Miksi adhd ihmisiä loukataan?

Vierailija kirjoitti:

Ennen tuota hienoa diagnoosia niitä pidettiin vain "pikkuisen pöljinä" ja ei tuo hieno diagnoosi asiaa muuksi muuta.

ADHD lääke on huumausaine, pitäähän sitä reseptillä saada joten keksitään sairaus, mielisairaus se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Miksi sitten teet niin? Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja keskittymistään, hänellä on jokin häiriö. Sitten lääkäriin ja lääkkeet käyttöön, joskin käyttäytymisterapiasta varmasti kannattaisi joka tapauksessa aloittaa.

ADHD nyt ei ole semmoinen, mikä hoidetaan yhdellä lääkärikäynnillä ja isketään lääkkeet kouraan.

Itse oon ollut jonossa 9kk ja jo pelkän lähetteen saanti kesti vuoden rumbaa.

Terapiaa ja muuta psykiatrista apua olen hakenut kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin. Mä en saa sitä, terveydenhuolto on ylikuormittunut ja hoidetaan vain akuutit tapaukset.

Ok, sitten pitää yrittää hoitaa asiaa itse. Ehkä lukea vähän selfhelppiä, kysellä kavereilta tai perheenjäseniltä omasta käytöksestä heidän seurassaan ja pyytää vinkkejä, miten he toivoisivat sinun ottavan heidät huomioon ja käyttäytyvän paremmin. Jos osoitat olevasi tosissasi, uskon, että sinut otetaan tosissasi ja läheisesi haluavat osallistua sinun yritykseesi, jolla pyrit parantamaan sekä omaa että heidän elämäänsä ja teidän välistänne vuorovaikutusta.

Sitten kun olet saanut neuvoja ja vinkkejä tarpeeksi, jalkautat ne käytäntöön. Opettelet tietoisesti keskittymään kävelyllä ystäväsi puheeseen - tarvittaessa jätät linnut ja meren aaltojen loiskeen kokonaan huomiotta, vaikka olisi kuinka kaunista - ja jos ajatus lähtee harhailemaan, keskeytät sen ajatuksen ja tarvittaessa pyydät ystävääsi toistamaan juuri sanomansa.

Ihan samalla tavalla kuin lasta opetetaan käyttäytymään, voi aikuinen ihminen opettaa itseään. Toki vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitä varten olet siellä hoitojonossa. Vai kuulutko siihen osaan väestöstä, joka ajattelee, että se on jonkun muun asia kuin sinun hoitaa oma päätäsi kuntoon?

Jos toimit noin, uskon, että saat arvostusta lähipiirissäsi. Toinen vaihtoehto tietenkin on kirjoittaa addi-tukiryhmään suuri valitusvirsi tästä neuvostani ja olla tekemättä asialle yhtään mitään.

On ihan oma päätöksesi, kumman tien valitset. Mutta jos valitset jälkimmäisen, ei kannata ihmetellä, jos läheisesi tai kaukaisemmatkin tuttavasi pitävät käytöstäsi huonona. Jos se sitä on.

Pitäskö hän sun mennä ihan terapeutiksi näiden ohjeidesi kanssa?

Mulle on onneksi siunaantunut myös niin ihania kanssa ihmisiä, jotka tajuaa että en aina tee asioita vaan ärsyttääkseni ja tahallaan jätä asioita levälleen vaan yritän niin hitosti pitää kaiken kasassa ja hyväksyvät mut tälläisena, kun tietävät että itsekin häpeän etten vaan osaa kuten muut.

Sit on ollut myös niitä, jotka tosissaan raivostuu jos vaikka unohdan vetsen pöydälle, maalarinteippi löytyy jääkaapista tai kun jään lenkillä suremaan maassa kuollutta lintua.

Jotkut ottaa ne oireet ihan jokapäiväisenä elämänsä ja persoonallisuutensa, joillekin se on ongelma. Itsellä ainakin on empatiaa ja ymmärrystä muita ihmisiä ja heidän käytöstään kohtaan, miksi mä en saisi sitä itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen tuota hienoa diagnoosia niitä pidettiin vain "pikkuisen pöljinä" ja ei tuo hieno diagnoosi asiaa muuksi muuta.

ADHD lääke on huumausaine, pitäähän sitä reseptillä saada joten keksitään sairaus, mielisairaus se on.

Adhd-lääkkeessä on niin minimaalinen määrä varsinaista huumausainetta, että kyllä kannattaa ennemmin nettiin ja katukaupoille lähteä, jos pään haluaa sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Nuo ovat sinun sanojasi, ei minun. Minä vain selitin, että ADHD on erilaisia, mutta ne jotka piiloutuvat ADHD-diagnoosin taakse käyttäytyvät huonosti, koska eivät halua ottaa vastuuta omista teoistaan. ADHD ei aiheuta sitä, että käyttäydyt huonosti ja ilkeästi muita kohtaan, saatikka aiheuta sun tunteiden valtavaa vaihtelua tunneittain. Paskana ihmisenä oleminen ei ole mitään tekemistä ADHD:n kanssa, varsinkin aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Adhd ei puhu selän takana pahaa muista vaan on aito. Jos hän on herkkäkin niin häntä halutaan loukata.

