Muita, joilla perheenjäsenet ottavat etäisyyttä
kun itsellä menee huonosti?
Mulle kävi näin: omat vanhemmat ja paras ystävä hylkäsivät, kun jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle ADHD:n ja vaikea-asteisen masennuksen takia. Eivät soita minulle koskaan eivätkä käy kylässä. Jos minä soitan, niin vastaanotto on nuivaa.
Terapeutti käski katkomaan välit heihin ja lohdutti, että tällainen on suomalaisessa kulttuurissa erittäin yleistä. Minua ei lohduta. Mistä tuollainen johtuu?
Kommentit (4)
Masennusta pidetään Suomessa laiskuutena, kuten Kaurismäki vaahtosi sinä HS haastattelussa.
Kaurismäen ikäluokka vanhempina on suurin syy sille, miksi niin moni nuori aikuinen voi Suomessa huonosti. Varsinkaan mitään negatiivisia tunteita en minäkään saanut lapsuudenkodissa näyttää 90-00-luvuilla. Aina piti olla hiljainen ja totteleva pikkuaikuinen.
ADHD:ta ei ymmärretty edes vielä 10 vuotta sitten ja siitä kärsiviä pidettiin laiskoina ja/tai kauhukakaroina joita omat vanhemmat yrittivät kasvattaa häpäisemällä, kuten itseäni myös.
Voi olla alitajuinen suojautumistapa jota ne etäisyyttä ottavat läheiset ei itse edes tajua. Moni masentunut tai muun mielen diagnoosin saanut on raskasta seuraa ja väsyttää läheisiä vaikka ei ole tarkoitus. Eli kumpikaan osapuoli ei tee mitään tahallaan mutta lopputulema on silti se että läheiset ottaa etäisyyttä itseään suojellakseen.
Olet vain syntynyt perheeseen jossa materia menee muiden arvojen. Se on kovin harminlista, kaikillahan näin ei ole.
Yksilökeskeinen, hedonistinen kulttuuri, jossa omat lapsetkin nähdään taakkana. Mitään vastoinkäymisiä ei kestetä, kaikki ajatukset pyörivät oman mielihyvän ympärillä.