Näin Helsingissä kaupan ulkopuolella rattaat, joissa oli vauva. Ihmettelin sitä epäuskoisena, ja
Silloin kaupasta tuli vauvan vanhempi (toivottavasti), joka otti vaunut ja meni.
Tämä siis ihan Helsingin vilinässä.
Mitä mieltä?
Kommentit (10)
Niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin, mitä mieltä vai onko niin?
Vaikuttaa erikoiselta. Suomessa kuitenkin lasten kaappauksia tapahtuu väjän, niin ihmiset ovat tottuneet luottamaan turvallisuuteen. Toivottavasti oli tosiaan oma vanhempi joka lapsen mukaan kaappasi.
Mitenpä sitä isojen rattaiden kanssa kauppaan pääsisi kun ovat tiellä koko ajan. Hankalaa sylilasten kanssa kauppareissut.
Minä soittaisin sosiaalipäivystykseen ja poliisille. Ja jäisin vahtimaan vauvaa, ettei kukaan vie. Kukaan. Viranomaiset voivat selvitellä sitten, kenen vauva on. Ei minulla ole keinoja. En itse jättäisi vauvaa ulos edes täällä 2000 asukkaan maalaispitäjässä, tuon ainoan kaupan eteen, nukkumaan. Ei tulisi moinen hulluus mieleenkään.
Tietääkseni Suomessa on viimeisen 30 vuoden aikana ollut kaksi tapausta, joissa ulkona vaunuissa oleva vauva on viety. Niissä kummassakin tekijänä oli joku teini ja vauva löytyi hyväkuntoisena.
Vaikka en itse jättäisi vauvaa yksin kaupan ulkopuolelle, niin näkisin riskin kuitenkin hyvin pieneksi, jos joku näin tekee.
Vielä 1980-luvulla oli täällä Helsingin lähiössä ihan tavallista jättää koirat ja vaunut ulos kaupan eteen, jos oli tyyliin maitopurkkia hakemassa. Eipä varmaan enää uskaltaisi.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on joku Helsinki-fetissi, kun miljoona aloitusta Hesasta..
Outoa tehdä keskusteluja Helsingistä Hesburgerissa istuen.
En usko, kukaan ei olisi enää nykyään niin tyhmä etenkään helsingin kokoisessa kaupungissa.
Yhden ärrän eteen jätti kerran, se on iso lasi ikkuna ja kassa ihan oven vieressä ja rattaat siinä oven vieressä. Mun mielestä ei paha, mutta päiväkodin erityisope oli nähnyt tilanteen ja ollut todella huolissaan ja siitä tehnyt jonkun jutun..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on joku Helsinki-fetissi, kun miljoona aloitusta Hesasta..
Outoa tehdä keskusteluja Helsingistä Hesburgerissa istuen.
Missä mainittiin Hesburger?
Ap:lla on joku Helsinki-fetissi, kun miljoona aloitusta Hesasta..