Voi kuule minulla on ADHD ja olen kyllä tahtomattani loukannut ihmisiä, kun suu käy nopeammin kuin aivot. Mutta ei minua ole kiusattu enkä minä muita. En ole mitenkään herkempi kuin muut, ja oksettaa nämä "erityisherkät". En puhu selän takana pahaa kun se pääsee, mutta suusta tulee kyllä totuus heti eikä joskus selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Nuo ovat sinun sanojasi, ei minun. Minä vain selitin, että ADHD on erilaisia, mutta ne jotka piiloutuvat ADHD-diagnoosin taakse käyttäytyvät huonosti, koska eivät halua ottaa vastuuta omista teoistaan. ADHD ei aiheuta sitä, että käyttäydyt huonosti ja ilkeästi muita kohtaan, saatikka aiheuta sun tunteiden valtavaa vaihtelua tunneittain. Paskana ihmisenä oleminen ei ole mitään tekemistä ADHD:n kanssa, varsinkin aikuisiällä.

Pystytään kyllä keskittymään tai ainakin näyttämään siltä että keskitytään. Tunteet ei vaihtele sen enempää kuin muillakaan, mutta hälyssä alkaa ärsyttämään, kun aivoissa on jo kierroksia ja kyllä inhoan turhanpäiväisiä palavereita joissa on se yks joka ei tajua lopettaa että pääsis töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Nuo ovat sinun sanojasi, ei minun. Minä vain selitin, että ADHD on erilaisia, mutta ne jotka piiloutuvat ADHD-diagnoosin taakse käyttäytyvät huonosti, koska eivät halua ottaa vastuuta omista teoistaan. ADHD ei aiheuta sitä, että käyttäydyt huonosti ja ilkeästi muita kohtaan, saatikka aiheuta sun tunteiden valtavaa vaihtelua tunneittain. Paskana ihmisenä oleminen ei ole mitään tekemistä ADHD:n kanssa, varsinkin aikuisiällä.

Pystytään kyllä keskittymään tai ainakin näyttämään siltä että keskitytään. Tunteet ei vaihtele sen enempää kuin muillakaan, mutta hälyssä alkaa ärsyttämään, kun aivoissa on jo kierroksia ja kyllä inhoan turhanpäiväisiä palavereita joissa on se yks joka ei tajua lopettaa että pääsis töihin.

Vaikuttaa, että tunnetaitosi ovat jääneet lapsen/teinin tasolle. Kyllä aikuisiällä pitäisi osata ymmärtää se, ettei kaikki mene aina niin kuin itse tahtoisi, tai että palverissa puhutaan asioita mitkä eivät välttämättä kiinnosta itseään. Jos on hyvät tunnetaidot ja henkisesti kypsä, niin siellä osataan kyllä näyttää siltä, että on kiinnostunut palverista vaikka ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Kiitos tästä. Olen kamppaillut tämän kysymyksen kanssa, koska eräs (nyt jo entinen) ystäväni oli monella tavalla ongelmainen ja käyttäytyi huonosti, mutta selitti kaiken ADHD:lla. Ja vuosien ajan ihmettelin, että miten tuo nyt voi olla noin. Että varmasti noinkin, mutta kun se ADHD vaikutti "iskevän päälle" sangen valikoivasti, ja usein mietin, oikeuttaako ihminen huonon käytöksensä ja ajoittaiset motivaatiopuutteensa (joita jokaisella on joskus tai usein, hommasta riippuen) nimenomaan tuolla diagnoosillaan. En tottapuhuen ollut ennen tuota kommenttiasi ajatellut, että hänellä tosiaan saattaa olla oikeasti jokin persoonallisuushäiriö siellä taustalla. Aikamoista. Nyt kun ajattelee.

Voin sanoa, että ainakin minulla on tämän yhden ihmisen vaikutuksesta tullut todella kielteinen kuva ADHD-ihmisistä - hän on ikään kuin elämässäni antanut tuolle diagnoosille kasvot. Mutta kyse ei sitten ehkä olekaan siitä ADHD:sta, vaikka ihminen koko ajan selittää kaiken juuri sillä. Mm. huonon äitisuhteensa (äitinsä vaikutti silmiini normaalilta, joskin varmasti tuskautuneelta tyttärensä vuosikymmeniä kestäneeseen heiluvaan käytökseen) ja sen, jos on itse lintsaillut teinivuotensa koulussa, onnistui myöskin laittamaan äitinsä syyksi. Välit tähän ystävään katkesivat lopulta siihen, että en enää kestänyt tilannetta, jossa hänen alati vaihtuvat tarpeensa olivat aina ensimmäisenä tapaamisissamme, enkä kirjaimellisesti saanut suunvuoroa. Nyt kun mietin, niin toden totta, ei se ADHD varmasti todellakaan selitä kaikkea.

