Lue keskustelun säännöt.
Raskaus ja raivokohtaukset
16.07.2010 |
Onkohan kukaan muu kokenut samaa? Odotan esikoistani ja nyt on meneillään vk 28. Viimeksi tänä aamuna sain hirveän raivokohtauksen miehelleni. Ihan typerästä syystä.. näin jälkikäteen ajateltuna. Raivokohtauksen aikana se syy tuntui tietenkin maailmanlopulta.
Olen kyllä aina ollut kohtalaisen äkkipikainen mutta en ikinä näin kreisi. Tunsin että olisin halunnut paiskia tavaroita. Itkin, huusin ja raivosin. Nyt hävettää. Inhoan itseäni, mietin ja pelkään että millainen äiti minustakin tulee.
Mieheni ei tietenkään näitä raivareita ymmärrä, hän on -syystäkin- loukkaantunut. Pelkään miten kauan hän enää kansssani jaksaa.
Olisi ihana syyttää hormoneita. Mutta entäpä jos ne eivät ole syypäitä...Mitä jos minut onkin tarkoitettu elämään yksin.
Onko kukaan kokenut samaa? Oletteko onnistuneet "parantumaan"?
Kommentit (51)
Olen viikolla 14 raskaana ja sain tunti sitten sellaisen raivarin että heitin miestäni ensin täysinäisellä kastelukannulle ja sitten tuolilla...kun halusin hänen häipyvän silmistäni..Minä myös olen äkkipikainen, mutta en näin agressiisivisia raivareita ole saanut vuosiin..en tiedä onko syynä raskaus vai pettyminen siihen, että tunnen etten saa mieheltäni tukea tarpeeksi... vaiko molemmat? Joka tapauksessa tulevaisuus pelottaa: asumme vielä erillämme, miehelläni ei säännöllisiä tuloja, jotan minä kannan vastuun raha-asioista, jne,jne. joten nyt lähinnä itkettää ja mietityttää että miten kaikkia sujuu vai sujuuko mitenkään? Olen vielä "vanha" ensisynnyttäjä, 42-vuotias, sekin tässä lisähuolena. Onneksi sentään eilen sain kuulla seulonnoista "normaalit" vastaukset.Vielä yksi lohdutuksen sana Sinulle:yksi ystäväni oli raskauden aikana lyönyt miestään haarukalla käteen, muuten hyvin rauhaisa ihminen, niin että kaikkea se raskaus teettää...Enkä nyt halua puolustella agressiivista käyttäytymistä mitenkään.Koitetaan jaksaa!!
Kuulostaa tutulta. itselläni on 12v tytär ja nyt olen viikolla 13 raskaana. impulsiivinen olen ollut aina, mutta nyt olen todella pahapäinen.
eilen illalla sain mustasukkaisuusraivarit kun mieheni vilkaisi erästä nuorta naista. Siis ihan vilkaisi, mutta se oli liikaa omasta mielestäni ja siitä sitten kunnon hepulit mikä nyt jatkui tähän iltaan saakka. Nämä "hepulit" sisälsivät mökötystä, mykkäkoulua ja huipentui tänään jopa pieneen käsirysyyn jonka jälkeen uhkasin tappaa mieheni. Heitin lopuksi miestäni mariskoolilla ja kaukosäätimellä. olotila on ollut sen jälkeen surkea ja avioero tuntunut ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta näinhän se todellisuudessa ei kuitenkaan ole. jotenkin tuntuu, että tavoitteeni riidoissa on aina saada aviomieheni lyyhistymään eteeni verisesti loukkaantuneena. tämmönen tarina mitään kaunistelematta. Olo on kuin
jollakin hemmetin villieläimellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sais nauraa mutta nää viestit naurattaa mua ihan tolkuttomasti. Ehkäpä just sen takia et nään niin itseni noissa tilanteissa!
Olen vasta rv 7, mutta raivokohtauksia olen minäkin kokenut. Tosin ne ovat pysyneet tähän asti pääni sisällä, enkä usko, että edes mieheni on huomannut niitä. Alan vain vatvoa jotakin asiaa ja menee hermot. Mielessäni huudan sille toiselle, kuka ikinä onkaan ja joskus jopa pahoinpitelen. Luulin aina, että raskaana olisi itkuinen, mutta minulla näemmä painottuvat vähän toisenlaiset tunteet.
koko raskausajan, paiskoin tavaroita, riehuin, raivosin, huusin jne jne. meillä meinas olla välillä koko kämppä remontissa kun jostain sain raivarin, yleensä en mistään hyvästä syystä edes.
