Lue keskustelun säännöt.
Raskaus ja raivokohtaukset
16.07.2010 |
Onkohan kukaan muu kokenut samaa? Odotan esikoistani ja nyt on meneillään vk 28. Viimeksi tänä aamuna sain hirveän raivokohtauksen miehelleni. Ihan typerästä syystä.. näin jälkikäteen ajateltuna. Raivokohtauksen aikana se syy tuntui tietenkin maailmanlopulta.
Olen kyllä aina ollut kohtalaisen äkkipikainen mutta en ikinä näin kreisi. Tunsin että olisin halunnut paiskia tavaroita. Itkin, huusin ja raivosin. Nyt hävettää. Inhoan itseäni, mietin ja pelkään että millainen äiti minustakin tulee.
Mieheni ei tietenkään näitä raivareita ymmärrä, hän on -syystäkin- loukkaantunut. Pelkään miten kauan hän enää kansssani jaksaa.
Olisi ihana syyttää hormoneita. Mutta entäpä jos ne eivät ole syypäitä...Mitä jos minut onkin tarkoitettu elämään yksin.
Onko kukaan kokenut samaa? Oletteko onnistuneet "parantumaan"?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Täällä selvästi osalla raskaudet ovat olleet elämän ihaninta aikaa ja virheitä ei ole tullut tehtyä. Minulla molemmat raskaudet ovat olleet elämäni kamalinta aikaa ensin vaikeiden hyperemeesien takia, ja loppuraskaudet vihaisuuden takia.
Tsemppiä kaikille äideille joilla on ongelmia pitää itsensä rauhallisena. Itse raivostuin eilen miehelle ja itkin hysteerisesti, kun oli ostanut niin pieniä perunoita ja minulla kesti kauan kuoria ne. Ei näitä tunnepurkauksia voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen, joka on näitä kokenut. Minulla loppui ensimmäisen raskauden raivoaminen synnytysosastolle. Se oli kyllä ihanaa, mieskin sanoi että siellä näki ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen oman avovaimonsa. Toivottavasti nyt taas raivo lähtee synnytyksen myötä.
Ongelmat voidaan ratkaista raivoamatta.
Kas kun et tullut ajatelleeksi keittää perunat kuorineen, kuorikoon itse kukin kypsät perunat. Tai olisit käskenyt miehen kuoria ne itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksibolette poistattaneet kaikki hieman eriävät kommentit? Ne ovat totuus... uskomatonta taas kerran.
Sairasta. Hakeutukaa hoitoon mammat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä selvästi osalla raskaudet ovat olleet elämän ihaninta aikaa ja virheitä ei ole tullut tehtyä. Minulla molemmat raskaudet ovat olleet elämäni kamalinta aikaa ensin vaikeiden hyperemeesien takia, ja loppuraskaudet vihaisuuden takia.
Tsemppiä kaikille äideille joilla on ongelmia pitää itsensä rauhallisena. Itse raivostuin eilen miehelle ja itkin hysteerisesti, kun oli ostanut niin pieniä perunoita ja minulla kesti kauan kuoria ne. Ei näitä tunnepurkauksia voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen, joka on näitä kokenut. Minulla loppui ensimmäisen raskauden raivoaminen synnytysosastolle. Se oli kyllä ihanaa, mieskin sanoi että siellä näki ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen oman avovaimonsa. Toivottavasti nyt taas raivo lähtee synnytyksen myötä.
Ongelmat voidaan ratkaista raivoamatta.
Kas kun et tullut ajatelleeksi keittää perunat kuorineen, kuorikoon itse kukin kypsät perunat. Tai olisit käskenyt miehen kuoria ne itse.
