Olen materialisti, minulle omaisuuteni on tärkeämpää

Koska heräsit horroksesta?

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Elämä saattaa heitellä huomaamaan, ettei materialla ole mitään väliä.

Olet onnekas jos sinun elämääsi ei sellaisia asioita ole tullut/ tule koskaan.

Tunnetko elämäsi merkitykselliseksi?

Oletko onnellinen?

Tunnetko itsesi usein ulkopuoliseksi?

Koetko, ettei kukaan oikeasti ymmärrä sinua?

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että mikään tunnu miltään?

Koetko olevasi yksinäinen?

Omaisuus jää toisinkuin miehet. Ap

Vierailija kirjoitti:

Omaisuus jää toisinkuin miehet. Ap

Jep. Ei sitä turhaan sanota, että timantit ovat tytön parhaita ystäviä. Ne kun eivät häviä.

Oikeat ystävät tosin ovat tärkeitä. Parisuhde ei niinkään.

Ainakin olet rehellinen. Tunnen materialisteja, jotka kovasti väittävät olevansa jotain ihan muuta.

Mun teki mieli haukkua sut lyttyyn, mutta sitten huomasin että minäkin vietän paljon enemmän aikaa tavaroiden kanssa, kuin toisten ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaisuus jää toisinkuin miehet. Ap

Jep. Ei sitä turhaan sanota, että timantit ovat tytön parhaita ystäviä. Ne kun eivät häviä.

Oikeat ystävät tosin ovat tärkeitä. Parisuhde ei niinkään.

Timantit voidaan varastaa. Tosiystäviä tai tosirakkautta ei.

Minulle rakkaani on ihan oikea ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko elämäsi merkitykselliseksi?

Oletko onnellinen?

Tunnetko itsesi usein ulkopuoliseksi?

Koetko, ettei kukaan oikeasti ymmärrä sinua?

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että mikään tunnu miltään?

Koetko olevasi yksinäinen?

Kyllä useimpiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaisuus jää toisinkuin miehet. Ap

Jep. Ei sitä turhaan sanota, että timantit ovat tytön parhaita ystäviä. Ne kun eivät häviä.

Oikeat ystävät tosin ovat tärkeitä. Parisuhde ei niinkään.

Timantit voidaan varastaa. Tosiystäviä tai tosirakkautta ei.

Minulle rakkaani on ihan oikea ystävä.

Kyllä se rakkaus voi lähteä kävelemään, pettäminen on aika yleistä. Ystävien varastaminen onkin hankalampaa ja epätodennäköisempää.

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko elämäsi merkitykselliseksi?

Oletko onnellinen?

Tunnetko itsesi usein ulkopuoliseksi?

Koetko, ettei kukaan oikeasti ymmärrä sinua?

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että mikään tunnu miltään?

Koetko olevasi yksinäinen?

En tunne elämääni merkitykselliseksi. En ole onnellinen. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, ja koen, ettei kukaan oikeasti ymmärrä minua. Usein tuntuu siltä, että mikään ei tunnu miltään. Koen olevani yksinäinen.

Minkä diagnoosin saan?

-ohis

No, jos minulle annettaisiin vaihtoehdoiksi, että elänkö mieluummin miljonäärinä ja yksin loppuelämäni, vaiko köyhänä jossain slummissa tosirakkauden kanssa, niin taitaisin ne miljoonat kuitenkin ottaa.

Kauniit tavarat tuottavat enemmän iloa kuin monet ihmiset.

Ei se varmaan tee materialistiksi, jos haluaa kodin ja jotkut esineet pysyvän, turvallisuutta. Joskus ystävä on epäluotettava, on joutunut lähtemään eri teille. Miehiä taas on moneen junaan. Jos haalii liikaa materiaa, välittämättä muiden kitumisesta, sitten voi katsoa erikseen olisiko materialisti.

Tunnen yhden kaltaisesi naisen, takertuu materiaan niin kovin, että tuskin saa enää tutuista muuttoapua. Hänen jälkeenjäävä omaisuutensa sisältää toki joitakin arvoesineitäkin, mutta pääasiassa tavaraa jolla ei ole edes käyttöarvoa, vain tunnearvo. Kukaan ei ala raivaamaan sitä tavaramäärää läpi hänen jälkeensä, vaan suuri osa siitä kärrätään suoraan kaatopaikalle.

Vierailija kirjoitti:

Kauniit tavarat tuottavat enemmän iloa kuin monet ihmiset.

Kauniit tavarat ei myöskään pyydä vippiä, soittele vain silloin kun tarvitsee jotain eikä juorua asioitasi selkäsi takana.

Kyllä, olen materialisti minäkin. Olen 90-luvun laman lapsi ja kokenut lapsiperheköyhyyden. Olen yrittäjä, enkä usko että selviän päivärahalla jos sairastun tai menetän työkykyni. Hyvä jos selviän eläkkeellä, jos sinne saakka elän. Raha antaa minulle turvallisuutta. En usko että yksikään ystävistäni tai läheisistäni auttaa minua esimerkiksi viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Vain omaan varallisuuteen ja omaan apuun voi luottaa.

Itse kiinnyn esineisiin niinkuin normaalit ihmiset toisiin ihmisiin. Itkin esimerkiksi ensimmäisen autoni kolaroimista ja paalaamista, eikä kyseessä tosiaan ollut kuin VW golf. Kertoo kuulemma merkityksellisten ihmissuhteiden puutteesta eikä tuo väite ihan väärässä ole.

En ole koskaan kyennyt luottamaan toiseen ihmiseen, niillä kun on jalat, joilla ottaa ja lähteä. Ja ne tekee sen myös hyvin pienestä. Tulee parempi vastaan niin se on lentävä lähtö edelliselle. Oudointa tässä on, että minua ei ole koskaan ns. vaihdettu, mutta otan näemmä sydämeen toistenkin kokemukset. Esineet ei jätä jos et itse toheloi niitä rikki. AP:ta taitaa vaivata vähän sama.

Missä kulkee materialistin ja turvallisuushakuisen raja?