Miksi adhd ihmisiä loukataan?

Niinpä

Adhd ei puhu selän takana pahaa muista vaan on aito. Jos hän on herkkäkin niin häntä halutaan loukata.

Monet ihastuvat adhd ihmisten aitouteen ja jotkut ikäänkuin haluavat tuhota heidät.

Ilkeämielisyys ja kyynärpäillä satuttaminen ei kuulu heidän ominaisuuksiin.

Moni adhd on lisäksi fiksu mutta sitä ei haluta nähdä.

Eloisuus ärsyttää joitakin ihmisiä. He tavallaan kadehtivat sitä ominaisuutta niin että haluavat lannistaa toisen elämänvoiman.

Minä voin myöntää, että olen joskus väsyneenä ärähtänyt adhd-ihmiselle ja tämän hän otti ilmeisesti loukkauksena. Vilkkaus sinänsä ei ole huono piirre mutta jatkuva keskeyttely, päälle puhuminen, joka asian vääntäminen vitsiksi (mm. ravintolassa nauruun repeäminen, koska tilaamani ruoka "näyttää niin hassulta") ja möläyttely toisten henkilökohtaisista asioista saavat pinnani kiristymään. Minua ei kiinnosta kiusata saati tuhota ketään mutta en viihdy lapsekkaiden, tilannetajuttomien ja impulsiivisten ihmisten kanssa. Oli heillä adhd tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Minä voin myöntää, että olen joskus väsyneenä ärähtänyt adhd-ihmiselle ja tämän hän otti ilmeisesti loukkauksena. Vilkkaus sinänsä ei ole huono piirre mutta jatkuva keskeyttely, päälle puhuminen, joka asian vääntäminen vitsiksi (mm. ravintolassa nauruun repeäminen, koska tilaamani ruoka "näyttää niin hassulta") ja möläyttely toisten henkilökohtaisista asioista saavat pinnani kiristymään. Minua ei kiinnosta kiusata saati tuhota ketään mutta en viihdy lapsekkaiden, tilannetajuttomien ja impulsiivisten ihmisten kanssa. Oli heillä adhd tai ei.

Ok. En tunnen ystävääsi mutta tuskin hän käyttäytyi ilkeyttään niin.

Adhd ihmiset ovat usein super super herkkiä. He itkevät jälkeenpäin kun kokevat että heitä loukattiin ja ymmärrettiin taas ihan väärin.

Kaikkia ihmisiä loukataan. Syntyy väärinkäsityksiä molempiin suuntiin, koska adhd-ihmisen aivot toimivat eri tavalla kuin sellaisen jolla sitä ei ole.

Te nyt puhutte täällä ihmisistä joilla on adhd että ihan kuin he olisivat yksi ja sama ihminen. "adhd ihminen itkee jälkeenpäin ja adhd ihminen ei koskaan puhu pahaa muista ja sitä ja tätä.  Ihan samanlaisia k-päitä heistä löytyy kuin muistakin.

Vierailija kirjoitti:

Te nyt puhutte täällä ihmisistä joilla on adhd että ihan kuin he olisivat yksi ja sama ihminen. "adhd ihminen itkee jälkeenpäin ja adhd ihminen ei koskaan puhu pahaa muista ja sitä ja tätä.  Ihan samanlaisia k-päitä heistä löytyy kuin muistakin.

Niinpä. Muistan eräältä ysiluokalta tytön, jolla oli ADHD-diagnoosi. Ei mitään tilannetajua tai ymmärrystä siitä, mikä on normaalia kivaa käytöstä. Esimerkiksi hänen käsityksensä huumorista oli pilkata koulussa paremmin menestyvää kaveriaan aina siihen pisteeseen asti, että kaveri purskahti itkuun. Neuroepätyypillisillä ne epämiellyttävät luonteenpiirteet ja käytösmallit ovat monesti todella epämiellyttäviä ja kärjistyneempiä kuin neurotyypillisillä. Toisaalta kyseessä oli vasta teini-ikäinen, käytännössä vielä lapsi joten iän ja kypsymisen myötä hän voi olla aikuisena hyvin erilainen ihminen kuin mitä nuorena.