Pyydän tässä yhteydessä anteeksi kaikilta niiltä (jotka eivät varmasti tätä nyt täältä lue) ADHD:sta kärsiviltä, joita olen joskus sanoissani tai ajatuksissani loukannut, kun olen ajatellut heidän kaikkien olevan tuon ystäväni kaltaisia. Olen varmastikin jotenkin "traumatisoitunut" tuon entisen ystäväni käytöksestä, ja nyt kun hoksasin ajatella asiaa laajemmin tajuan olleeni väärässä ajatellessani, että kaikki ADHD:t ovat samanlaisia sekopäitä kuin tuo yksi ihminen. Olen pahoillani. Anteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä ei ole ylivilkkautta.

Mutta ymmärrän kyllä sen, että joku voi loukkaantua, kun keskeytån toisen puheen, en keskity toisen sanomisiin kun on tuhat asiaa mielen päällä, töksäyttelen ja esim kävelyllä tai kaupassa häviän viereltä katselemaan jotain mukamas mielenkiintoista kun toinen yrittää puhua mulle ja luulee että olen siinä vieressä.

Tunnen pari ylivilkasta ja ihmettelen, miten ihmeessä heidän puolisot jaksaa sitä häsellystä katsoa. Itselläkin on suhteissa ongelmia kun unohtelen ja olen täysi kaaos vaikka ei tuota ylivilkkautta olekaan.

Miksi sitten teet niin? Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa käytöstään ja keskittymistään, hänellä on jokin häiriö. Sitten lääkäriin ja lääkkeet käyttöön, joskin käyttäytymisterapiasta varmasti kannattaisi joka tapauksessa aloittaa.

ADHD nyt ei ole semmoinen, mikä hoidetaan yhdellä lääkärikäynnillä ja isketään lääkkeet kouraan.

Itse oon ollut jonossa 9kk ja jo pelkän lähetteen saanti kesti vuoden rumbaa.

Terapiaa ja muuta psykiatrista apua olen hakenut kolmen vuoden ajan tasaisin väliajoin. Mä en saa sitä, terveydenhuolto on ylikuormittunut ja hoidetaan vain akuutit tapaukset.

Ok, sitten pitää yrittää hoitaa asiaa itse. Ehkä lukea vähän selfhelppiä, kysellä kavereilta tai perheenjäseniltä omasta käytöksestä heidän seurassaan ja pyytää vinkkejä, miten he toivoisivat sinun ottavan heidät huomioon ja käyttäytyvän paremmin. Jos osoitat olevasi tosissasi, uskon, että sinut otetaan tosissasi ja läheisesi haluavat osallistua sinun yritykseesi, jolla pyrit parantamaan sekä omaa että heidän elämäänsä ja teidän välistänne vuorovaikutusta.

Sitten kun olet saanut neuvoja ja vinkkejä tarpeeksi, jalkautat ne käytäntöön. Opettelet tietoisesti keskittymään kävelyllä ystäväsi puheeseen - tarvittaessa jätät linnut ja meren aaltojen loiskeen kokonaan huomiotta, vaikka olisi kuinka kaunista - ja jos ajatus lähtee harhailemaan, keskeytät sen ajatuksen ja tarvittaessa pyydät ystävääsi toistamaan juuri sanomansa.

Ihan samalla tavalla kuin lasta opetetaan käyttäytymään, voi aikuinen ihminen opettaa itseään. Toki vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitä varten olet siellä hoitojonossa. Vai kuulutko siihen osaan väestöstä, joka ajattelee, että se on jonkun muun asia kuin sinun hoitaa oma päätäsi kuntoon?

Jos toimit noin, uskon, että saat arvostusta lähipiirissäsi. Toinen vaihtoehto tietenkin on kirjoittaa addi-tukiryhmään suuri valitusvirsi tästä neuvostani ja olla tekemättä asialle yhtään mitään.

On ihan oma päätöksesi, kumman tien valitset. Mutta jos valitset jälkimmäisen, ei kannata ihmetellä, jos läheisesi tai kaukaisemmatkin tuttavasi pitävät käytöstäsi huonona. Jos se sitä on.

Pitäskö hän sun mennä ihan terapeutiksi näiden ohjeidesi kanssa?

Mulle on onneksi siunaantunut myös niin ihania kanssa ihmisiä, jotka tajuaa että en aina tee asioita vaan ärsyttääkseni ja tahallaan jätä asioita levälleen vaan yritän niin hitosti pitää kaiken kasassa ja hyväksyvät mut tälläisena, kun tietävät että itsekin häpeän etten vaan osaa kuten muut.

Sit on ollut myös niitä, jotka tosissaan raivostuu jos vaikka unohdan vetsen pöydälle, maalarinteippi löytyy jääkaapista tai kun jään lenkillä suremaan maassa kuollutta lintua.

Jotkut ottaa ne oireet ihan jokapäiväisenä elämänsä ja persoonallisuutensa, joillekin se on ongelma. Itsellä ainakin on empatiaa ja ymmärrystä muita ihmisiä ja heidän käytöstään kohtaan, miksi mä en saisi sitä itse?

