Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aids-Timppa on kuollut

Vierailija
15.07.2010 |


Aidsille kasvonsa silloisen poikaystävänsä Joken kanssa 1990-luvulla antanut Timo "Timppa" Wårell, 53, on kuollut, kertoo 7 päivää -lehti.



Wårellilla todettiin hiv-tartunta vuonna 1990. Hän oli saanut sen poikaystävältään Jokelta, joka menehtyi vuonna 1993.



Wårell kuoli lehden mukaan Espanjan Malagassa yliopistollisessa keskussairaalassa viime viikon tiistaina. Ystävä kertoo miehen lopettaneen syksyllä lääkityksensä, minkä jälkeen hiv eteni aids-vaiheeseen.



- Hän halusi kuolla. Hän kaipasi usein koiraansa, Matzia (entinen rekisteröity kumppani), Jokkea ja muita edesmenneitä kavereitaan. Hän uskoi tapaavansa heidät tuolla toisella puolen.



Vuonna 1998 Helsingin Sanomien haastattelema Wårell iloitsi uudesta ruotsalaisesta elämänkumppanistaan Matzista.



Yhdistelmälääkkeiden käyttö oli tuolloin saanut molempien virustartunnat kuriin, mutta miehet eivät uskaltaneet vielä haaveilla vanhuudesta.



- Vaikka olen menettänyt paljon - terveyteni, edellisen elämänkumppanini ja monta hyvää ystävääni - olen saanut tilalle Matzin ja monta uutta päivää. Hivin kanssa eläminen on opettanut kärsivällisyyttä. Tulistun vieläkin helposti, mutta harvemmin kuin ennen.



- Kaikkien kiitollisin olen siitä, että olen saanut uuden elämänkumppanin, Matzin. Vaikken iloitsekaan Matzin sairaudesta, on se kuitenkin suhteemme edellytys. En millään uskaltaisi elää sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa tartuntaa, riski olisi liian suuri.



Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
15.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

olivat todella rohkeita aikana, jolloin hiviä vielä pidettiin homojen tautina.

Vierailija
2/5 |
15.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

valtaväestöön. Levisi piilohomojen kautta eli niiden jotka esitti kilttiä perheenisää ja salaa kävi homostelemassa ja höyläämässä perseeseen jotain peränjakajaa.

olivat todella rohkeita aikana, jolloin hiviä vielä pidettiin homojen tautina.

olivat todella rohkeita aikana, jolloin hiviä vielä pidettiin homojen tautina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
15.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ensin tietty Afrikassa, ja siellä käyneiden mukana (esim. merimiehet) muuallakin.

valtaväestöön. Levisi piilohomojen kautta eli niiden jotka esitti kilttiä perheenisää ja salaa kävi homostelemassa ja höyläämässä perseeseen jotain peränjakajaa.

Vierailija
4/5 |
01.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Epidemia sai alkunsa kun norjalainen merimies paneskeli kamerunilaisia maksullisia(mistähän niihin tarttunut?) ja levitti sitä sitten saksan prostituoituihin myöhemmin rekkakuskina toimiessaan. Homojen taudiksi se leimautui vasta paljon myöhemmin. RIP Timppa, sympaattisen ja miellyttävän oloinen mies!

Vierailija
5/5 |
01.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

valtaväestöön. Levisi piilohomojen kautta eli niiden jotka esitti kilttiä perheenisää ja salaa kävi homostelemassa ja höyläämässä perseeseen jotain peränjakajaa.

olivat todella rohkeita aikana, jolloin hiviä vielä pidettiin homojen tautina.

olivat todella rohkeita aikana, jolloin hiviä vielä pidettiin homojen tautina.


kunnet mitään tiedä! vitun dorka!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi viisi