Huonon käytöksen vuoksi.

Etenkin, jos itselleen tärkeässä asiassa ADHD-aikuinen toimii aivan normi-ihmisen tavoin, se herättää kysymyksen, miksi sitten muulloin ollaan kuin ellun kana ja selitellään omaa huonoa käytöstä. 

Huonoa käytöstä: päällepuhumista, sitä ettei kuuntele toista, sitä että keskeyttää toisen, sitä että ei vaivaudu lainkaan painamaan mieleen, mitä toinen hänelle sanoo ja seuraavan kerran asiaan palatessa hänelle asia on kuin uusi, sitä, että ei lainkaan oteta huomioon, ettei toista ihmistä välttämättä kiinnosta kuunnella hänen tutuistaan tai naapureistaan tai hänen katsomastaan ohjelmasta puolen tunnin tai jopa tunnin monologia.

Sitä, että ADHD-ihmisen oma kulloinenkin mielentila dominoi kaikkea vuorovaikutusta: jos ihmisellä on hyvä olo, kaikilla on kivaa, mutta jos hänellä on hankala olla, kenelläkään ei ole kivaa. Tällaista ihmistä ei voi kutsua samalla tavalla juhliin tai piknikille kuin normaaleja ihmisiä - kyse on liian suuresta riskistä.

Nämä näin esimerkkeinä käytöksestä, jota ei vain jaksa loputtomiin.

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Miksi sitten teet niin? Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja keskittymistään, hänellä on jokin häiriö. Sitten lääkäriin ja lääkkeet käyttöön, joskin käyttäytymisterapiasta varmasti kannattaisi joka tapauksessa aloittaa.

Ennen tuota hienoa diagnoosia niitä pidettiin vain "pikkuisen pöljinä" ja ei tuo hieno diagnoosi asiaa muuksi muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Miksi sitten teet niin? Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja keskittymistään, hänellä on jokin häiriö. Sitten lääkäriin ja lääkkeet käyttöön, joskin käyttäytymisterapiasta varmasti kannattaisi joka tapauksessa aloittaa.

ADHD nyt ei ole semmoinen, mikä hoidetaan yhdellä lääkärikäynnillä ja isketään lääkkeet kouraan.

Itse oon ollut jonossa 9kk ja jo pelkän lähetteen saanti kesti vuoden rumbaa.

Terapiaa ja muuta psykiatrista apua olen hakenut kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin. Mä en saa sitä, terveydenhuolto on ylikuormittunut ja hoidetaan vain akuutit tapaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Miksi sitten teet niin? Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja keskittymistään, hänellä on jokin häiriö. Sitten lääkäriin ja lääkkeet käyttöön, joskin käyttäytymisterapiasta varmasti kannattaisi joka tapauksessa aloittaa.

ADHD nyt ei ole semmoinen, mikä hoidetaan yhdellä lääkärikäynnillä ja isketään lääkkeet kouraan.

Itse oon ollut jonossa 9kk ja jo pelkän lähetteen saanti kesti vuoden rumbaa.

Terapiaa ja muuta psykiatrista apua olen hakenut kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin. Mä en saa sitä, terveydenhuolto on ylikuormittunut ja hoidetaan vain akuutit tapaukset.

Ok, sitten pitää yrittää hoitaa asiaa itse. Ehkä lukea vähän selfhelppiä, kysellä kavereilta tai perheenjäseniltä omasta käytöksestä heidän seurassaan ja pyytää vinkkejä, miten he toivoisivat sinun ottavan heidät huomioon ja käyttäytyvän paremmin. Jos osoitat olevasi tosissasi, uskon, että sinut otetaan tosissasi ja läheisesi haluavat osallistua sinun yritykseesi, jolla pyrit parantamaan sekä omaa että heidän elämäänsä ja teidän välistänne vuorovaikutusta.