Kas, kun et vissiin tee muuta ruokaa perunoista kuin tuppipottuja. Meillä ainakin muussiin menevät perunat kuoritaan ennen keittämistä, ettei kaikkien tarvitse niitä kuoria itse ja tehdä omaa pientä muussiannosta. Mies olisikin varmasti kuorinut ne, mutta joidenkin (kuten ainakin minun) mies käy töissä, eikä ole kotona koko aikaa. Joten mies ei tätä minun raivoamistani (potunkuorien roskikseen paiskomista, tupisemista ja itkemistä) ollut edes näkemässä. Et selvästi tiedä yhtään mitään tämmöisistä raskausajan tunnekuohuista, joten kannattaa mennä muualle trollaamaan :D
Täällä kans kauheita itkupotkuraivareita ja viikko 17 menossa. Joka raivarin jälkeen oon mieheltä anteeksi pyytänyt ja lisää itkua koska en halua olla tällänen, mutta en voi asialle mitää ku nään punasta yhestäki väärästä vastalauseesta.
Väkivaltainen fyysisesti en ole mutta pari ikävää sanaa suusta päässyt ja siitä kauhea morkkis heti jälkeenpäin.
Myös ystäville olen alkanut sanomaan takaisin jos he purkaa pahan päivän oloa minuun vaikka yleensä oon ollu se "paskasanko" jolle voi kertoa/purkaa kaiken.
Todella toivon että viimeistään synnärille jäisi nämä raivot ja itkut kun en normaalisti ole yhtään tälläinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teille OK jos miehet raivoavat teille samalla lailla? Heillä syynä paskamainen päivä, päänsärky tai muuta vastaavaa? Parisuhteissa toimii vastavuoroisuuden laki, kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. En ymmärrä tuota törkeän käytöksen perustelua hormoneilla vaikka itsekin tiedän miten hormonit voivat vaikuttaa mielialaan (takana lukuisat vuodet kuukausia, kolme raskautta ja viimeisimpänä vaihdevuodet). Tuskin nuo hormonaaliset muutokset ovat miehen tai lasten vika, miksi kostaa heille?
Ei, miehen ollessa kyseessä steroidien syöminen voisi esim. aiheuttaa vastaavia raivokohtauksia. Ei kai huono päivä tai päänsärky sentään hormonitasapainoon samalla lailla vaikuta.
Vaikea löytää mitään aiheesta mutta olen itsekin huomannut että nyt rv 20 eteenpäin saan ihan käsittämättömiä raivokohtauksia. Normaalisti oon todella rauhallinen ja osaan pitää tunteet sisälläni mutta nyt on jo muutamaan otteeseen menettänyt hermoni totaalisesti ja pelottaa itseänikin oma käytös.
Vaikea ottaa neuvolassa tällaista puheeksi, leimattaisiin varmaan vain mielenterveyspotilaaksi tai muuten vaan epävakaaksi.
Onko tilanne rauhoittunut teillä raskauden jälkeen? Alan itsekin kärsiä noista vihanpurkauksista kun tuntuu etten edes tunne itseäni kun sellainen tulee. Ja ahdistaa lisää miettiä miten sikiö mahdollisesti kärsii mun huutamisesta ja pulssin noususta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole uskaltanut pitää kuin parit raivokohtaukset miehelleni. Hän pitää niitä mulle lähes päivittäin ainakin näin kuun Alkupuolella. Jos raivoisin saisin niiden jatkuvien haukkujen lisäksi vielä turpaan. Joten itken kyllä melkein päivittäin kauheiden paniikkikohtausten kanssa ja tarvitsen välillä rauhoittavia että rauhoitun. Kiva että te saatte elää noin. T. Rv 27
Ihan normaalilta naiselta tuo kuulostaa.
Tuskin ukko tuollaista pelästyy jos ei nyt joku ihan ensikertalainen nöösipoika ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää, enkä ole koskaan ennen kuullut tuollaisesta. Tietääkö psykologit tästä mitään. Erittäin hyvä että kerroitte täällä.
