Tiettyihin ruokiin tykästyminen
Tämä on ehkä vähän tyhmä juttu, mutta mietin mahtaako olla kuinka yleistä, että ihminen löytää jonkin sellaisen ruoan tai herkkuja, että niitä samoja tekee mieli viikottain. Olen siis tykästynyt pariin valmisruokaan ja muutamiin tiettyihin karkkeihin niin, että niitä tekee mieli vähintään kerran viikossa. En ole millään tapaa nirso tai kaavoihin kangistunut eli siitä ei ole kyse, vaan puhtaasti siitä, että nuo tietyt tuotteet on vaan omasta mielestä niin älyttömän hyviä. Onko kuinka monella näin? Joo, varmaan aika hölmö kysymys, mutta aloin vaan miettiä. Mietin siksikin, että tilaan ruokani ja vaikka en sinänsä välitä mitä joku mun tilauksesta ajattelee, niin tuli kuitenkin mieleen, että onko se ehkä kuinka yleistä, että tilauksessa on lähes aina ne tietyt samat tuotteet? Onko teillä muilla jotain niin mieleisiä juttuja, että haluaa syödä niitä toistuvasti eikä niihin tunnu kyllästyvän koskaan?
Kommentit (11)
No tietysti sitä tilaisi vaikka lempparipizzaansa aina eikä vaihtelisi.
Itsellä on ollut hirveitä himoja esim. maksamakkaraan ja mätitahnaan, ja niitä on tullut syötyä päiväkausia, ja sitten taas seuraavalla kauppareissulla lisää.
Vierailija kirjoitti:

Niin siis syön noita yhtenä päivänä viikossa ja muina päivinä muuta, en joka päivä tietenkään.
Mitä se haittaa, jos ei ole kovin epäterveellinen herkku? Itse olen syönyt joka arki-ilta kreikkalaista salaattia ja pihvin, paistettua lohta tai broilerinkoiven varmaan 15 vuotta. Näin siis viisi iltaa viikossa. Viikonloppuna sitten jotain muuta.
Kyllästymätön kirjoitti:

Oletko? Oho. Ja joo, ei kai tämä nyt niin ihmeellistä ole. Kunhan mietiskelin, että mahtaako kuinka monella olla jotain vastaavaa. Mulla tämä on tullut vasta nyt vähän vanhemmalla iällä eli aiemmin ei ole ollut vastaavaa ja siksikin havahduin pohtimaan tätä. Olen tosin aiemmin ollut vähän sellainen, että kaikki kelpaa ja tärkeintä, että jaksaa, lähtee nälkä ja on kokonaisuudessaan edes kohtuu terveellinen ruokavalio ja muuten on ihan sama mitä sitä syö eli en ole juurikaan kiinnittänyt syömisiin huomiota. Ruoka on siis ollut ensisijaisesti energianlähde enkä ole miettinyt tai panostanut makuihin oikein lainkaan.

Ai niin saanko kysyä miksi juuri tämä kombo ja miksi aina samaa? Tuo siis kuulostaa ihan hyvältä eli ei sillä, mutta musta on tosi kiinnostavaa, että se on sulla noin vakio. Ja en siis ajattele mitään negatiivista tai sillä tavoin ihmettele, vaan olisi vaan kiinnostavaa kuulla tästä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllästymätön kirjoitti:
Mitä se haittaa, jos ei ole kovin epäterveellinen herkku? Itse olen syönyt joka arki-ilta kreikkalaista salaattia ja pihvin, paistettua lohta tai broilerinkoiven varmaan 15 vuotta. Näin siis viisi iltaa viikossa. Viikonloppuna sitten jotain muuta.
Oletko? Oho. Ja joo, ei kai tämä nyt niin ihmeellistä ole. Kunhan mietiskelin, että mahtaako kuinka monella olla jotain vastaavaa. Mulla tämä on tullut vasta nyt vähän vanhemmalla iällä eli aiemmin ei ole ollut vastaavaa ja siksikin havahduin pohtimaan tätä. Olen tosin aiemmin ollut vähän sellainen, että kaikki kelpaa ja tärkeintä, että jaksaa, lähtee nälkä ja on kokonaisuudessaan edes kohtuu terveellinen ruokavalio ja muuten on ihan sama mitä sitä syö eli en ole juurikaan kiinnittänyt syömisiin huomiota. Ruoka on siis ollut ensisijaisesti energianlähde enkä ole miettinyt tai panostanut makuihin oikein lainkaan.
Olen syönyt näin varmaan siksi, että se on ollut ennen kaikkea hyvää ja vasta toissijaisesti terveellistä. Onneksi en addiktoitunut pitsaan tai hampurilaisiin samalla tavalla. Mahtaisi muuten posket näkyä takaa päin.
Toisaata syönhän minäkin päivisin pakonsanelemana lounasravintoloissa. Ja usein pitää mennä sinne, minne työkaveritkin menee ja syödä sitä, mitä sattuu listalla olemaan.

Ok, ymmärrän. Ja onhan se helppoakin, kun ei joka ruoan kohdalla tarvitse miettiä mitä sitä söisi tai tekisi. En ainakaan itse aina jaksaisi. Ja joo onneksi nämä omatkin lempparit on pastaa/pastasalaatteja, vaikka saa niihinkin toki höttöä ja energiaa kulumaan, mutta ei onneksi ihan samassa määrin kuin pitsaan ja hamppareihin.
Oulussa ihmiset on ihan villeinä etnisten ravintoloiden pizzoihin ja kebabbeihin, moni sanoo syövän viikossa 3-5 kertaa kyseisten ravintoloinen ruokia.
Tämä on ihan oikea ongelma osalle ihmisistä, itsellenikin. Eli syön jotain ruokaa, joka maistuu hyvältä, ja pam- seuraavat kuukaudet en mitään muuta enää söisikään. :/ Jokin versio syömishäiriökäytöksestä varmaankin, ei ole normaalia himoita perunaa ja jauhokastiketta kuola valuen viittä viikkoa putkeen...
Huomaan itsekin, että syön muutaman kerran viikossa tyyliin kanaa ja riisiä tai jotain tiettyä suklaata, koska se on hyvää eikä luovuuteni keittiön puolella ole kummoinen. Toinen jännä on sellaiset hurahdukset, joita tapahtuu pari kertaa vuodessa. Yhtäkkiä pitää esimerkiksi saada pussillinen paahtoleipää ja syödä ne yhdeltä istumalta tai rahkaa kilo, mutta sitten ei halua koskeakaan niihin pariin kuukauteen.
Ei kellään mitään sanottavaa tästä?