Lapselle seksistä kertominen (IL)
Asiantuntijat kertovat miten lapselle kertoa seksistä:
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/223ce452-c9a7-4efa-aec0-33d7…
Jutussa seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kehottaa puhumaan 5v lapselle mm näin:
Seksissä aikuiset koskettelevat toisiaan alasti niin, että molemmat nauttivat. Siihen kuuluu suutelua ja eri kehonosien, etenkin rintojen, pimpin, pippelin ja pepun, koskettelua. Naisen ja miehen välisessä seksissä pippeli voidaan myös työntää naisen pimppiin tai peppuun. Seksi voi olla naisen ja miehen välistä mutta myös kahden samaa sukupuolta olevan välistä. Seksiä harrastetaan myös silloin, kun toivotaan vauvaa.
Olenko niin vanha äiti (39v), että en itse koskaan moista 5v lapselle puhuisi. En vaikka kävisi ledessä kuvailtu tilanne, että lapsi oli yllättänyt vanhemmat makuuhuoneessa ja kaipasi tilanteelle selitystä. Minä olisin muotoillut jotain *se oli äidin ja isin aikuisten leikkiä,ä / hellyyttää tms.* mutta jättänyt kyllä ihan kaikki pippeleiden pyllyyn työntämisen kuvailemiset pois. Minusta tuollaiset asiat eivät yksinkertaisesti vielä kuulu lapsen maailmaan tai mielikuviin.
Ylipäätään kaikki omat seksuaaliset mieltymykset (esim Marian viittaus anaaliseksiin) on mielestäni jotain mitä löydetään itse aikuisiällä eikä äidin tarvitse sellaista sanoittaa, varsinkaan varhaislapsuudessa.
Kommentit (13)
Viisivuotiaan kanssa voi jo yhdessä katsella elokuvia.
Näistä kun aletaan pahoittamaan mielensä, unohtuu aina, etteivät nuo ohjeet ole kehotuksia alkaa puhumaan noista asioista lasten kanssa. Nyrkkisääntö on se, että lapselle vastataan yksinkertaisesti, kun lapsi kysyy ja mikäli jatkokysymyksiä ei tule, ei myöskään asiaa aleta yliselittämään.
Tuossa jutussa seksuaaliterapeutti pyrkii antamaan mahdollisimman kattavan esimerkin, josta kukin voi muokata tilanteeseen sopivan vastauksen.
Mitä kauheaa tuossa oli? Siinähän simppelisti kerrotaan mitä seksi on. Jos olet lapsen hankkinut niin todennäköisesti olet seksiä harrastanut. Jos haluat siirtää lapselle häpeää niin siitä vain kiertelet ja kaartelet kun lapsi kysyy seksistä.
Kihlström kertoo lapsilleen päivittäin eroottisen tarinan. Lapset on teininä lopen kyllästyneitä koko hommaan ja alkavat urheilla.
Tämä kyseinen seksuaaliterapeutti on sama joka juontaa sitä ääliömäistä ohjelmaa jossa ihmiset esittelevät sukupuolielimiään, eli en siis arvosta hänen ammattitaitoaan tippaakaan ja epäilen myös ettei lasten psyykkisestä kehityksestä tiedä mitään muuta kuin oman mutunsa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kauheaa tuossa oli? Siinähän simppelisti kerrotaan mitä seksi on. Jos olet lapsen hankkinut niin todennäköisesti olet seksiä harrastanut. Jos haluat siirtää lapselle häpeää niin siitä vain kiertelet ja kaartelet kun lapsi kysyy seksistä.
Minä taas ajattelen, että 5v lapsen ei vielä tarvitse tietää sitä, että jotkut aikuiset työntävät pippeliään toisen pyllyyn. Tämä oli juuri se pointtini, minusta ko.mielikuvat eivät vielä kuulu lapsen maailmaan enkä ymmärrä miksi kenenkään mielestä pitäisi sellaista lapselle sanoittaa.
Ap
Ihan sairasta!!! En ikinä kertoisi moisia juttuja lapselle. Tuollaiset jutut ei kuulu lasten korviin. Onko tuo nainen pedofiili??
