palkkaa.
Nainen jolla bruttopalkka 3800
Vierailija kirjoitti:
Sanot varmaan, et sun normaalipäivätyö on vieny selän kunnon, siksi et voi siivota.
Ei kun sanon, että minulla on borrelioosi, jonka takia fyysisesti raskas työ ei tule kyseeseen. AP
Mä tienaan työttömänä mm tekemällä koruja ja puutöitä. Ostan kirppiksiltä ja myyn kalliimmalla eteenpäin. Muokkaan, tuunaan ja kunnostan vähän kaikkea ja myyn, tosin aikaa vievää, eikä riitä "pari tuntia viikossa".
Mieluummin olisin töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot varmaan, et sun normaalipäivätyö on vieny selän kunnon, siksi et voi siivota.
Ei kun sanon, että minulla on borrelioosi, jonka takia fyysisesti raskas työ ei tule kyseeseen. AP
Ai. Eikö sitä saa hoidettua pois? Itselläni oli borrelioosi ja antibiootilla lähti.
Tee helppoja käsitöitä myyntiin. Esim ompele tai tee sieviä helmikoruja. Kauppa käy, kokemuksella
Vierailija kirjoitti:
Sama mielessä. Siivoustyötä olen miettinyt koska sitä täällä olisi ja tykkään siivota mutta mietin onko sittenkin liikaa jos työpäivän tai -viikon jälkeen vielä moppailen ja siitä jää verojen jälkeen noin 5 euroa palkkaa.
Nainen jolla bruttopalkka 3800
5 euroa tuntipalkkaa siis !
Tarkennan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot varmaan, et sun normaalipäivätyö on vieny selän kunnon, siksi et voi siivota.
Ei kun sanon, että minulla on borrelioosi, jonka takia fyysisesti raskas työ ei tule kyseeseen. AP
Miten pystyt borrelioosissa tekemään päivätyötä? Itse makasin sairaalassa tiputuksessa.
Jos on jonkinlaista pääomaa muutamia satasia tai tuhansia, kuten kohtuu hyväpalkkaisella ihmisellä saattaa hyvin olla, niin minä varmaan rupeaisin treidaamaan eli ostaisin ja myisin osakkeita. Sijoittaminen tietysti hiukan vaatii perehtymistä ja opiskelua, mutta jos haluaisi saada ns. ylimääräistä tuloa pari sataa euroa kuukaudessa, niin ei vaadi mitään valtavaa kymmenien tuhansien alkupanosta.
Onko joku harrastus kuten soitin, shakki tms jonka yksityistunteja voisit antaa lapsille.