Hoitajat eivät tarvitse palkankorotusta, vaan neuvoja taloudenhallintaan
Jos 2200e nettopalkalla ei pärjää, on taloudenhallinta pettänyt pahasti. Kenties jotain uusavuttomuutta ettei osata? Sairaanhoitopiirit voisivat palkankorotusten sijasta jakaa jonkun ”näin säästät rahaa ruuanlaitolla ja tarkan euron taloudenpidolla”-oppaan.
Kommentit (17)
Minä suosittelisin hoitajakoulutukseen yhteiskuntaopin ja tuotantotalouden kursseja, kun alkeellisimmatkin yhteiskunnan ja talouden toimintatavat näyttävät olevan osalla porukasta kateissa.
Ottaa vähemmän tatuointeja niin siinäkin säästää.
Erittäin hyvin sanottu. Niin harva nainen osaa elää säästeliäästi kun taha alkaa polttamaan ja on aivan pakko päästä shoppaileen ja tuhlaamaan
Käteen jää 2000.
Vuokra jo 1100,juuri muutettu halvempaan.
Auto oltava koska teen yötyötä, ei pääse julkisilla siihen aikaa ja viikonloppuisin.
Moni hoitaja värjäyttää hiuksia shokkiväreillä kampaajalla, hankkii tatuointeja, kännää joka viikko ja moni jopa tupakoi.
Olen ihmetellyt tätä asiaa, ihan alkeellisetkin talouden periaatteet hukassa. Esimerkiksi luullaan, että palkka muodostuu jostain ihmeen arvostuksesta. Rahanhallinta hukassa kun elintason pitää olla sellanen mitä somessa muilla näyttää olevan (illuusio, tai sitten verrataan paljon varakkaampiin).
Eletään vuokralla ja ihmetellään, kun omaisuutta ei kartu.
Vierailija kirjoitti:
Käteen jää 2000.
Vuokra jo 1100,juuri muutettu halvempaan.
Auto oltava koska teen yötyötä, ei pääse julkisilla siihen aikaa ja viikonloppuisin.
2000e nettopalkka on aikalailla mediaani suomalaisilla. Saman verran tai vähemmän jää käteen 50 % palkansaajista.
Pennissä on miljoonan alku. Ensi alkuun voisivat lopettaa valmisruokien syömisen ja lounasravintoloissa käynnit.
Vierailija kirjoitti:
Käteen jää 2000.
Vuokra jo 1100,juuri muutettu halvempaan.
Auto oltava koska teen yötyötä, ei pääse julkisilla siihen aikaa ja viikonloppuisin.
Itse Oulussa hoitajana, käteen ja keskimäärin 2100, lainalyhennys+vastike uudesta rivitalosta 950e kuussa ja töihin kävelymatka.
Ehkä kyse on enemmänkin siitä että vastuullisesta ja vaativasta työstä pitäisi saada asianmukainen korvaus. Kyllä ihminen tulee aika vähällä rahalla toimeen, mutta sitten pitäisi työnkin olla aika vähäistä ja sisältää vähäistä vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Käteen jää 2000.
Vuokra jo 1100,juuri muutettu halvempaan.
Auto oltava koska teen yötyötä, ei pääse julkisilla siihen aikaa ja viikonloppuisin.
Tuo on jo iso kämppä, varmaan on perhettäkin siis ja kaksi maksajaa. Hoitsun palkasta menee siis 550 euroa vuokraan. Sen lisäksi menee noin 150 euroa viikossa kauppaan ja satanen kuussa bensaan. Vielä jää yli 700 muihin laskuihin, säästöihin ja ripsiin. Lasten lapsilisistä saa maksettua uudet kengät ja harrastukset – jotka tietenkin on valittu perheen taloudellisen tilanteen mukaan.
Jos ei tuo raha riitä, sitten on parasta muuttaa niin lähelle työpaikkaa, että pääsee vaikka kävellen töihin.
Me maksamme omakotitalon lainasta 1100 euroa kuussa kahteen pekkaan. Itse asuminen on rutkasti kalliimpaa kuin esim. kerrostalossa, jossa sähkölaskutkin ovat aivan mitättömät.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on enemmänkin siitä että vastuullisesta ja vaativasta työstä pitäisi saada asianmukainen korvaus. Kyllä ihminen tulee aika vähällä rahalla toimeen, mutta sitten pitäisi työnkin olla aika vähäistä ja sisältää vähäistä vastuuta.
Kyse on siitä, mikä on asianmukainen. Nyt hoitajilla on aika suuret luulot asianmukaisesta. Koska eivät ymmärrä talouden perusasioita.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on enemmänkin siitä että vastuullisesta ja vaativasta työstä pitäisi saada asianmukainen korvaus. Kyllä ihminen tulee aika vähällä rahalla toimeen, mutta sitten pitäisi työnkin olla aika vähäistä ja sisältää vähäistä vastuuta.
He saavat asiallisen korvauksen. Siitähän tässä on kyse. Älä unohda, että muutama vuosi sitten he saivat 16 % palkankorotuksen.
Vierailija kirjoitti:
Eletään vuokralla ja ihmetellään, kun omaisuutta ei kartu.
Kannattaa laittaa pari omistusasuntoa vuokralle ja vähentää yksityiskoneella lentämistä. -Susanna Poski-
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvin sanottu. Niin harva nainen osaa elää säästeliäästi kun taha alkaa polttamaan ja on aivan pakko päästä shoppaileen ja tuhlaamaan
https://www.asiakastieto.fi/omatieto/fi/artikkelit/20201008090000
No, itse asiassa tiedot puhuvat toisin, eli luottotietojen menetys on erityisesti miesten ongelma ;)
nimimerk. 1600e netto, josta voi sijoittaa.
Varsinkin pikavipit ja kulutusluotot on huono juttu ja monilla hoitajilla niitä on.