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta!!! En ikinä kertoisi moisia juttuja lapselle. Tuollaiset jutut ei kuulu lasten korviin. Onko tuo nainen pedofiili??
meillä poika oli4 v. kun odotin toista lasta. Poika kyseli, miten vauva oli joutunut mahaani. Silloin sanoin, että isi on antanut minulle vauvan siemenen. Poika kyseli, että söinkö minä sen siemenen. Silloin kerroin, että se siemen on kasvanut isin pippelissä ja isi on laittanut sen minun pimpsaan. Poika oli vastaukseen tyytyväinen.

Tähän tyyliin minäkin olen lapselle vastannut. Minusta tuo terapeutin selitys 5v on vähän turhan yksityiskohtainen vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta!!! En ikinä kertoisi moisia juttuja lapselle. Tuollaiset jutut ei kuulu lasten korviin. Onko tuo nainen pedofiili??
meillä poika oli4 v. kun odotin toista lasta. Poika kyseli, miten vauva oli joutunut mahaani. Silloin sanoin, että isi on antanut minulle vauvan siemenen. Poika kyseli, että söinkö minä sen siemenen. Silloin kerroin, että se siemen on kasvanut isin pippelissä ja isi on laittanut sen minun pimpsaan. Poika oli vastaukseen tyytyväinen.
Meillä oli itse asiassa aivan sama tilanne: silloin 4v esikoiseni kysyi miten vauva on päätynyt mahaani ja kerroin isin vauvasiemenistä. Muistaakseni kerroin asian jotenkin niin, että sain isiltä vauvasiemeniä. Jatkokysymyksiä ei tullut.
Seuraavaa lasta odotin kun esikoinen oli 6v ja silloin sama kysymys, kerroin taas vauvasiemenistä ja nyt hän kysyi, että miten sain ne. Hetken jouduin miettimään, mutta vastasin sitten, että ne tulevat isin pippelistä ja pääsevät äidin masuun pimpin kautta. Lapsi oli kyllä hieman hämillään, mutta ei siinä hetkessä kysellyt sen enempää.
Luulen, että tilanteeseen vaikuttaa myös se, että hepatogestoosin vuoksi kaikki lapseni ovat syntyneet sektiolla ja esikoinen on usein katsellut pientä arpea vatsassani josta vauva on leikattu. Ajatus siitä, että joku tulisi tai menisi pimpin kautta oli varmasti outo.
Terapeutti unohti valistuksesta, että on myös sellaisia kumipatukoita jotka surraa ja... niin... edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kauheaa tuossa oli? Siinähän simppelisti kerrotaan mitä seksi on. Jos olet lapsen hankkinut niin todennäköisesti olet seksiä harrastanut. Jos haluat siirtää lapselle häpeää niin siitä vain kiertelet ja kaartelet kun lapsi kysyy seksistä.
Minä taas ajattelen, että 5v lapsen ei vielä tarvitse tietää sitä, että jotkut aikuiset työntävät pippeliään toisen pyllyyn. Tämä oli juuri se pointtini, minusta ko.mielikuvat eivät vielä kuulu lapsen maailmaan enkä ymmärrä miksi kenenkään mielestä pitäisi sellaista lapselle sanoittaa.
Ap
Olisikohan se mainittu sellaisen tilanteen varalta, että lapsi olisi nähnyt miesten välistä seksiä?
Toisaalta, senkin voisi varmaan kuitata että aikuiset kosketteli toisiaan mukavasti ja se on heidän välisensä asia.
Lisäys edelliseen: seksuaaliterapeutin lainaus ei näy lainausmerkeissä koska se oli suoraan jutusta kopioitu ja jostain syystä täällä ei näy lainausmerkit enkä huomannut korvata niitä tähdillä
Eli kyseessä tämä osuus:
*Seksissä aikuiset koskettelevat toisiaan alasti niin, että molemmat nauttivat. Siihen kuuluu suutelua ja eri kehonosien, etenkin rintojen, pimpin, pippelin ja pepun, koskettelua. Naisen ja miehen välisessä seksissä pippeli voidaan myös työntää naisen pimppiin tai peppuun. Seksi voi olla naisen ja miehen välistä mutta myös kahden samaa sukupuolta olevan välistä. Seksiä harrastetaan myös silloin, kun toivotaan vauvaa.*
Ap