Pyydän sinulta anteeksi tuota edeltävää kommenttiani. Minulla on taustalla hyvin, hyvin vaikea ja jo päättynyt ystävyyssuhde erittäin dominoivan ihmisen kanssa, joka selitti kaikki ongelmansa ADHD:lla. Tajusin vasta äsken toista kommenttia tästä ketjusta lukiessani, että tuolla ex-ystävälläni on tosiaankin varmasti jokin persoonallisuushäiriö. Kärsin aika kauan tilanteesta ja siitä, että hän selitti kaiken ADHD-diagnoosillaan. Eihän niin saisi tehdä, kuten minä olen tehnyt, että olen antanut yhden ihmisen käytöksen ja puheiden ikään kuin tulla kaikenkattavaksi esimerkiksi ADHD-ihmisestä. Mutta nyt on pakko myöntää, että näin on käynyt. Olen vilpittömästi luullut, että kaikki ADHD:sta kärsivät käyttäytyvät huonosti ja syyttävät kaikkia muita tahoja ongelmistaan (äitiä, yhteiskuntaa, ADHD:ta) paitsi itseään.

Jään miettimään näitä, mutta pyydän, ota anteeksipyyntöni vastaan vilpittömästi tarjottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Kiitos tästä. Olen kamppaillut tämän kysymyksen kanssa, koska eräs (nyt jo entinen) ystäväni oli monella tavalla ongelmainen ja käyttäytyi huonosti, mutta selitti kaiken ADHD:lla. Ja vuosien ajan ihmettelin, että miten tuo nyt voi olla noin. Että varmasti noinkin, mutta kun se ADHD vaikutti "iskevän päälle" sangen valikoivasti, ja usein mietin, oikeuttaako ihminen huonon käytöksensä ja ajoittaiset motivaatiopuutteensa (joita jokaisella on joskus tai usein, hommasta riippuen) nimenomaan tuolla diagnoosillaan. En tottapuhuen ollut ennen tuota kommenttiasi ajatellut, että hänellä tosiaan saattaa olla oikeasti jokin persoonallisuushäiriö siellä taustalla. Aikamoista. Nyt kun ajattelee.

Voin sanoa, että ainakin minulla on tämän yhden ihmisen vaikutuksesta tullut todella kielteinen kuva ADHD-ihmisistä - hän on ikään kuin elämässäni antanut tuolle diagnoosille kasvot. Mutta kyse ei sitten ehkä olekaan siitä ADHD:sta, vaikka ihminen koko ajan selittää kaiken juuri sillä. Mm. huonon äitisuhteensa (äitinsä vaikutti silmiini normaalilta, joskin varmasti tuskautuneelta tyttärensä vuosikymmeniä kestäneeseen heiluvaan käytökseen) ja sen, jos on itse lintsaillut teinivuotensa koulussa, onnistui myöskin laittamaan äitinsä syyksi. Välit tähän ystävään katkesivat lopulta siihen, että en enää kestänyt tilannetta, jossa hänen alati vaihtuvat tarpeensa olivat aina ensimmäisenä tapaamisissamme, enkä kirjaimellisesti saanut suunvuoroa. Nyt kun mietin, niin toden totta, ei se ADHD varmasti todellakaan selitä kaikkea.

Pyydän tässä yhteydessä anteeksi kaikilta niiltä (jotka eivät varmasti tätä nyt täältä lue) ADHD:sta kärsiviltä, joita olen joskus sanoissani tai ajatuksissani loukannut, kun olen ajatellut heidän kaikkien olevan tuon ystäväni kaltaisia. Olen varmastikin jotenkin "traumatisoitunut" tuon entisen ystäväni käytöksestä, ja nyt kun hoksasin ajatella asiaa laajemmin tajuan olleeni väärässä ajatellessani, että kaikki ADHD:t ovat samanlaisia sekopäitä kuin tuo yksi ihminen. Olen pahoillani. Anteeksi. 

On hyvin normaalia saada negatiivinen kuva diagnoosista, varsinkin jos huonosti käyttäytyvä henkilö piiloutuu sen diagnoosin alle ja väittää diagnoosin olevan syy huonolle käyttäytymiselle. ADHD ei kuitenkaan ole mikään kultainen lippu oikeuteen käyttäytyä huonosti, tai vastaavasti kohdella jotakuta toista huonosti. On hyvin mahdollista, että varsinkin teini-iässä jolloin tunteet hyrräävät vahvasti ja ADHD oikkuilee siinä vierellä, voi ADHD henkilö käyttäytyä huonommin kuin "normaali hormoonallinen teini", mutta tuon pitäisi kuitenkin viimesitään siinä 25v ikävuoden jälkeen alkaa haihtumaan varsinkin, jos ADHD henkilöllä on apuja terveydenhuollon puolelta sekä lääkitys.