Itsellä alkoi raivarit ja tiukkapipoisuus synnytyksen jälkeen,miestäni kohtaan. Huipentuu aina menkkojen alkaessa. Ennen olin niin rento ja leppoisa, mitä tapahtui ihmettelen...
On se nyt hiukan helpottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tuntenut oloni normaalia tasapainoisemmaksi raskauden aikana. Muhun ei siis päde se yleinen raskausoire. Ennen raskautta olin usein tunteellinen PMS-aikaan. Saatoin saada lyhyitä kiukkukohtauksia. Nykyään ei sellaisia tule.
Tuttua, ei riittänyt pelkkä raivoaminen, tunteet oli kunnon vuoristorata, edes teininä en kokenut vastaavaa. Välillä itkin, raivosin, ahdistuin, halusin erota, halusin abortin, kesti todella kauan sopeutua ajatukseen että olen raskaana. Vauvan synnyttyä sitten iskikin se huoli ja ahdistus ihan todella, osaatko kasvattaa oikein, mikä vikana kun vauva itkee, oonko suomen huonoin äiti...Näitä ajatuksia sitten sainkin työstää perhetyön kanssa, voin suositella, älkää jäikö yksin ajatusten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole uskaltanut pitää kuin parit raivokohtaukset miehelleni. Hän pitää niitä mulle lähes päivittäin ainakin näin kuun Alkupuolella. Jos raivoisin saisin niiden jatkuvien haukkujen lisäksi vielä turpaan. Joten itken kyllä melkein päivittäin kauheiden paniikkikohtausten kanssa ja tarvitsen välillä rauhoittavia että rauhoitun. Kiva että te saatte elää noin. T. Rv 27
Nyt pakkaat itsesi turvakotiin. Kun vauva syntyy, on miehellä hermot kireällä kokoajan, vauva huutaa ja huutaa, kenen vika se on jos ei saa vauvaa hiljaiseksi? Pahimmassa tapauksessa hän satuttaa vauvaa!!
Pyykkimuori kirjoitti:
Ai että mä löysin tämän ketjun , ihanaa😬 naurattaa noi viestit , kun mieli kuvittelee ne tilanteet ja miehen miettimässä että mitä ihmettä .
Minä olen viikolla 7 ja olen saanut nyt pariin otteeseen hirveät mega raivarit. Tänään syystäkin ainakin mun mielestä . Mies laittoi pyykit koneeseen ja huomasin että oli laittanut harmaitten sekaan mustat ja punaiset sukat . Tsiisus kun raivon valassa lajittelin pyykit ja pesin uudestaan 😂 tietty ääni käheänä karjuin samalla . Sen jälkeen outo väsy olo ja vähän nolokin . Ihanaa olla raskaana ☺️
Vai että "ihanaa" ja oikein "naurattaa" kun raskaana olevan lähipiiri saa kokea niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. 😳
Onko sinun mielestäsi siis oikein että myös mies antaa vallan hormooneilleen, tietänet mitä siitä seuraa?
Mulla starttas juuri rv 29…lähes koko toinen kolmannes on mennyt raivotessa. Mulla oli muutenkin todella hankala alkuraskaus, kun raju pahoinvointi jatkui viikolle 20 saakka. Nyt lähiaikoina kauhee stressi muuton vuoksi ja tietynlainen pettymys siihen että mies ei vaikuta yhtä kiinnostuneelta vauvasta kun itse olen.
Mulla alkanut tää kuuluisa ”pesänrakennus”-aika ja haluisin saada vauvanhuonetta maalattua ja sisustettua, tietysti yhdessä miehen kanssa. Raivokohtaukset johtuukin suurilta osin siitä, että mies ei oo oikein kiinnostunut näistä jutuista tai ei ainakaan sitä osaa näyttää. Lisäksi mun mies tekee todella paljon töitä, joten parisuhteen kannalta tää raskaus on ollut mulle aika yksinäistä aikaa. Hirveet pettymyksen ja katkeruuden tunteet siitä, että mun miestä ”ei kiinnosta” tää lapsi, vaikka tilanne ei sellainen olekkaan.
