Lue keskustelun säännöt.
Ääliö työkaveri soitteli eilen illalla
03.08.2008 |
ja tilitteli tuntojaan. On niin huolissaan esikoisensa kouluun menosta. Kun tyttö joutuu muka häirikköluokalle. Ja puoli tuntia hän pohti, että ottaa sitten ylitöistä tunnin päivässä pois, ettei tule niin pitkää yksinoloa lapselle. Yritin ehdottaa, että ottaisi osittaista hoitovapaata, niin sitten se poissaolo olisi virallista ja meille voitaisiin palkata sijainen edes osaksi aikaa, kun muuten hänen oissaolonsa on ns. villiä ja siitä kärsivät työkaverit. Ei ole varaa, kuulemma. Ei edes kuukautta.
Sain sen puhelun lopulta loppumaan, kun sanoin, että nyt minun lapseni menevät nukkumaan...
Tyyppi ei oikeasti tunnu tajuavan, että meidän pieni työyhteisö ei oikein kestä sooloilua eikä sitä, että meillä muillakin on omat juttumme siviilipuolella, mutta ei me silti yritetä muokata töitämme privaelämän tarpeisiin, se kun ei onnistu. Yhdellä meistä on vaikeasti sairas äiti, asuu kaukana. Mulla on koulukiusattu kasiluokkalainen. Jne. Ja nää jutut on kaikki tiedossa, mutta silti toi koulutietä aloittava on se kaikkein tärkein. Viime talvena oli ihan puhki välillä murkkuni kouluhuolien kanssa, kävin töissä, mutta aina välillä jouduin setvimään asioita puhelimessa. Ja siitä sai kyllä kuulla.Ongelmatkin kuulemma vaan johtuvat siitä, että olen liian lepsu yksinhuoltaja.
Mitä tuollaisen kanssa pitäisi tehdä?
Kommentit (6)
ensinnäkin sulla on itsekäs työkaveri mutta toiseankin sulla on helvetillinen työpaikka joka ona aivan perseestä ja teidän täytyisi pyrkiä muuttamaan myös sitä.
Siis oikeasti, ei ole oikein, että te kaikki joudutte siellä pistämään oikean elämänne ö-sijalle ja teitä haukutaan jos hoidatte koulukiusatun lapsenne asioita opettajan kanssa puhelimessa jne. SIllekin asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Jos pomolle puhuminen ei johda toimenpiteisiin asian parantamiseksi, etsi äkkiä uusi työpaikka! Ethän sä voi tuommoiselle uhrata lapsesi mielenterveyttä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki revittiin työntekijöiden nahoista. Ja ne, jotka olivat pois esim. lapsen sairastelujen tai oman sairastelun vuoksi leimattiin "työhönsä sitoutumattomiksi". Oikeasti ongelma oli se, että johtaminen oli heikkoa, ihmiset olivat väsyneitä, työilmapiiri oli huono, työpaikan kuttuuriin kuului selän takana kuiskuttelu (aina oli joku hampaissa) ja se, ettei pomo ottanut ihmisten väsymystä tosissaan, tuijotteli vain numeroita ja jätti sijaiset hankkimatta vaikka niitä olisi tarvittu.
mutta silti toi koulutietä aloittava on se kaikkein tärkein
Perustelet sen jälkeen kunnolla, ja toteat päälle vielä, että hänellä on ihan terve (jos siis tiedät asiasta tarpeeksi) ja reipas ekaluokkalainen, ja että ei me muutkan olla poissa tollasilla perusteilla.
Valitettavasti vain työkaverisi vaikuttaa tyypiltä, jok pyörii uskollisesti oman napansa ympäri koko elämänsä.
älä vastaa hänen puheluihinsa. Viesti tällä, että haluat pitää rajan työelämän (työkavereiden) ja oman muun elämän välillä. Työkavereiden kanssa ei ole pakko olla tekemisissä vapaa-ajalla.
Yritä sen sijaan jaksaa kuunnella työkaveria kahvitauoilla tms. töissä, mutta älä yritä ratkaista hänen ongelmaansa, se on hänen tehtävä itse. Ehkä voisit vain todeta jotenkin siihen tyyliin, että lasten kouluunmeno tuo kyllä paljon haasteita ja muistan itsekin, miten itsekin suuri asia esikoisen kouluun meneminen oli. Vaihda halutessasi surutta puheenaihetta ihan toiseen: "Muuten, olet(te)ko (riippuen, oletko kaksin työkaverisi kanssa tai isommalla joukolla tauolla) käynyt poimimassa mustikoita, onkohan niitä tänä vuonna paljon? Olisiko sulla jotain hyvää reseptiä mustikkapiiraaseen?" Jos työkaveri jatkaa henkkoht asiastaan puhumista kesken työtehtävien, palauta keskustelu ystävällisesti, mutta jämptisti työasioihin.
ystävältäni enkä katsonut, kuka soittaa.
Tuo nainen on nelikymppinen ja käyttäytyy todella monessa asiassa kuin teini. Kaikkimullehetinyt.
Olen yrittänyt sanoa, että kouluunmeno on jännittävää, mutta meillä ainakin ekan viikon jälkeen kaikki oli ihan ok ja rullasi omalla painollaan. Olen ehdottanut myös, että hän ottaisi selvää asukaspuistojen ip.toiminnasta, yrittäisi tutustua jonkun toisen ekaluokkalaisn äitiin, joka voisi auttaa jne. Ja tosiaan se osittainen hoitovapaa auttaisi varmaan alkuun, mutta kun nyt korot nousevat niin kamalasti, niin ei voi ajatellakaan moista.
Meillä on niin erilaiset maailmat. Minä asun vuokralla lasteni kanssa. Olen yh. En halua kerätä omaisuutta, vaan minulle ovat tunteet ja kokemukset tärkeitä ja yritän opettaa lapsillenikin, että pieni on kaunista, että onnelliseksi voi tehdä vaikka kaunis pilvi tai juttelu jonkun ventovieraan kanssa. Kaupankassalla on turha kiukutella, vaikka joutuisikin siihen hitaampaan jonoon: minuutti sinne tai tänne. Kehtaa ajaa vanhalla autolla, en halua muotivaatteita, en käytä meikkiä jne. Ja haluan olla aito ja samanlainen kaikkien kanssa enkä vetää rooleja. Ja tämä työkaveri on aikalailla kaikessa vastakohtani.