Sinällään hauskaa, että itse ADHD-henkilönä olen yleisemmin hiljaa tavatessani yhden tuttavani, joka puhuu lähes 80% ajastamme omista ongelmistaan. Hyperaktiivisuus ja päälle puhuminen eivät siis johdu ADHD:sta, vaan ihan muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Nuo ovat sinun sanojasi, ei minun. Minä vain selitin, että ADHD on erilaisia, mutta ne jotka piiloutuvat ADHD-diagnoosin taakse käyttäytyvät huonosti, koska eivät halua ottaa vastuuta omista teoistaan. ADHD ei aiheuta sitä, että käyttäydyt huonosti ja ilkeästi muita kohtaan, saatikka aiheuta sun tunteiden valtavaa vaihtelua tunneittain. Paskana ihmisenä oleminen ei ole mitään tekemistä ADHD:n kanssa, varsinkin aikuisiällä.

Pystytään kyllä keskittymään tai ainakin näyttämään siltä että keskitytään. Tunteet ei vaihtele sen enempää kuin muillakaan, mutta hälyssä alkaa ärsyttämään, kun aivoissa on jo kierroksia ja kyllä inhoan turhanpäiväisiä palavereita joissa on se yks joka ei tajua lopettaa että pääsis töihin.

Vaikuttaa, että tunnetaitosi ovat jääneet lapsen/teinin tasolle. Kyllä aikuisiällä pitäisi osata ymmärtää se, ettei kaikki mene aina niin kuin itse tahtoisi, tai että palverissa puhutaan asioita mitkä eivät välttämättä kiinnosta itseään. Jos on hyvät tunnetaidot ja henkisesti kypsä, niin siellä osataan kyllä näyttää siltä, että on kiinnostunut palverista vaikka ei olisi.

Tässä välissä kirjoitti näköjään joku muu. Minun kommenttini oli tuo, joka alkoi kysymyksellä. Näyttää siltä että sinulla on jostain syystä tarve päteä. Suurin osa adhd-ihmisistä on kuullut koko elämänsä ajan arvostelua ja vähättelyä. Me emme ole tyhmiä. Me kyllä tiedetään miten _pitäisi_ käyttäytyä. Minäkin väsyn pitkissä ja turhanpäiväisissä palavereissa, joissa käsitellään asioita, jotka ei minua koske. Ja kyllä, käyttäydyn kunnolla ja väsyn. Sen sijaam varsinaisessa työssäni olen äärimmäisen tehokas ja hyvä, koska se kiinnostaa minua ja saan tehdä, en istua paikallani liikkumatta. Eikä sillä ole mitään tekemistä tunnetaitojen kanssa vaan keskittymisen.

Muutenkin ihmettelen kommenttiasi siitä, että varsinkaan aikuisiällä ei pitäisi sitä ja tätä. Kuvitteletko, että adhd on neuropsykiatrinen häiriö, joka häviää iän myötä? Ei häviä eikä monellakaan helpotu. Lapsilla, jotka ovat saaneet kotoa ja ympäristöstä paljon oikeanlaista tukea, voi oireet pysyä "piilossa" kauankin. Sitten kun pitää alkaa elämään itsenäisesti, tulee perhettä ja muuta kuormitusta voi oireet räjähtää. Osalla vielä vaihdevuodet pahentaa oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Kiitos tästä. Olen kamppaillut tämän kysymyksen kanssa, koska eräs (nyt jo entinen) ystäväni oli monella tavalla ongelmainen ja käyttäytyi huonosti, mutta selitti kaiken ADHD:lla. Ja vuosien ajan ihmettelin, että miten tuo nyt voi olla noin. Että varmasti noinkin, mutta kun se ADHD vaikutti "iskevän päälle" sangen valikoivasti, ja usein mietin, oikeuttaako ihminen huonon käytöksensä ja ajoittaiset motivaatiopuutteensa (joita jokaisella on joskus tai usein, hommasta riippuen) nimenomaan tuolla diagnoosillaan. En tottapuhuen ollut ennen tuota kommenttiasi ajatellut, että hänellä tosiaan saattaa olla oikeasti jokin persoonallisuushäiriö siellä taustalla. Aikamoista. Nyt kun ajattelee.

Voin sanoa, että ainakin minulla on tämän yhden ihmisen vaikutuksesta tullut todella kielteinen kuva ADHD-ihmisistä - hän on ikään kuin elämässäni antanut tuolle diagnoosille kasvot. Mutta kyse ei sitten ehkä olekaan siitä ADHD:sta, vaikka ihminen koko ajan selittää kaiken juuri sillä. Mm. huonon äitisuhteensa (äitinsä vaikutti silmiini normaalilta, joskin varmasti tuskautuneelta tyttärensä vuosikymmeniä kestäneeseen heiluvaan käytökseen) ja sen, jos on itse lintsaillut teinivuotensa koulussa, onnistui myöskin laittamaan äitinsä syyksi. Välit tähän ystävään katkesivat lopulta siihen, että en enää kestänyt tilannetta, jossa hänen alati vaihtuvat tarpeensa olivat aina ensimmäisenä tapaamisissamme, enkä kirjaimellisesti saanut suunvuoroa. Nyt kun mietin, niin toden totta, ei se ADHD varmasti todellakaan selitä kaikkea.

