Miksi vieraisiin paikkoihin yksin meneminen on minulle niin järkyttävä kokemus?

Sosiaalisia pelkoja. Ajan ja harjoittelun myötä saattaa helpottaa. Ja saatat olla palstalla vihattu erityisherkkä. 

Joku traumahäiriö?

Autismin kirjolla?

Mulla oli nuorempana samaa. Traumatausta ja vaikea sos. ahdistus. Terapian avulla helpotti.

Aika vaikealta ja ikävältä kuulostaa, mutta jos onnistuu, niin koeta käydä hieman seikkailemassa ilman sosiaalisia paineita. Älä käytä kännykän gps/paikannusta, vaan korkeintaan karttaa, ja lähdet kävelemään tai pyöräilemään jonkin lenkin itselle tuntemattomalle alueelle kaupungissa tai luonnossa/metsässä/poluilla.

Tuntuuko sinusta että olet noissa tilanteissa täysin ympäristön armoilla, ilman omaa kontrollia tapahtumiin?

Olet liian arka ihminen.

Asutko syrjäkylällä ja ette ole matkustelleet ulkomailla tai ylipäätään olleet ihmisten ilmoilla?

Kun aikuinen kokee tuskaa jostain, niin se johtuu vain 20 prosenttisesti itse tapahtumasta. 80 % tuskasta johtuu siitä, että menneisyys tulee pintaan.

Eli jos minä tässä haukun sinut tyhmäksi, ja sinusta tuntuu pahalta, niinnvain 20 % tunteesta johtuu siitä, että minä sanoin noin.

Menneisyys ei jätä sinua, ennen kuin käsittelet sen.

Sama juttu lapsesta asti. Vieläkin kärsin vaikka ikää on 31.. terapia tms. ei auttanut omalla kohdalla.

Muistan vaikka kuinka monta kertaa kun olen tehnyt uukkarin virastojen tms. ulko-ovien edessä ja painunut takaisin kotiin.

Soittaminen ja puhelimeen vastaaminen on ylivoimaisen kamalaa.

Minun kohdalla johtunee 12v kestäneestä koulukiusaamisesta. Tuntuu että jotain pahaa tapahtuu, nolaan itseni tai ettei kukaan tahdo että olisin ylipäänsä paikalla.

Enkä uskalla pyytää apua jos olen eksynyt. Mielummin pyörin ympäriinsä ja toki silloin tuntuu että kaikki katsoo.

Traumat, on ne kyllä inhottavia.

Minulla on ollut samaa. Turvattomuuden ja arvottomuuden tunne on itsessäni niin syvälle iskostettu lapsuudesta asti. Nykyään kun tiedostan sen, olen mennyt ns. pelkoja päin. Hoen mielessäni mantraa "olen turvassa kehossani". Sisälläni koen olevani yhä pelokas pieni lapsi, mutta olen ottanut tehtäväkseni olla armollinen ja rakastava tuolle lapselle. Näyttää sille, että ollaan turvassa.

Oletko joutunut liian pienenä yksin päiväkotiin/hoitopaikkaan, kun olisit vielä tarvinnut kodin rauhaa ja turvaa, ja eivätkö vanhemmat ja hoitohenkilökunta osanneet tehdä sitä sinua tukevalla tavalla?

Sosiaalisten tilanteiden pelkohäiriö. Siitä voi kuitenkin oppia pois. Vaatii aluksi rohkeutta kohdata maailma sellaisena kuin se on.

Yksi syy on ehkä se, että kuvittelemme toisten kiinnittävän meihin huomiota, vaikka todellisuudessa ihmiset eivät välitä toisistaan.

Toisaalta media, poliitikot, THL ja monet muut leimaavat ihmisiä eri tavoin ja kilailukulttuurissa pyrimme löytämään toisista vikoja, joita voisi hyödyntää. Tämä johtaa siihen, että pyrimme säilyttämään kasvomme ja käyttäydymme epäsosiaalisesti etenkin tällaisissa anymyymeissä yhteyksissä.

Olet turvallisuushakuinen. Onko sut lapsena jätetty jonnekin kauppaan tai johonkin yksin? Tai oletko joutunut jätetyksi kiusalliseen tilanteeseen yksin.

