Olisiko avioero sinulle ilo vai suru?
Itselle olisi suuri ilo, mutta oma terveydentila ei tällä hetkellä salli eroamista.
Kommentit (18)
Elämäni alkoi eron jälkeen. Uskalsin päättää vasta sitten kun puoliso kertoi suunnittelevansa miten surmaisi meidät ja pohti vain kenestä aloittaisi.
Ero ei ollut siinä vaiheessa enää yksi vaihtoehto, vaan ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Ero oli ilo. Sitä ennen oli kyllä surua, pettymystä, ikävää. Erosta alkoi uusi elämä.
Oliko teillä yhteisiä lapsia?
Voin kuvitella tunteen se on varmaan juuri se ihanan kepeä, oma, UUSI ELÄMÄ!
Teitkö jotain heti aivan toisin kuin ennen? Omalla kohdalla haaveilen myös siitä, miten ihana vapaus koittaisi. Vapaus olla MINÄ.
Vierailija kirjoitti:
Elämäni alkoi eron jälkeen. Uskalsin päättää vasta sitten kun puoliso kertoi suunnittelevansa miten surmaisi meidät ja pohti vain kenestä aloittaisi.
Ero ei ollut siinä vaiheessa enää yksi vaihtoehto, vaan ainoa vaihtoehto.
Olen todella pahoillani, että olet joutunut tällaista kuuntelemaan. Voin vaan kuvitella, että tuossa kohtaa ainoa halu on päästä äkkiä pois. Onneksi pääsit!
Suru se oli, mutta surusta selvisi kyllä. Ja elämä on varmasti parempaa nyt kuin ennen eroa, vaikka oikeasti mitään isoja ongelmia ei ollutkaan.
Ero on aina suru. Ellei psykopaatista eroon pääse.
Miksi jatkaisin parisuhteessa, jos eroamalla saisin elämääni lisätyksi iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero oli ilo. Sitä ennen oli kyllä surua, pettymystä, ikävää. Erosta alkoi uusi elämä.
Oliko teillä yhteisiä lapsia?
Voin kuvitella tunteen se on varmaan juuri se ihanan kepeä, oma, UUSI ELÄMÄ!
Teitkö jotain heti aivan toisin kuin ennen? Omalla kohdalla haaveilen myös siitä, miten ihana vapaus koittaisi. Vapaus olla MINÄ.
Kolme lasta on. Exän kanssa elämä oli ahdistavaa. Itsekkyyttä, kylmyyttä ja minun tekemisteni paheksuntaa. Ero oli helpotus. Saan olla oma itseni.
Se riippuu ainoastaan siittä onko itse jättäjä vai jätetty
Vierailija kirjoitti:
Mulle ilo, lapsille suru.
Oma ilo on huomattavasti tärkeämpi siis kuin lasten hyvinvointi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ilo, lapsille suru.
Oma ilo on huomattavasti tärkeämpi siis kuin lasten hyvinvointi
Kyllä lapset aina sopeutuu kun ne pakotetaan sopeutumaan. Opin tänään tämän palstalta. Tervehenkistä wt-väkeä tosiaan.
Ilo, näin uskoisin. Kummatkin ollaan onnettomia, parisuhdetta ei vain enää ole. Mies elää täysin omaa elämäänsä. Ollaan kämppiksiä, jotka vaihtaa muutaman sanan päivässä. Lapset täysin minun vastuullani.
Vierailija kirjoitti:
Ero on aina suru. Ellei psykopaatista eroon pääse.
Nimenomaan. Jos kotiin meneminen pelottaa joka päivä vuosien ajan, jos ei uskalla nukkua kuin toinen silmä auki, jos joutuu varomaan jokaista sanaansa ja elettään, on ero ehdottomasti ilo ja vapautus. Ikävä kyllä joidenkin kohdalla vaino ja uhka ja pelko jatkuvat eronkin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ilo, näin uskoisin. Kummatkin ollaan onnettomia, parisuhdetta ei vain enää ole. Mies elää täysin omaa elämäänsä. Ollaan kämppiksiä, jotka vaihtaa muutaman sanan päivässä. Lapset täysin minun vastuullani.
Meillä oli muuten samoin paitsi, että oli usein päiviä, jolloin ei edes puhuttu. Ei ollut syytä puhua, ei ollut mitään yhteistä. Minkäänlaista fyysistä suhdetta ei ollut vuosiin. Eron hetkellä ex oli täysin vieras ihminen 20 vuoden suhteen jälkeen.
Pääsin eroon psykopaatista, mutta jatkoi vainoa monta vuotta. Terveys meni, mutta ilo silti olla kaukana hullusta.
Yli 20v liitto ja sen käsittely on ollut raskasta. On ollut paljon tunteita. Ensin oli vihaa, mistä en meinannut päästä eroon ollenkaan. Siihen hain ihan apua ja homeopatialla se lopulta loppui. Nyt huomaan, että on pelkoa ja sen takana suru. Ei surua exän menetyksestä vaan perheen rikkoutumisesta ymv. Vaikka tämä tunneskaala voi vaikuttaa siltä, että kannattiko erota ollenkaan, niin kannatti. Siinä oli 20v viha, jota minä en voinut ikinä tuntea, koska piti olla "kiltti tyttö". Ero on ollut kuitenkin eniten helpotus. On oikeus tuntea, elää ja kokea, eikä ole vastuussa ikävästi käyttäytyvästä puolisosta. Toivun edelleen, mutta tiedän, että ilon aika tulee vielä.
Suru, mutta ei ylitsepääsemätön. Sen jälkeen, kun lakkasin pelkäämästä sitä, olen ollut liitossani rennoin, vapautunein ja onnellisin ikinä. Kumpikin on aivan vapaa lähtemään, jos ei yhdessä halua olla. Siihen saakka on selvää, että kumpikin haluamme.
Ero oli ilo. Sitä ennen oli kyllä surua, pettymystä, ikävää. Erosta alkoi uusi elämä.