Pyydän tässä yhteydessä anteeksi kaikilta niiltä (jotka eivät varmasti tätä nyt täältä lue) ADHD:sta kärsiviltä, joita olen joskus sanoissani tai ajatuksissani loukannut, kun olen ajatellut heidän kaikkien olevan tuon ystäväni kaltaisia. Olen varmastikin jotenkin "traumatisoitunut" tuon entisen ystäväni käytöksestä, ja nyt kun hoksasin ajatella asiaa laajemmin tajuan olleeni väärässä ajatellessani, että kaikki ADHD:t ovat samanlaisia sekopäitä kuin tuo yksi ihminen. Olen pahoillani. Anteeksi. 

Ihanan vilpitön kommentti! Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Nuo ovat sinun sanojasi, ei minun. Minä vain selitin, että ADHD on erilaisia, mutta ne jotka piiloutuvat ADHD-diagnoosin taakse käyttäytyvät huonosti, koska eivät halua ottaa vastuuta omista teoistaan. ADHD ei aiheuta sitä, että käyttäydyt huonosti ja ilkeästi muita kohtaan, saatikka aiheuta sun tunteiden valtavaa vaihtelua tunneittain. Paskana ihmisenä oleminen ei ole mitään tekemistä ADHD:n kanssa, varsinkin aikuisiällä.

Pystytään kyllä keskittymään tai ainakin näyttämään siltä että keskitytään. Tunteet ei vaihtele sen enempää kuin muillakaan, mutta hälyssä alkaa ärsyttämään, kun aivoissa on jo kierroksia ja kyllä inhoan turhanpäiväisiä palavereita joissa on se yks joka ei tajua lopettaa että pääsis töihin.

Vaikuttaa, että tunnetaitosi ovat jääneet lapsen/teinin tasolle. Kyllä aikuisiällä pitäisi osata ymmärtää se, ettei kaikki mene aina niin kuin itse tahtoisi, tai että palverissa puhutaan asioita mitkä eivät välttämättä kiinnosta itseään. Jos on hyvät tunnetaidot ja henkisesti kypsä, niin siellä osataan kyllä näyttää siltä, että on kiinnostunut palverista vaikka ei olisi.

Tässä välissä kirjoitti näköjään joku muu. Minun kommenttini oli tuo, joka alkoi kysymyksellä. Näyttää siltä että sinulla on jostain syystä tarve päteä. Suurin osa adhd-ihmisistä on kuullut koko elämänsä ajan arvostelua ja vähättelyä. Me emme ole tyhmiä. Me kyllä tiedetään miten _pitäisi_ käyttäytyä. Minäkin väsyn pitkissä ja turhanpäiväisissä palavereissa, joissa käsitellään asioita, jotka ei minua koske. Ja kyllä, käyttäydyn kunnolla ja väsyn. Sen sijaam varsinaisessa työssäni olen äärimmäisen tehokas ja hyvä, koska se kiinnostaa minua ja saan tehdä, en istua paikallani liikkumatta. Eikä sillä ole mitään tekemistä tunnetaitojen kanssa vaan keskittymisen.

Muutenkin ihmettelen kommenttiasi siitä, että varsinkaan aikuisiällä ei pitäisi sitä ja tätä. Kuvitteletko, että adhd on neuropsykiatrinen häiriö, joka häviää iän myötä? Ei häviä eikä monellakaan helpotu. Lapsilla, jotka ovat saaneet kotoa ja ympäristöstä paljon oikeanlaista tukea, voi oireet pysyä "piilossa" kauankin. Sitten kun pitää alkaa elämään itsenäisesti, tulee perhettä ja muuta kuormitusta voi oireet räjähtää. Osalla vielä vaihdevuodet pahentaa oireita.

Neurologinen häiriö ei katoa aikuisiällä, mutta kun aivot kypsyvät mikä tapahtuu viimeistään siinä 25v paikkeilla tulisi henkilöllä olla kyky itsereflektoida, kontroilla ja ymmärtää omaa käyttäytymistä, sekä oppia uusia hallintakeinoja ja tapoja pärjätä niin, että esimerkiksi ADHD:n hallinta on huomattavasti helpompaa. Impulsiiviuuden säätelyä hallitseva alue yleisemmin kehittyy aivoissa viimeisenä, mikä on osasyynä sille miksi puhun nimenomaan siitä, että aikuisiällä tulisi viimeistään ADHD henkilön kyetä tietyllä tasolla hallitsemaan omaa käytöstään. 

Ja kyllä siinä on tekemistä nimenomaan tunnetaitojen kanssa ja kyvyn hahmottaa omaa tekemistä ja itsereflektoida. Esimerkiksi millä tavalla voi tilanteen tehdä niin, että keskittymisen kanssa olisi helpompaa. Myös oma asenne vaikuttaa. Jos joku puhuu asiasta ja olet jo itse päättänyt, ettei "asia kiinnosta", niin tottakai ei normaalinkaan ihmisen aivot jaksa kuunnella, jos oma asenne on jo asetettu siihen ettei joku ei-itseä merkitsevä asia kiinnosta.

Koska sen varjolla on trendikästä leikkiä vastuutonta ja koska enintään yks kymmenestä kotimammasta jotka vetää apteekkipiriä oikeasti tarvis sitä ja loput on "supervoimaantunu".

