Miksi joidenkin ihmisten pitää kulkea hirveällä ryskeellä?
Ovia remmotaan ja paukutetaan, roskat paiskataan roskiin, ruokailuvälineet heitellään astiakoreihin, takki riuhtaistaan henkarista. Ihan kuin eivät hallitsisi kehoaan ollenkaan.
Kommentit (19)
Tätä olen jaksanut itsekin ihmetellä. Hakataan kantapäät lattiaan niin, että jytisee. Laatikot ja ovet paiskataan kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen jaksanut itsekin ihmetellä. Hakataan kantapäät lattiaan niin, että jytisee. Laatikot ja ovet paiskataan kiinni.
Tällaisia ei pitäisi päästää kerrostaloihin asumaan. Joku vammaisten palvelutalo tms. olisi parempi osoite
JA SITTEN VIELÄ PUHUTAAN NIIN ETTÄ KAAAAAIIIKKI KUULEE!!!
Jollain ihme ilveellä päiväkodin väki sai naapurikämpässä olevan lapsilauman olemaan hipihiljaa, edes töminää ei kuulunut koskaan. Sitten siihen muutti vakiasukit ja töminät ja kolinat alkoi siitä kun niiden yksi ainut kersa syntyi. Kun kersa oppi kävelemään niin jatkuvaa jalkojen pauketta ja vanhemmat vielä alkoi paukuttelemaan hekin kävellessään.
Hauska aloitus. En ole tullut ajatelleeksi, mutta tuohan on täysin totta. Tuollaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.
Toisilla on vaan energiaa enemmän,etenkin nuoremmilla. En ole huomannut vanhusten paiskovan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Hauska aloitus. En ole tullut ajatelleeksi, mutta tuohan on täysin totta. Tuollaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.
On. En ymmärrä miten oven avaamisestakin saa aikaan niin paljon ryskettä..
Ap
Yläkerrassani asuu juuri tuollainen kovaääninen eläjä. Kaikki tehdään mahdollisimman KOVAÄÄNISESTI. Olipa kyse sitten oven kiinni laittamisesta tai mukin asettamisesta pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Toisilla on vaan energiaa enemmän,etenkin nuoremmilla. En ole huomannut vanhusten paiskovan mitään.
No kyllä mun äitini paiskoo esim auton ovia, ja on yli 70v. Läimäsee ne oikein voimalla kiinni, en tajua... mutta on todella ärsyttävää.
Onko ihminen vihainen silloin kaiken aikaa? Puutteessa, yli energinen vai sähäkkä, tulinen luonne?? Vai korostaako hän epävarmuuttaan pullistelemalla ja mäiskimällä? Vai kenties ylimielisyyttään?? Lapsuuden perheestä ehkä opittu vaan.. ja nuorille tyypillistä piittaamattomuutta...
Huvittavaa ja suloistakin jonkun aikaa, mutta itse puolisoksi haluan rauhallisen, hillityn miehen.
Aah, tiedän erään täydellisen. Täydellisen rauhallinen sivistynyt ja täydellisen komea
Kohta pari tuntia taas kuunnellu yläkerran paiskomista ja kolinaa, keittiön kaappien ovet ja laatikostot saa kyytiä, ja tottakai aivan jäätävä kantapääjyskytys säestää touhuja. Tän kyseisen tapauksen riehuminen ja ryskäminen ainakin johtuu silkasta tyhmyydestä; tän saman valopään mielestä oli ihan ok hoitaa muutto tohon kämppään yöllä (kolmena yönä), ja sen mielestä on myös ihan ok jättää sen sekopäinen, täysin kouluttamaton rakki tuntikausiks yksin ulvomaan.
Mä luin, että miks pitää KUOLLA hirveällä ryskeellä ja ihan tosissani mietin, että miten siihen pystyy ite vaikuutamaan. Perjantai =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisilla on vaan energiaa enemmän,etenkin nuoremmilla. En ole huomannut vanhusten paiskovan mitään.
No kyllä mun äitini paiskoo esim auton ovia, ja on yli 70v. Läimäsee ne oikein voimalla kiinni, en tajua... mutta on todella ärsyttävää.
Ennen autonovia piti vähän paiskoa jotta menivät kiinni. Nykyisin ei enää joten jäänne vanhoista autoista tuo tapa.
Minä tunnistan olevani tuollainen. Olen tosi nopea oppimaan, tajuamaan kokonaisuuksia ja tekemään päätöksiä. Luulin nelivitoseksi, että reagoin asioihin ihan samalla tavalla kuin muutkin, mutta nyt vasta olen tajunnut, että olen tosi nopea tulistumaan ja rauhoittumaan. Käbin jopa adhd-testissä, mutta sitä ei minuöla ainakaan ole. Hahmotan syvyyksiä ja etäisyyksiä huonosti, joten kompastun matonreunoihin, kolhin käsiäni oven pieliin ja kävelen päin pöydän kulmia. Löyn juodessani mukilla hampaisiin ja kaadan laseja. Lisäksi tunnen olevan " kotonani" monessa paikassa enkä juurikaan jännitä mitään, joten en ole varuillani ja saatan mölistä mitä sattuu. 2m ennen huoneeni ovea on kyltti, että "vaihda puolta, varo avautuvaa ovea, Pirkon työhuone". En ikinä soveltuisi tekemään avokonttorissa töitä, ääneni kuuluu ovien läpikin. Välillä tämä on noloa, mutta jos osaan pakollisissa tilanteissa käyttäytyä asiallisesti, niin en todellakaan ala muovautua persoonaltani toiseksi.
Minä koen rasittavaksi salaa takavasemmalta hiipivät kuiskuttelijat, joista ei saa selvää kuin huulilta lukemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisilla on vaan energiaa enemmän,etenkin nuoremmilla. En ole huomannut vanhusten paiskovan mitään.
No kyllä mun äitini paiskoo esim auton ovia, ja on yli 70v. Läimäsee ne oikein voimalla kiinni, en tajua... mutta on todella ärsyttävää.
no nehän pitääkin paiskata kiinni! Että menevät varmasti lukkoon.kokeileppa laittaa ne kiinni hiljaa painaen niin ymmärrät!
Arg, mieheni on juuri tuollainen, ja minusta taas tuntuu että minulla on joku ääniyliherkkyys vaan pahentunut vuosien myötä. Hirveintä ollut joskus, kun koittanut nukkua ja toinen alkanut tyhjentää jotain astianpesukonetta, meinannut tulla hulluksi siinä paukkeessa!
Täälläkin on taas muutama norsu kotiutunut, eräs heittää kengät täysillä lattiaan heittää oven samalla tyylillä kii ja sitten lentää kengät lattiaan ja alkaa tums tums tums.
Samoin opiskelijalikat: yksi vetää sätkää ovenpielessä toinen matssii laumansa kanssa jytisten sisään...
Kylläpä näkyy ja kuuluuu juu.
Kun mulla on kuulokkeet päässä en kuule enkä tajua miten isoäänisesti kuljen ja elän.