Lasten harrastukset ongelmana?

Meillä on 3 lasta, joista kahdella vanhemmalla (kilpaurheilu)harrastus. Ovat 7- ja 9-vuotiaita.



Juuri tällä hetkellä minua ärsyttää tuo, että lähes joka ilta jommalla kummalla on harjoitukset ja tässä vaiheessa niihin kuskaaminen rasittaa, vaikka itse pääsen sillä välin kätevästi lenkille jne.



Ajattelen asian kuitenkin niin, että ihan pian lapset pystyvät kulkemaan harjoituksiinsa itse ja heitä tarvitsee korkeintaan hakea, jos harkat loppuvat myöhemmin. Tosin kaupungin liikuntapaikkatilanne aiheuttaa sen, että harkat näemmä alkavat yhä aikaisemmin ja aikaisemmin, esim. klo 14.



Molemmat lapset harrastavat lajeja, joissa kilpaileminen alkaa varhain ja takaisin ei ole tulemista kun kerran lopettaa. Jos kumpikaan olisi yhtään vastentahtoinen tekemään hommaa, se saisi loppua heti. Mutta niin kauan kuin silmät loistavat ja palo lajeihin on valtava, eikä koulu tai muu jaksaminen tuota ongelmia, minä kyllä jaksan kuskata ja lenkkeillä :)



Arkena perheen yhteisiä ihanneiltoja on vähän, mutta toisaalta eivät ne arkena muutenkaan ole kauhean kummallisia vaikkei olisi mitään ohjelmaa - lapset leikkivät omiaan tai ulkoilevat ja me vanhemmat hoidamme askareita. Viikonloppuillat sensijaan ovat minulle pyhiä, pe ja la pitää saada rauhoittua täydellisesti yhdessä ja pelailla ja syödä hyvin, saunoa jne.



Ehkä oma asenteeni kumpuaa siitä, että omat vanhempani kuskasivat minua harrastukseen, johon minulla oli aivan valtava palo ja jossa sitten menestyinkin hyvin ja sain siitä elinikäisen ilon ja ystäviä :)

edes viikonloppuiltoja ei mahdollista varata perheelle. Pelit ja reenit ovat milloin ovat. Ei yhtään vapaata viikonloppua elokuussa. Ja jos pelit/turnaukset jättäisi väliin saisi harrastamisenkin lopettaa.



Minä itse aikoinaan harrastin myös aktiivisesti, mutta kuljin itse, johon meidän lapsilla ei mahdollisuutta pitkään aikaan (ei julkista liikennettä). Eli pahimmillaan 10 vuotta pitäisi odotella että elämä helpottaa. En jaksa!



Täytyykö näin naurettavan asian takia erota vai millä saada mies ymmärtämään että hajoan.. Tämä ei tosin ainoa asia, mutta piste i:n päälle.



ap

Pitäkää kiinni harrastuksista, koska niillä saa murrosikäiset pahimman läpi. Jos on pelit la ja su, niin silloin ei piltti biletä ympäri kujia.



Oikeesti tuo kuskausvaihe on kuin tallettaisi rahaa pankkiin. Ja myös ne hetket autossa teinin on pakko viettää vanhemman kanssa.

Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, niin rassaa mua aivan hirvittävästi. Oon jotenkin ihan äärirajoillani ja rähjään vaan tuosta(kin). En saa mitään otetta miehestä tässä(kään) asiassa :(



ap

Tuota miehenikin hokee. Mutta toisaalta entiset urheiluaktiivit kertovat että urheilureissuissa ne tyhmimmät jutut aikoinaan tehtiin. Joten en ole niin varma tuosta. Kai sen lapsen päässä pitäisi järkeä olla sen verran että riekkuessaankin ymmärtäisi rajat. Itse ainakin ymmärsin.



Parisuhde tästä ainakin kärsii. Tai sitä ei oikestaan ole muuten kuin joskus harvoin loma-aikana. On vain suhde lapsiin ja työkavereihin.



ap

Näinhän saat kätevästi myös aivan omaa aikaa, jolloin voit tehdä paitsi mitä haluat, myöskin kotihommia, niin niitä ei sitten jää tehtäväksi vähällä yhteisellä ajalla.



Lomille varaat aina niin hienoja matkoja ettei siinä väliin jäävät turnaukset paljoa ketään enää töki. Ehkä hienoon ravintolaan tehty pöytävaraus jonkin sopivan juhlimisverukkeen varjolla saa koko perheen edes vaikka kerran kuussa syömään saman pöydän ääreen.



Voit myös hankkia omia harrastuksia ja omia kavereita, niin sinun ei tarvitse takertua perheeseesi elämän sisällön tuojana yksinomaan, vaan on sitä muutakin toimintaa.



Ehkä kalenteriin on hyvä sopia esim. viikottainen perheilta, joka voisi olla vaikkapa yhteinen parituntinen minä tahansa viikon päivänä, jolloin on pari tuntia niin ettei kukaan ole treeneissä tai kilpailemassa tai missään. Silloin sitten syötte hyvin perheen kesken, katsotte leffan tms. Ei siinä kuitenkaan koko iltaista porukalla venymistä ja lojumista tarvita, vaan parikin tuntia kerran viikkoon yhteistä aikaa on jo jotain.

eikö ole tylsää jos miehesi viettää sitä vain velvollisuudesta eikä itse koe tarvitsevansa kahdenkeskistä aikaa niin paljoa?



Meillä on tuo sama hieman toisin päin, eli mies haluaa oleilla kanssani enemmänkin, mutta minä koen hänet ja juttunsa jo tuntevani ja mieluummin virkistäydyn muiden seurassa tai omassa yksinäisyydessä esim. hyvän kirjan parissa. Tietysti kuitenkin joka päivä ollaan jonkin verran kahdestaankin, ainakin reilu puoli tuntia plus mitä sitten petitouhuja tietysti pitää välillä innostua touhuamaan. Ihan on tämä aika hyvin riittänyt, eikä mieskään siitä ole millänsäkään enää, vaikka alussa olisi kaivannut enemmän sitä yhteistä sohvakönötystä.

Että vaikka eroaisit, ei ne lasten harrastukset vähenisi ja yhteistä aikaa olisi entistä vähemmän! Yhteishuoltajuus? Lapset sinulla vain joka toinen viikko, jolloin huolehtisit harrastuksista yksin ja sitten yksinäinen viikko vastapainoksi. Vai uskotko että lapset lopettaisivat harrastamisen jos eroaisitte? Tuskin he nyt isän takia vaan harrastavat. Jos ei ole paloa, ei jaksa noin useana päivänä lähteä harkkoihin.



Luultavasti joutuisit vain ojasta allikkoon!



Yhteinen keskustelu perheen kanssa lienee paikallaan...



Ja nuo "remuamiset" kai liittyvät joukkuelajeihin, mutta ei niitä kauden aikana kauheasti edes voi olla just tiiviin harjoittelutahdin vuoksi ja kaikenlainen "ostarilla hengailu" taatusti jää. Nimim. kokemusta on, tosin yksilölajista...