Työkaverina ollut ja tuntui kyllä olevan aika omat kuviot

Vierailija kirjoitti:

Koska sen varjolla on trendikästä leikkiä vastuutonta ja koska enintään yks kymmenestä kotimammasta jotka vetää apteekkipiriä oikeasti tarvis sitä ja loput on "supervoimaantunu".

Silmät seisoo päässä ja suu käy kun kone, pannaan kaikkea ja viinaa menee kun vettä ennen pirikuuria, adhd lääkitys on kun supervoima kun sitä ei tarvi, tarpeeseen tullessa se rauhottaa, se ei oo niin superia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska sen varjolla on trendikästä leikkiä vastuutonta ja koska enintään yks kymmenestä kotimammasta jotka vetää apteekkipiriä oikeasti tarvis sitä ja loput on "supervoimaantunu".

Silmät seisoo päässä ja suu käy kun kone, pannaan kaikkea ja viinaa menee kun vettä ennen pirikuuria, adhd lääkitys on kun supervoima kun sitä ei tarvi, tarpeeseen tullessa se rauhottaa, se ei oo niin superia.

Alkoholi, kova urheilu tai kaikki dopamiinia nostava rauhoittaa. Adhd lääke ei päihdytä vaan pikemminkin tasaa mieltä.

Mulla oli yksi kaveri jolla adhd-diagnoosi. Kert saattoi 10 kertaa peräkkäin tehdä oharin sovitusta tapaamisesta. Oli myös hankala ihminen ja haastoi usein riitaa sekä möläytteli hänelle luottamuksella kerrotut asiat eteenpäin. Nyt on entinen kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, ettei kaikki joilla on ADHD ole samanlaisia. ADHD ei ole persoonallisuustyyppi, mutta jostain syystä se tuntuu usein jotenkin kytkeytyvän siihen, kun ihmiset puhuvat ADHD-henkilöistä.

On ADHD ihmisiä, jotka osaavat kyllä käyttäytyä ihan normaalisti ja olla ihan normaalisti ja se ADHD:n kanssa kamppailu on enemmänkin sisäistä ja harvoin saattaa edes näkyä ulospäin muuten, kuin että henkilö on usein vähän "pihalla" tai haaveilee usein, eikä välttämättä jaksa pitkää aikaa keskittyä.

Sitten on ADHD henkilöitä, jotka laittavat kaiken huonon käytöksensä ADHD:n piikkiin ja kuin piiloutuvat tuon ADHD:n taakse. Totuus on se, ettei ADHD heillä usein ole syynä käytökseen vaan jokin persoonallisuushäiriö ja se, ettei ihmisenä halua ottaa vastuun omista teoistaan. Varsinkin aikuisiällä sen ADHD:n kanssa pitäisi jo osata elää sen verran, että kykenee kontrolloimaan itseään ja ottamaan vastuun tekemisistään.

Meinaat, että on vaan huonosti käyttäytyviä adhd-ihmisiä ja sitten add-tyyppejä? (nykyään kaikki menee adhd-diagnoosin alle) Eihän kyse ole siitä, etteikö adhd osaisi käyttäytyä. Moni käyttäytyy oikeinkin hyvin. Niin hyvin, että uuvuttaa itsensä sillä. Niin hyvin, että diagnosointi viivästyy tai ei edes pääse hoitoihin. Se paikallaan oleminen ja hyvä käyttäytyminen voi maksaa todella kovan hinnan.

Nuo ovat sinun sanojasi, ei minun. Minä vain selitin, että ADHD on erilaisia, mutta ne jotka piiloutuvat ADHD-diagnoosin taakse käyttäytyvät huonosti, koska eivät halua ottaa vastuuta omista teoistaan. ADHD ei aiheuta sitä, että käyttäydyt huonosti ja ilkeästi muita kohtaan, saatikka aiheuta sun tunteiden valtavaa vaihtelua tunneittain. Paskana ihmisenä oleminen ei ole mitään tekemistä ADHD:n kanssa, varsinkin aikuisiällä.

Pystytään kyllä keskittymään tai ainakin näyttämään siltä että keskitytään. Tunteet ei vaihtele sen enempää kuin muillakaan, mutta hälyssä alkaa ärsyttämään, kun aivoissa on jo kierroksia ja kyllä inhoan turhanpäiväisiä palavereita joissa on se yks joka ei tajua lopettaa että pääsis töihin.

Vaikuttaa, että tunnetaitosi ovat jääneet lapsen/teinin tasolle. Kyllä aikuisiällä pitäisi osata ymmärtää se, ettei kaikki mene aina niin kuin itse tahtoisi, tai että palverissa puhutaan asioita mitkä eivät välttämättä kiinnosta itseään. Jos on hyvät tunnetaidot ja henkisesti kypsä, niin siellä osataan kyllä näyttää siltä, että on kiinnostunut palverista vaikka ei olisi.