Sitten kun olet saanut neuvoja ja vinkkejä tarpeeksi, jalkautat ne käytäntöön. Opettelet tietoisesti keskittymään kävelyllä ystäväsi puheeseen - tarvittaessa jätät linnut ja meren aaltojen loiskeen kokonaan huomiotta, vaikka olisi kuinka kaunista - ja jos ajatus lähtee harhailemaan, keskeytät sen ajatuksen ja tarvittaessa pyydät ystävääsi toistamaan juuri sanomansa.

Ihan samalla tavalla kuin lasta opetetaan käyttäytymään, voi aikuinen ihminen opettaa itseään. Toki vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitä varten olet siellä hoitojonossa. Vai kuulutko siihen osaan väestöstä, joka ajattelee, että se on jonkun muun asia kuin sinun hoitaa oma päätäsi kuntoon?

Jos toimit noin, uskon, että saat arvostusta lähipiirissäsi. Toinen vaihtoehto tietenkin on kirjoittaa addi-tukiryhmään suuri valitusvirsi tästä neuvostani ja olla tekemättä asialle yhtään mitään.

On ihan oma päätöksesi, kumman tien valitset. Mutta jos valitset jälkimmäisen, ei kannata ihmetellä, jos läheisesi tai kaukaisemmatkin tuttavasi pitävät käytöstäsi huonona. Jos se sitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Miksi sitten teet niin? Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja keskittymistään, hänellä on jokin häiriö. Sitten lääkäriin ja lääkkeet käyttöön, joskin käyttäytymisterapiasta varmasti kannattaisi joka tapauksessa aloittaa.

ADHD nyt ei ole semmoinen, mikä hoidetaan yhdellä lääkärikäynnillä ja isketään lääkkeet kouraan.

Itse oon ollut jonossa 9kk ja jo pelkän lähetteen saanti kesti vuoden rumbaa.

Terapiaa ja muuta psykiatrista apua olen hakenut kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin. Mä en saa sitä, terveydenhuolto on ylikuormittunut ja hoidetaan vain akuutit tapaukset.

Ok, sitten pitää yrittää hoitaa asiaa itse. Ehkä lukea vähän selfhelppiä, kysellä kavereilta tai perheenjäseniltä omasta käytöksestä heidän seurassaan ja pyytää vinkkejä, miten he toivoisivat sinun ottavan heidät huomioon ja käyttäytyvän paremmin. Jos osoitat olevasi tosissasi, uskon, että sinut otetaan tosissasi ja läheisesi haluavat osallistua sinun yritykseesi, jolla pyrit parantamaan sekä omaa että heidän elämäänsä ja teidän välistänne vuorovaikutusta.

Sitten kun olet saanut neuvoja ja vinkkejä tarpeeksi, jalkautat ne käytäntöön. Opettelet tietoisesti keskittymään kävelyllä ystäväsi puheeseen - tarvittaessa jätät linnut ja meren aaltojen loiskeen kokonaan huomiotta, vaikka olisi kuinka kaunista - ja jos ajatus lähtee harhailemaan, keskeytät sen ajatuksen ja tarvittaessa pyydät ystävääsi toistamaan juuri sanomansa.

Ihan samalla tavalla kuin lasta opetetaan käyttäytymään, voi aikuinen ihminen opettaa itseään. Toki vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitä varten olet siellä hoitojonossa. Vai kuulutko siihen osaan väestöstä, joka ajattelee, että se on jonkun muun asia kuin sinun hoitaa oma päätäsi kuntoon?

Jos toimit noin, uskon, että saat arvostusta lähipiirissäsi. Toinen vaihtoehto tietenkin on kirjoittaa addi-tukiryhmään suuri valitusvirsi tästä neuvostani ja olla tekemättä asialle yhtään mitään.

On ihan oma päätöksesi, kumman tien valitset. Mutta jos valitset jälkimmäisen, ei kannata ihmetellä, jos läheisesi tai kaukaisemmatkin tuttavasi pitävät käytöstäsi huonona. Jos se sitä on.