itsekkin olen ollut aina kohtalaisen lyhytpinnainen, mutta sellaisia raivareita en koskaan ollut saanut ennen.
muutaman kerran itekkin mietin että oonko ihan sekoamassa vai johtuuko vaan hormoneista, vastaavaa kun kenelläkään tuttavapiirin äideillä ei ole ollut. mutta mitään en pystynyt raskausaikana tekemään estääkseni raivareita:/
nyt lapseni on 4,5kk ja synnytyksen jälkeen olen tainnut saada vielä parit kunnon raivarit, ei tosin niin rajuja kuin raskaana ollessa, mutta silloin kun lapsi on paikalla kykenen hillitsemään itseni... toinen raivareista johtui tosin samasta aiheesta mistä jo raskausaikana. ehkä nämä raivarit loppuu sitten kun hormonit viimein normalisoituu...
oli molempien raskauksien aikana raivokohtauksia. Esikoisen odotuksen aikana enemmän kuin kuopuksen. Mulla kyllä ihan selkeesti hormonit sekottaa pään ihan täysin. Aina menkkojenkin aikaan oon paljon kireämpi kuin muuten. Toivottavasti sulla olo tasoittuu loppuraskautta kohden, niin mulla ainakin kävi. Jaksamisia sinulle ja miehellesi! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko täällä enään ketään? :D Itellä alkanu samanlaiset raivokohtaukset, kun sillon kun söin e-pillereitä. Nolottaa raivoomisen jälkeen ihan hulluna ja pelottaa että mistä johtuvat.
Täällä yksi raivareista kärsivä. Helpottavaa lukea, että muut painii saman typerän asian kanssa. Viikkoja 30+ ja sisätäni on paljastunut esiin hirviö, joka on jo tuhonnut parisuhteen.
Tavarat lentelee, mies saa kyytiä, kaikki on kaaoksen vallassa. Pahasti pelkään, että olen tuhonnut kaiken hyvän parisuhteessa. Riidat saavat alkunsa naurettavan mitättömistä asioista ja itku ja hajoilu on kaiken aikaa herkässä. Vielä pitäisi 2 kk kestää. Ja sen ajan varmaan joudun kestämään yksin. :(
Olo todellakin on kuin jollakin villieläimellä. :S
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen viikolla 14 ja kotona on tavarat lennellyt ja haukun kaikkia läheisiä päin naamaa. Tuntuu ettei ole mitään suodatinta. Ystävät ja puoliso ovat aivan ihmeissään koska yleensä en sano pahasti kenellekään ja olen todella rauhallinen. Puoliso tietenkin väittää että pystyisin näitä kontrolloimaan jos vain haluaisin, mutta ei tämä ole itselleenkään mukavaa kun ketuttaa aivan silmittömästi koko ajan. Lisäksi olen hoitoalalla töissä ja koska olen nyt näin lyhytpinnainen enkä kykene pitämään itseäni kurissa edes töissä niin tuntuu että ainut vaihtoehto on jäädä sairaslomalle koska ei ole oikein potilaita kohtaan että on tällainen hoitaja työvuorossa. Vaikka muuten olisin aivan työkykyinen. Tietenkään kukaan ystävistä ei ole kokenut tällaista raskaus aikana niin pohdin kovasti onko tämä normaalia.
Googlasin itseni tänne koska aloin itsekin epäilemään mielipuolisuuttani. Olen vasta viikolla 8 ja nyt alkaa jo tulemaan raivotautisen villieläimen oireita. Eilen oli ihan jäätävä riita miehen kanssa ja tänään alkoi uudestaan. Ollaan eri kulttuureista ja pienestä erimielisyydestä saatiin kunnon riita aikaan. Mies provosoi mua nauramalla päin naamaa eikä suotunut olemaan hiljaa vaan ylytti oikein toistelemalla mun sanoja ja uhkasin heittää lasillä vettä päälle. Kun ei loppunut niin ensin lähti vedet lasista ja kun jatko (pilkkaavaa) nauruaan hain vesi pullon ja siitä sitten seuraavaksi makuhuone märäksi ja tätä ennen ja tämän aikana aivan järjetöntä karjumista ja huutamista ja kirkumista vedet silmissä.