Oon myös huomannut että mulla ei oo tällästä raivoomista ketään muuta kohtaan kun nimenomaan mun miestä. Ärsyttää kuinka on itse joutunut uhraamaan niin paljon itsestään tälle raskaudelle ja tuntuu ettei miehen suunnalta tuu minkäänlaist tsemppaamista tai arvostusta asiaan. ARGH, ärsyttää tälläkin hetkellä niin paljon että saan varmaan kiukkukohtauksen pelkästään siitä kun mies tulee kotiin.
Pelkään hirveästi että tää loppuraskaus syö kaiken hyvän meidän parisuhteesta, ja mies ottaa ja lähtee kun saa tarpeekseen. Jotenkin se raivo vaan valtaa mielen ihan kokonaan ja koen olevani oikeutettu hirveeseen räyhäämiseen ihan naurettavan kuuloisista asioista… Lohduttavaa kuulla etten ole ainoa.
Löysin tämän keskustelun kun olen kauhuissani, aloun huutaa miehelleni ja syytin pettäjäksi kun jutteli työkaverinsa kanssa kaupassa.Hävettää tosi kovaa, en ymmärrä itteeni...en oo koskaan ollut tälläinen ja rv 4 menossa
Ei mikään ihme että kun saatte kakarat väännettyä niin sen jälkeen erotaan ja lyödään miehelle 18 vuoden elatuslaskut. Miestä ei siedetä mutta rahastetaan oikein kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä selvästi osalla raskaudet ovat olleet elämän ihaninta aikaa ja virheitä ei ole tullut tehtyä. Minulla molemmat raskaudet ovat olleet elämäni kamalinta aikaa ensin vaikeiden hyperemeesien takia, ja loppuraskaudet vihaisuuden takia.
Tsemppiä kaikille äideille joilla on ongelmia pitää itsensä rauhallisena. Itse raivostuin eilen miehelle ja itkin hysteerisesti, kun oli ostanut niin pieniä perunoita ja minulla kesti kauan kuoria ne. Ei näitä tunnepurkauksia voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen, joka on näitä kokenut. Minulla loppui ensimmäisen raskauden raivoaminen synnytysosastolle. Se oli kyllä ihanaa, mieskin sanoi että siellä näki ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen oman avovaimonsa. Toivottavasti nyt taas raivo lähtee synnytyksen myötä.
Ongelmat voidaan ratkaista raivoamatta.
Kas kun et tullut ajatelleeksi keittää perunat kuorineen, kuorikoon itse kukin kypsät perunat. Tai olisit käskenyt miehen kuoria ne itse.
Miksi tällä vastauksella on enemmän ala- kuin yläpeukkuja? Tarkoitatteko, että
- perunat pitää aina kuoria ennen keittämistä
- naisen pitää ne kuoria, ei koskaan miehen?
Täällä selvästi osalla raskaudet ovat olleet elämän ihaninta aikaa ja virheitä ei ole tullut tehtyä. Minulla molemmat raskaudet ovat olleet elämäni kamalinta aikaa ensin vaikeiden hyperemeesien takia, ja loppuraskaudet vihaisuuden takia.
Tsemppiä kaikille äideille joilla on ongelmia pitää itsensä rauhallisena. Itse raivostuin eilen miehelle ja itkin hysteerisesti, kun oli ostanut niin pieniä perunoita ja minulla kesti kauan kuoria ne. Ei näitä tunnepurkauksia voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen, joka on näitä kokenut. Minulla loppui ensimmäisen raskauden raivoaminen synnytysosastolle. Se oli kyllä ihanaa, mieskin sanoi että siellä näki ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen oman avovaimonsa. Toivottavasti nyt taas raivo lähtee synnytyksen myötä.