Tässä välissä kirjoitti näköjään joku muu. Minun kommenttini oli tuo, joka alkoi kysymyksellä. Näyttää siltä että sinulla on jostain syystä tarve päteä. Suurin osa adhd-ihmisistä on kuullut koko elämänsä ajan arvostelua ja vähättelyä. Me emme ole tyhmiä. Me kyllä tiedetään miten _pitäisi_ käyttäytyä. Minäkin väsyn pitkissä ja turhanpäiväisissä palavereissa, joissa käsitellään asioita, jotka ei minua koske. Ja kyllä, käyttäydyn kunnolla ja väsyn. Sen sijaam varsinaisessa työssäni olen äärimmäisen tehokas ja hyvä, koska se kiinnostaa minua ja saan tehdä, en istua paikallani liikkumatta. Eikä sillä ole mitään tekemistä tunnetaitojen kanssa vaan keskittymisen.

Muutenkin ihmettelen kommenttiasi siitä, että varsinkaan aikuisiällä ei pitäisi sitä ja tätä. Kuvitteletko, että adhd on neuropsykiatrinen häiriö, joka häviää iän myötä? Ei häviä eikä monellakaan helpotu. Lapsilla, jotka ovat saaneet kotoa ja ympäristöstä paljon oikeanlaista tukea, voi oireet pysyä "piilossa" kauankin. Sitten kun pitää alkaa elämään itsenäisesti, tulee perhettä ja muuta kuormitusta voi oireet räjähtää. Osalla vielä vaihdevuodet pahentaa oireita.

Neurologinen häiriö ei katoa aikuisiällä, mutta kun aivot kypsyvät mikä tapahtuu viimeistään siinä 25v paikkeilla tulisi henkilöllä olla kyky itsereflektoida, kontroilla ja ymmärtää omaa käyttäytymistä, sekä oppia uusia hallintakeinoja ja tapoja pärjätä niin, että esimerkiksi ADHD:n hallinta on huomattavasti helpompaa. Impulsiiviuuden säätelyä hallitseva alue yleisemmin kehittyy aivoissa viimeisenä, mikä on osasyynä sille miksi puhun nimenomaan siitä, että aikuisiällä tulisi viimeistään ADHD henkilön kyetä tietyllä tasolla hallitsemaan omaa käytöstään. 

Ja kyllä siinä on tekemistä nimenomaan tunnetaitojen kanssa ja kyvyn hahmottaa omaa tekemistä ja itsereflektoida. Esimerkiksi millä tavalla voi tilanteen tehdä niin, että keskittymisen kanssa olisi helpompaa. Myös oma asenne vaikuttaa. Jos joku puhuu asiasta ja olet jo itse päättänyt, ettei "asia kiinnosta", niin tottakai ei normaalinkaan ihmisen aivot jaksa kuunnella, jos oma asenne on jo asetettu siihen ettei joku ei-itseä merkitsevä asia kiinnosta.

Olen edelleen sillä kannalla, että yrität vaan päteä ja se on kurjaa näin adhd:n näkökulmasta, kun asiasta tietämättömät tulee kertomaan "faktoja". Toistan jo itseäni, mutta adhd:n aivot toimivat eri tavalla kuin sellaisen, jolla ei adhd:ta ole. Siksi ei voi vetää johtopäätöksiä siitä miten aivojen pitäisi toimia. Usein ulos näkyvä vilkkaus väheneekin mitä vanhemmaksi ihminen kasvaa, päänsisäinen vilkkaus taas usein lisääntyy. Syynä nimenomaan esimerkiksi se, että aikuisen on käyttäydyttävä tietyllä tavalla. Silti se käyttäytyminen voi olla ihan yhtä vaikeaa kuin lapsella ja kun ihminen tarpeeksi pinnistelee ja keskittyy niin siinä uupuu. Totaalisesti. Aikuisella perheellisellä kun on vielä hurjasti paljon enemmän huolehdittavaa kuin lapsella.

En nyt tiedä, että luetko edes ajatuksella kommenttejani vai haluatko vaan viljellä hienoja termejä. Itsereflektointiahan me teemme koko elämämme. Siitä pitää jo ympäristö huolen, että varmasti muistamme tehdä tämän. Mikäli diagnoosin on (julkiselta) saanut niin niissä tutkimuksissa vasta itsereflektointia tehdäänkin! Vaikka ihminen oppisi ja opettelisi kontrolloimaan itseään, etenkin ilman lääkettä se järkyttävän uuvuttavaa. Siksi me uuvutaan, masennutaan, ahdistutaan. Kun me parhaimmillaan yritetään aivan valtavasti ja silti ulospäin se saattaa näyttää siltä, että eihän tuolla ole mitään kontrollia tai yritystäkään. Tähän on myös lääkkeettömiä hoitokeinoja, mutta tämä ei todellakaan ole mikään asenteella tai "keskity nyt vain" -ohjeella kuntoon tuleva häiriö. Voin kertoa esimerkkinä sen, että kun söin itse ensimmäiset lääkkeeni niin koin helpotusta, mutta myös pettymystä. Näinkö helppoa normaaliaivoisen ihmisen elämä on! Ja silti se lääke on lyhytvaikutteinen.