Mies on ainut joka saa mut ihan raivon partaalle, kukaan muu ei. Kaikille muille olen tosi mukava ja kukaan muu ei ärsytä. Miehen kanssa saan riidan ihan mistä vaan ja musta tulee mielessäni ihan super agressiivinen. Jos oisin vähänkään hullumpi niin kävisin ihan fyysisesti käsiksi ja repisin varmaan tukasta tai muuta vastaavaa. Tekis mieli purra ja huitoo sitä. Eilen sanoin häipyväni lapsen kanssa ja tänään uhkasin jättää koska on niin ****** vajaaälyinen idiootti. Huh huijaa, ja alkumetreillä vasta mennään... Kaikkea sitä mies saa kestää... (vaikka tällä hetkellä olen yhä niin vihainen, että oli kyllä ihan oma syynsä kun piti provosoita ja nauraa ilkkuen päin naamaa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en suutu helposti, enkä raivoa, mutta ekaa oottaessa suutuin mm. siitä, ku eteisen peilikaapin ovet oli mun mielestä väärässä järjestyksessä... onneks olin yksin kotona.. 😈
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että raskaus ei ole mikään SYY saada raivareita. Aikuinen ihminen kykenee kyllä hallitsemaan ja hillitsemään omia tunnetilojaan. On aika huono merkki, jos ei siihen juuri ennen vauvan tuloa ja vielä stressaavampaa elämänvaihetta "kykene". Kysehän on siitä mihin antaa itselleen luvan.
Voin sanoa että tämä on aivan höpö höpö puhetta joltain, jolla ei ole kokemusta asiasta laisinkaan. Itse olen kokenut usean perheenjäsenen menetyksen, keskenmenoja ja silti raskaus on ainut joka saa pääkoppani kuohumaan hullun lailla. Vaikka varmasti perusluonne vaikuttaa asioihin paljon. tuskin mikään ujo ja arka ihminen saa raskausaikana raivokohtauksia yhtä helposti kuin joku sellainen joka on luonteeltaan valmiiksi äkkipikainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ihana huomata että ei ehkä sittenkään oo tullut hulluksi! Tänä aamuna heräsin hyvin levänneenä ja aamupäivä meni mukavasti. Illan päälle pinnani kiristyi ja joka ikinen rasahdus saa pääni sekoamaan!
Ensimmäisen ja toisen raskauteni olin ylirauhallinen mutta neljäs ja varsinkin nyt tämä viides (ylläri) raskaus tekee minusta jonku hirmupedon. Ajatuskin appivanhemmista saa olon niin kiukkuiseksi että tekis mieli ladata tuutin täydeltä päin naamaa 😈 meillä on aina ollu hyvät välit, nyt vaan tunnen oloni sekopäiseksi😒
Olen rv 11+6 ja tänään pamahti hullu raivo päälle kun mies jankutti turhasta asiasta. On ollut muutenkin masentunut olo ja tää veti mielen vielä matalammaksi. Mies myös uhkasi viedä mut päivystykseen tai soittaa poliisille, vaikka siis ihan sanallista oli eikä fyysistä.
Jotenkin tästä haluais kyl itsensä psyykata pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ovat hormoonien vaikutuksille herkempiä kuin toiset.
Monesti tämä kulkee käsikädessä reaktioherkkyyden ja voimakkaan tuntemisen kanssa. On parempi purkaa tunteita, kuin padota ne. Luonnossa odottava äiti on syystäkin raivoisa peto. Raskauden aikana läpikäytävä tunneskaala on hyvin kirjava. Jos haluaa lieventää tunnepurkausten negatiivisia vaikutuksia, on raskaus hyvää aikaa opetella tunnistamaan tiettyä kaavanomaisuutta omassa käytöksessä ja menemään vaikka kävelylle tai hakkaamaan säkkiä jos pystyy ennakoimaan räjähtämisiä. Hyvän puolison pitäisi kuitenkin olla tukena ja ymmärtää voimakkaitakin reaktioita. Minua auttaa kirjoittaminen ja anteeksipyyntö. Missään nimessä tunteiden ilmaisua ei pidä tukahduttaa! <3
Ai että mä löysin tämän ketjun , ihanaa😬 naurattaa noi viestit , kun mieli kuvittelee ne tilanteet ja miehen miettimässä että mitä ihmettä .
Minä olen viikolla 7 ja olen saanut nyt pariin otteeseen hirveät mega raivarit. Tänään syystäkin ainakin mun mielestä . Mies laittoi pyykit koneeseen ja huomasin että oli laittanut harmaitten sekaan mustat ja punaiset sukat . Tsiisus kun raivon valassa lajittelin pyykit ja pesin uudestaan 😂 tietty ääni käheänä karjuin samalla . Sen jälkeen outo väsy olo ja vähän nolokin . Ihanaa olla raskaana ☺️
Mielenkiintoista, en tiennyt raskaudenajan aggressioista! Itselläni oli vain lopetellessani imetystä, joka kesti 2 v 2 kk.