Adhd:n hoitaminen kuntoon nyt ei tule kokonaan onnistumaan, koska aivot _toimivat_ eri tavalla. Voi opetella ja harjoitella ja moni hyötyy esimerkiksi nepsyvalmennuksesta, mutta useimmilla lääke on se, joka eniten auttaa. Ja sitä et saa, jos et pääse edes tutkimuksiin. Adhd:lla ei voi oikeuttaa huonoa käytöstä, mutta nuo sun ohjeet kuulostaa samalta kuin masentuneelle sanoisi, että otat nyt vaan itteäs niskasta kiinni tai halvaantuneelle, että kyllä sä vielä pystyt kävelemään, kun vaan tarpeeksi kovasti yrität!

Tiedän varsin hyvin itsekin, että minussa on rasittavia puolia, mutta lähipiiri taas pitää juuri niistä piirteistä, joka on itsestä välillä aika paradoksaalista. Myös puolison mielestä on varmasti rasittavia piirteitä, mutta on siinä toinenkin puoli. Kyllähän ns. nentit ovat pääsääntöisesti tylsiä. Puuttuu sellainen lapsenmielinen hulluttelu ja hyvät impulsiiviset heittäytymiset.

Vierailija kirjoitti:

Ennen tuota hienoa diagnoosia niitä pidettiin vain "pikkuisen pöljinä" ja ei tuo hieno diagnoosi asiaa muuksi muuta.

Moni tyttö kompensoi puutteita älyllä. Itsekin lääkittynä teen vaativaa asiantuntijatyötä. Saattaa olla, että sinunkin pomollasi on adhd. Tuen ja oikeanlaisen hoidon avulla monella adhd:lla on valtava potentiaali.

Vierailija kirjoitti:

Huonon käytöksen vuoksi.

Etenkin, jos itselleen tärkeässä asiassa ADHD-aikuinen toimii aivan normi-ihmisen tavoin, se herättää kysymyksen, miksi sitten muulloin ollaan kuin ellun kana ja selitellään omaa huonoa käytöstä. 

Huonoa käytöstä: päällepuhumista, sitä ettei kuuntele toista, sitä että keskeyttää toisen, sitä että ei vaivaudu lainkaan painamaan mieleen, mitä toinen hänelle sanoo ja seuraavan kerran asiaan palatessa hänelle asia on kuin uusi, sitä, että ei lainkaan oteta huomioon, ettei toista ihmistä välttämättä kiinnosta kuunnella hänen tutuistaan tai naapureistaan tai hänen katsomastaan ohjelmasta puolen tunnin tai jopa tunnin monologia.

Sitä, että ADHD-ihmisen oma kulloinenkin mielentila dominoi kaikkea vuorovaikutusta: jos ihmisellä on hyvä olo, kaikilla on kivaa, mutta jos hänellä on hankala olla, kenelläkään ei ole kivaa. Tällaista ihmistä ei voi kutsua samalla tavalla juhliin tai piknikille kuin normaaleja ihmisiä - kyse on liian suuresta riskistä.

Nämä näin esimerkkeinä käytöksestä, jota ei vain jaksa loputtomiin.

Noin rajusti vaihtuvat mielentilat ei kyllä kuulu adhd:n piirteisiin. Kuulostaa ennemminkin epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Ja sehän siinä adhd:ssa onkin, että niihin itseä kiinnostaviin asioihin voi uppoutua tuntikausiksi ja taas itselle epämiellyttäviin asioihin on vaikea keskittyä. Ja keskittymisen perusongelma on nimen omaan se, että vaikka kuuntelisi ei siltikään kuule tai ei muista jälkeen päin mitään. Itse olen ratkaissut tämän niin, että pyydän kertojaa selittämään uudestaan, jos huomaan jonkun asian menevän ohi. Mutta tätä voi tehdä vaan lähimpien seurassa.

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.