Lapset puhuvat AINA huutamalla ja kiljumalla ja purnaamalla, onko normaalia?

Kauheaa.

Asenne opittu kotoa.

Ei.  Kaikki lapset ei ole kiljukauloja.  En tiedä, miksi niin monet kumminkin on.  

Kolme poikaani ovat kaikki olleet erittäin rauhallisia ja hiljaisia lapsia.  Silti ovat aivan fiksuja, nyt jo aikamiehiä kaikki.  Minun ei koskaan tarvinnut kotona kuunnella lasten huutamista ja kiljumista.  Tietenkin he leikeissään nauroivat ja kikattivat ja joskus korottivat ääniään, mutta ikinä ei sellaista järjetöntä riehumista ja rääkymistä.  Kaupassa olivat aina nätisti.  

Sen sijaan olen kuunnellut ihmeissäni, miksi jotkut muksut todellakin aina kiljuu.  Aina poljetaan jalkaa ja kiljutaan kimeästi, vaaditaan ja riskataan.  Uimahallissa jouduin kuuntelemaan kahta pikkutyttöä, joille ei -sana oli se pääsääntöisin sana, mitä käyttivät.  Mikään ei käynyt, mistään ei tykänneet, saunassa huusivat kuin hullupäät, ei sitä ei tätä ei tuota!!!!  Myöhemmin hallin kahviossa sama jatkui, kauheaa riskaamista ja äitiä nyrkeillä takomista.  Pillimehu paiskattiin lattialle kun ei kelvannut.  

Mistä tuollainen kumpuaa?   Miksi lapsi ei ole tyytyväinen mihinkään?  

Omat lapset ovat kyllä hyvin älykkäitä ja taitavia, mutta jatkuva metelöinti on raskasta.

Olen miettinyt onko se jotain adhd:ta, hankinko heille lääkityksen ja diagnoosin vai onko tämä vain sitä normaalia. Muille, kun puhun ongelmasta, saan kuulla, että "sellaisia ne lapset on, ei mitään poikkeavaa".

Onko asia tosiaan näin? Milloin he oppivat hiljaisiksi, kunten aikuiset sitten ovat.

Itselleni lapsiarjessa on kaikken raskainta juuri jatkuva metelöinti.