Herutusvaiheessa "olisin voinut ta pp aa", vaikka kohdetta ei edes ollut mielessä. Vinkki: kannattaa varmuuden vuoksi pyhittää herutukseen kuluva hetki pelkälle olemiselle, ettei viattomat kärsi vahingossakaan.
RAIVOTKAA, kun siltä tuntuu!! Suomessa on niin kauhia nössökkäkulttuuri... kuulisitte, miten muualla kokoonnutaan illanviettoon ja huudetaan pari tuntia, ennen kuin on yhdessä mukavaa. Pois turha syyllisyys. Miehen pitää kestää, ja ennen kaikkea oppia, ettei ole niin hölmö että tosissaan lähtee raivoamiseen mukaan.
Pyykkimuori kirjoitti:
Ai että mä löysin tämän ketjun , ihanaa😬 naurattaa noi viestit , kun mieli kuvittelee ne tilanteet ja miehen miettimässä että mitä ihmettä .
Minä olen viikolla 7 ja olen saanut nyt pariin otteeseen hirveät mega raivarit. Tänään syystäkin ainakin mun mielestä . Mies laittoi pyykit koneeseen ja huomasin että oli laittanut harmaitten sekaan mustat ja punaiset sukat . Tsiisus kun raivon valassa lajittelin pyykit ja pesin uudestaan 😂 tietty ääni käheänä karjuin samalla . Sen jälkeen outo väsy olo ja vähän nolokin . Ihanaa olla raskaana ☺️
Yle Puheessa oli juttu äitien agressiivisuudesta. Tuostahan se lähtee, ensin kokee olevansa oikeutettu huutamaan miehelle, sitten syntyy se täysin puolustuskyvytön vauva...
Enemmän kuin hormoneista tuo johtuu lapsuudessa opituista malleista. Niitä on kyennyt pitämään piilossa, mutta äidiksi tuleminen tuo kaikki vanhat pintaan. Kannattaa oikesti pohtia kuinka käyttäytyy ja millaisesta käytöksestä haluaa opetella pois. Haluaako oikeasti siirtää seuraavalle sukupolvelle ne epäoikeudenmukaiset ja väkivaltaiset kokemukset joista itse kärsi. Tunteita ei tarvitse tukahduttaa, niitä tulee ja menee mutta aikuinen on vastuussa käyttäytymisestään. Vai onko OK karjua ääni käheänä kun taapero tekee mokan parin vuoden kuluttua?
Vierailija kirjoitti:
Olen viikolla 14 raskaana ja sain tunti sitten sellaisen raivarin että heitin miestäni ensin täysinäisellä kastelukannulle ja sitten tuolilla...kun halusin hänen häipyvän silmistäni.
Tuommoinen on pahoinpitely.
Onko teille OK jos miehet raivoavat teille samalla lailla? Heillä syynä paskamainen päivä, päänsärky tai muuta vastaavaa? Parisuhteissa toimii vastavuoroisuuden laki, kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. En ymmärrä tuota törkeän käytöksen perustelua hormoneilla vaikka itsekin tiedän miten hormonit voivat vaikuttaa mielialaan (takana lukuisat vuodet kuukausia, kolme raskautta ja viimeisimpänä vaihdevuodet). Tuskin nuo hormonaaliset muutokset ovat miehen tai lasten vika, miksi kostaa heille?
Olen viikolla 14 raskaana ja sain tunti sitten sellaisen raivarin että heitin miestäni ensin täysinäisellä kastelukannulle ja sitten tuolilla...kun halusin hänen häipyvän silmistäni..Minä myös olen äkkipikainen, mutta en näin agressiisivisia raivareita ole saanut vuosiin..en tiedä onko syynä raskaus vai pettyminen siihen, että tunnen etten saa mieheltäni tukea tarpeeksi... vaiko molemmat? Joka tapauksessa tulevaisuus pelottaa: asumme vielä erillämme, miehelläni ei säännöllisiä tuloja, jotan minä kannan vastuun raha-asioista, jne,jne. joten nyt lähinnä itkettää ja mietityttää että miten kaikkia sujuu vai sujuuko mitenkään? Olen vielä "vanha" ensisynnyttäjä, 42-vuotias, sekin tässä lisähuolena. Onneksi sentään eilen sain kuulla seulonnoista "normaalit" vastaukset.Vielä yksi lohdutuksen sana Sinulle:yksi ystäväni oli raskauden aikana lyönyt miestään haarukalla käteen, muuten hyvin rauhaisa ihminen, niin että kaikkea se raskaus teettää...Enkä nyt halua puolustella agressiivista käyttäytymistä mitenkään.Koitetaan jaksaa!!