Miksi meidän 15v teinityttö puhuu asioistaan vaan isälleen... Ov

tuossa iässä tytöt alkavat irrottautua äidistä, mutsu tuntuu idiootilta ja ällöttävältä ja ei haluta kuunnella äidin juttuja, ettei vain muuttuisi samanlaiseksi. Kyllä se menee ohi.



Mutta mieti toki omaa reaktiotasi, mitä teet yleensä kun nuori kertoo asioistaan sinulle? alatko välittömästi neuvomaan tai arvostelemaan? toki se on jossain määrin vanhemman tehtävä, mutta tuon ikäinen tyttö tarvitsee paljon myös pelkästään kuuntelevaa korvaa, joka ei ala mäkättämään joka asiasta ja tarjoilemaan neuvoja miten itse olisi senkin asian hoitanut paremmin, ja kyseenalaistamaan kaikkea. Näin teki oma äitini enkä puhu vieläkään hänelle asioistani.

odota vaan niin hänelle tulee kohta kausi ettei puhu isälleen vaan puhuu sinulle:)



- tämän takia on hyvä, että lapsella on kaksi vanhempaa.



Ethän ole pettänyt lapsesi luottamusta?



- jos et niin sitten ei ole hätää, koita vain keskustella hänen kanssaan



terkuin murkkujen äiti

koska isäni jotenkin ymmärsi minua paremmin. Äitini itse ei juo laisinkaan alkoholia eikä polta tupakkaa, muuttanut kotoaan pois lähemmäs 30v (kun muutti isäni kanssa yhteen) ja muutenkin elänyt hieman "kummallisen" nuoruuden, aivan vanhempiensa helmassa. Isäni taas on elänyt villimmän nuoruuden, muuttanut kotoa pois 18v, kiertänyt ulkomailla kavereiden kanssa ja yksinäänkin, polttanut ja juonut. Elänyt sellaisen nuoruuden ja varhaisaikuisuuden mitä useimmat elävät. Kuitenkin oli kunnollinen perheenisä; ei polttanut enää eikä juonutkaan kuin yhden saunakaljan silloin tällöin.



Niimpä siis minun teini-iän tullessa äitini oli todella tiukka ja tuomitseva, ja lähes kaikki oli ehdoton ei jo suoralta kädeltä, neuvottelematta. Tätä tietenkin protestoin kaikella mahdollisella teiniangstilla.



Isäni taas ymmärsi että minä kasvan ja aikuistun ja opin kokemuksen kautta, eikä kieltänyt heti kaikkea vaan neuvoi ja kyseli ja oli kiinnostunut myös minun näkökulmastani. Välillä oltiin erimieltä asioista mutta tällöin isä kuunteli myös minun näkökulmani. Siinä missä äitini kielsi suoralta kädeltä menemästä kaverin luo pippaloihin, isän kanssa pystyi asiasta neuvottelemaan; sain mennä mutta kotiintulosta sovittiin etukäteen ja se piti. Jos oltiin eri mieltä kotiintuloajasta, neuvoteltiin ja joka kerta kyllä päästiin kompromissiin. Toisinaan jouduin tyytymään siihen että klo 22 piti olla kotona, toisinaan sain luvan jäädä yöksi kaverin luo. Jotenkin se rohkaisi minua että isäni todella kuunteli minua ja luotti minuun, Ei antanut periksi minulle läheskään kaikessa mutta kun hoidin oman hommani asiasta kuten oli sovittu, isäkin antoi vapauksia ja piti omat lupauksensa.



Muistan myös nämä ensimmäiset alkoholikokeilut, kun äiti kirkui pää punaisena kun kiinni jäin juomisesta. Kaikki oli negatiivista ja tyttö sai kyllä kuulla kunniansa koska viina oli paha paha paha asia ja äiti pettynyt koska oli luvan antanut mennä illalla ulos ja tyttö oli sitten pettänyt tuolla tavalla toisen luottamuksen.



Isän versio taas tapahtuneesta oli se, että eihän tuo nyt välttämättä kiva ole kuulla näin jälkikäteen että olet kokeillut alkoholia, mutta ymmärrän kyllä nuoren kokeilunhalun. Isä sanoi edelleen luottavansa minuun vaikka olinkin "valehdellut" ja toivoi minun pitävän järjen matkassa. Hän ei siis kieltänyt juomista vaikka olin 16v, vaan sanoi että kielto on aivan turha koska sitä on niin helppo rikkoa. Sen sijaan neuvot ja kuunteleminen ja keskusteleminen ovat parempi keino ja se, että uskallan kertoa jatkossa asiasta rehellisesti koska minua ei heti tuomita.



