Miten sairaalasta pääsee kotiin sellainen henkilö, jolla ei ole mitään mukana
Voisin kuvitella että tällaista tapahtuu aika useinkin. Yksin asuva henkilö alkaa tuntea esimerkiksi kovaa rintakipua ja kykenee juuri ja juuri soittamaan hätäkeskukseen ja pyytämään apua, mutta ambulanssin tullessa luultavasti ei ole enää siinä kunnossa, että pystyisi ensihoitajille kertomaan, missä esim kotiavaimet ja rahat ovat, (ja pahimmassa tapauksessa, jos näin tapahtuu öiseen aikaan, päällä on vain yövaatteet). ja ensihoitajat tuskin alkavat omatoimisesti niitä etsimään, kun mahdollisesti hengenvaarassa olevat potilas pitää saada kiireesti sairaalaan
Mutta mitäs sitten tapahtuu, kun tällaisen potilaan pitäisi lähteä kotiin sairaalasta, meinaan voi olla aika hankala tilanne, jos lähistöllä ei esim asu ketään sukulaista tai tuttavaa, jota voisi pyytää hakemaan kotoa rahaa ja avaimet (ja pahimmassa tapauksessa jopa vaatteet).
Lomittajan tarina, ounou😂