Tuossa ei auta kuin siedättää itseensä tuollaisiin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Asutko syrjäkylällä ja ette ole matkustelleet ulkomailla tai ylipäätään olleet ihmisten ilmoilla?

Päin vastoin. Jos pienestä joutuu isoihin ryhmiin ujona ja yksin, se voi tuottaa traumat. Kaupungissa näitä kehittyy huomattavasti enemmän. Pienen lapsen sosiaalistamnen" kannattaa aloittaa vasta sitten, kun on varhaisvuosien tärkeät kiintymysvuodet saanut kasvaa turvallisesti rauhassa.

Mä olen ihan samanlainen, ja ei, ei se ole helpottanut iän tai harjoittelun myötä. Olen 48 ja olen asunut kahdesti ulkomaillakin, olen matkustellut  yksin tms. Olen käynyt jopa terapiassa asian takia, ja siellä mulle opetettiin ns. tunnesäätelyn taitoja, joiden avulla pääsin siihen, että vaikka tuntuu ihan hirveältä ja siltä että sekoan ja kuolen, pystyn silti toimimaan. Ilman terapiaa en olisi kyllä yksin pystynyt asumaan ulkomailla ja matkustelemaan tms. Mutta: vaikka pystyn toimimaan, se itse pelko ei ole ollenkaan helpottanut. Ja olenkin päätynyt siihen, että en enää pakota itseäni sinne epämukavuusalueelle, koska siihen ei näköjään ikinä totu ja se on aina ahdistavaa. Olen valinnut pienen, rauhallisen, yksinäisen elämän ja työn jossa ei tarvitse matkustaa ja saa tehdä etänä kotoa.

Mitä näihin asian syihin mistä täällä on esitetty arvioita... Itselläni ei ainakaan ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa ollenkaan, en pelkää sellaisia yhtään. Se on nimenomaan vieraat paikat mitä pelkään, vaikkei siellä olisi yhtäkään ihmistä tai sosiaalista tilannetta missään. Ei ole myöskään mitään asiaan liittyviä traumoja tai pelkokokemuksia menneisyydessä. Mutta olen ollut synnynnäiseltä temperamentiltani aina äärimmäisen varovainen ja arka. Sehän on tosiaan yksi temperamentin piirre, miten suhtautuu uusiin asioihin, arasti vai uteliaasti lähestyen. 

Ihan selvä asperger. Huono muutoksen sietokyky.

Ei mene harjoittelemalla ohi. Pakottaminen ja painostaminen pahentaa ongelmaa.

Saattaa helpottaa vanhemmiten hormonitoiminnan muuttuessa, mutta ei kaikilla.

Itsellä helpotti kun aloin systemaattisesti käydä yksin uusissa paikoissa. Ajelin muuten vain bussilla johonkin kauppakeskuksiin ym. Pyörin vieraassa kaupassa tai kirjastossa niin kauan, että alkoi tuntua rennolta. Jossain vaiheessa uskalsin ilmoittautua kurssille. Jännitti niin että oksensin ennen lähtöä, mutta menin ja selvisin. Ilmoittauduin seuraavalle, sitten viikon kurssille, missä myös yövyttiin. Aloitin vielä opiskelun toisessa kaupungissa. En vieläkään hahmota uusia tiloja samantien. Se on erikoinen tunne, kun tulee sellainen epätodellinen putkinäkö tmv. Mutta olen oppinut sietämään sitä ja annan itselleni aikaa sopeutua.

Korona-aika oli tosi huono tosi monelle. Olen kuullut että ihan "normaaleillekin" on paluu arkeen saattanut tuoda sosiaalisten tilanteiden... no jos ei pelkoa, niin jonkinlaista hassua uudelleen totuttelun tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Kun aikuinen kokee tuskaa jostain, niin se johtuu vain 20 prosenttisesti itse tapahtumasta. 80 % tuskasta johtuu siitä, että menneisyys tulee pintaan.

Eli jos minä tässä haukun sinut tyhmäksi, ja sinusta tuntuu pahalta, niinnvain 20 % tunteesta johtuu siitä, että minä sanoin noin.

Menneisyys ei jätä sinua, ennen kuin käsittelet sen.

Tätä ei kannattaisi alapeukuttaa. Tieteellinen fakta.