Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Ovat ottaneet alkuunsa liian kalliin lainan. Siinäpä se. Ja kukaan ei tarvitse uusia paitoja jatkuvasti, vaatteita löytää myös kirpparilta.
Olipas typerä juttu. Miksi ne lyhennykset on nousseet, eikö nämäkään tienneet että lainaa pitää lyhentää? Vai oliko kyse sittenkin koroista eikä edes toimittaja ymmärrä sen vertaa lyhennyksen ja lainaerän eroa? Jos ottaa 400+ tonnin lainan miettimättä millä maksaa normaalit korot, on vaikea tuntea empatiaa. Siinä on ihan itse kuoppa kaivettu täysin tietoisesti.
Perhanan kallistahan kaikki on, mutta lainan kulut eivät ole kasvaneet vielä lähellekään sitä tasoa, millä pankin olisi ainakin pitänyt tehdä stressitesti.
Sitten vaan suu säkkiä myöden. Meidän perhe on aina ollut köyhä. Nyt kustannusten nousun takia entistä köyhempi. Lapsiluku on yksi. Ikinä ei ole käyty etelässä, parempina aikoina tehty pieni reissu kotimaassa, nyt ei sitäkään. Esim jouluna harrastettiin kaikkea halpaa mm käytiin uimahallissa, laavulla paistamassa makkaraa, elokuvissa, pidettiin lettukestit kotona. Asutaan vaatimattomasti, hyvin pienessä puulämmitteisessä omakotitalossa. Se on elättävä niin ,mihin on varaa.
Nousivatko lainakulut siksi, että piti alkaa myös lyhentämään? Ei siis pelkästään korkojen vaikutusta.
Ihan omaa typeryyttä jos ei ole yhtään varauduttu edes suurehkoihin lainakuluihin vaan otettu laina ihan sillä rajalla mitä pystytään maksamaan edes nollakoroilla? Eihän nollakorot olleet mitään normaalia jos katsoo edes 15v taaksepäin. Eli erästä foorumin otsikkoa lainaten "Prinssi ja Prinsessa eivät olleet penaalin terävimpiä kyniä", jos moisesta valittavat.
Onhan tässä se surullista että se porukka jolla olis varaa kuluttaa, ei enää pystykään. Ja kun ei ihmiset osta samaan malliin tuotteita ja palveluita niin taloushan siitä sakkaa.
On kuitenkin varaa ollut jopa kolmeen lapseen ja Lapin reissuihin.
No voi voi, Espoon köyhä perhe nyt laskeutuu normaalien ihmisten pariin ja lopettaa ne ökyilyt.
No voi laskettelusta saa siis karsia ja etelänlomista voi voi
Vierailija kirjoitti:
On kuitenkin varaa ollut jopa kolmeen lapseen ja Lapin reissuihin.
Niin, on ollut.
Ei ole enää. Se oli jutun pointti jonka jonne taas missasi.
Vielä älyvapaampi köyhyysjuttu kuin se tekokynsinainen.
Vierailija kirjoitti:
Perhanan kallistahan kaikki on, mutta lainan kulut eivät ole kasvaneet vielä lähellekään sitä tasoa, millä pankin olisi ainakin pitänyt tehdä stressitesti.
Kyllä, ylöspäin menee vielä kunnolla, samoin tavaroiden hinnat. Tämäkin perhe saa viettää jatkossa lomansa kotona tai peräti töissä. Nyt kannattaisi jo varautua seuraavaan koron tarkastukseen.
Itse jo kiittelen ylöspäin kun sain ostettua ja maksettua asuntolainani lamojen välissä. Pääsin kuitenkin vähällä ja helpolla vaikka sinkkuna tein kahta työtä vuosikausia.
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Ekat varoitukset annettiin jo vuosi-pari sitten, korkojen nousuun ois voinut varautua vaikka lainakatolla. Me elimme säästeliäästi ja sijoitimme kaikki liikenevät rahat. Emme käyneet lomilla emmekä vaihtaneet autoja uudempiin.
Nyt on lainat maksettu pois ja tänä vuonna menee kymppitonneja salkkuihin.
Vierailija kirjoitti:
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Ja piti ihan olla siskon luona yötä eikä hotellissa.
Keksin uuden nimen näille jotka joutuu itselleen yllätyksenä maksamaan lainoistaan korkoa. Feikkiköyhät.
Siis onko tämä juttu joku vitsi?
"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."
Voi jeesus sentään...
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan suu säkkiä myöden. Meidän perhe on aina ollut köyhä. Nyt kustannusten nousun takia entistä köyhempi. Lapsiluku on yksi. Ikinä ei ole käyty etelässä, parempina aikoina tehty pieni reissu kotimaassa, nyt ei sitäkään. Esim jouluna harrastettiin kaikkea halpaa mm käytiin uimahallissa, laavulla paistamassa makkaraa, elokuvissa, pidettiin lettukestit kotona. Asutaan vaatimattomasti, hyvin pienessä puulämmitteisessä omakotitalossa. Se on elättävä niin ,mihin on varaa.
Just näin, tulojen mukaan! Mielellään vielä jatkuvasti säästäen samaan aikaan kun asuntolainaa maksaa. Sitä paitsi uimahalli, laavuretki, elokuvat ja lettukestit kuulostaa ihan älyttömän mukavilta. Mulle kelpaisi kaikki nuo, ainoastaan lettukestit olen pitänyt viimeisten 10v aikana.
Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.
Kuinka tätä ei nyt tajuta?