Harvaksi jäi viinanjuonnit ja kerroin kyllä varmaan kaikki asiat ja kokeilut ja ensimmäiset poikaystävät yms isälle suoraan, äidille sitten mutkien kautta. Isäni vaan oli luonteeltaan ymmärtäväisempi ja kuunteli minuakin.

koska isäni jotenkin ymmärsi minua paremmin. Äitini itse ei juo laisinkaan alkoholia eikä polta tupakkaa, muuttanut kotoaan pois lähemmäs 30v (kun muutti isäni kanssa yhteen) ja muutenkin elänyt hieman "kummallisen" nuoruuden, aivan vanhempiensa helmassa. Isäni taas on elänyt villimmän nuoruuden, muuttanut kotoa pois 18v, kiertänyt ulkomailla kavereiden kanssa ja yksinäänkin, polttanut ja juonut. Elänyt sellaisen nuoruuden ja varhaisaikuisuuden mitä useimmat elävät. Kuitenkin oli kunnollinen perheenisä; ei polttanut enää eikä juonutkaan kuin yhden saunakaljan silloin tällöin.



Niimpä siis minun teini-iän tullessa äitini oli todella tiukka ja tuomitseva, ja lähes kaikki oli ehdoton ei jo suoralta kädeltä, neuvottelematta. Tätä tietenkin protestoin kaikella mahdollisella teiniangstilla.



Isäni taas ymmärsi että minä kasvan ja aikuistun ja opin kokemuksen kautta, eikä kieltänyt heti kaikkea vaan neuvoi ja kyseli ja oli kiinnostunut myös minun näkökulmastani. Välillä oltiin erimieltä asioista mutta tällöin isä kuunteli myös minun näkökulmani. Siinä missä äitini kielsi suoralta kädeltä menemästä kaverin luo pippaloihin, isän kanssa pystyi asiasta neuvottelemaan; sain mennä mutta kotiintulosta sovittiin etukäteen ja se piti. Jos oltiin eri mieltä kotiintuloajasta, neuvoteltiin ja joka kerta kyllä päästiin kompromissiin. Toisinaan jouduin tyytymään siihen että klo 22 piti olla kotona, toisinaan sain luvan jäädä yöksi kaverin luo. Jotenkin se rohkaisi minua että isäni todella kuunteli minua ja luotti minuun, Ei antanut periksi minulle läheskään kaikessa mutta kun hoidin oman hommani asiasta kuten oli sovittu, isäkin antoi vapauksia ja piti omat lupauksensa.



Muistan myös nämä ensimmäiset alkoholikokeilut, kun äiti kirkui pää punaisena kun kiinni jäin juomisesta. Kaikki oli negatiivista ja tyttö sai kyllä kuulla kunniansa koska viina oli paha paha paha asia ja äiti pettynyt koska oli luvan antanut mennä illalla ulos ja tyttö oli sitten pettänyt tuolla tavalla toisen luottamuksen.



Isän versio taas tapahtuneesta oli se, että eihän tuo nyt välttämättä kiva ole kuulla näin jälkikäteen että olet kokeillut alkoholia, mutta ymmärrän kyllä nuoren kokeilunhalun. Isä sanoi edelleen luottavansa minuun vaikka olinkin "valehdellut" ja toivoi minun pitävän järjen matkassa. Hän ei siis kieltänyt juomista vaikka olin 16v, vaan sanoi että kielto on aivan turha koska sitä on niin helppo rikkoa. Sen sijaan neuvot ja kuunteleminen ja keskusteleminen ovat parempi keino ja se, että uskallan kertoa jatkossa asiasta rehellisesti koska minua ei heti tuomita.



Harvaksi jäi viinanjuonnit ja kerroin kyllä varmaan kaikki asiat ja kokeilut ja ensimmäiset poikaystävät yms isälle suoraan, äidille sitten mutkien kautta. Isäni vaan oli luonteeltaan ymmärtäväisempi ja kuunteli minuakin.