Miten saisin miehen ymmärtämään selkeän puhetyylin lapselle?

Meillä on ihan samanlainen mies.



Lisäksi olen huomannut, että lasten kasvaessa on alkanut puhua ikäänkuin vihjaillen, vertauskuvia käyttäen ja kun lapset eivät ymmärrä puhetta (minullakin välillä tekeminen), vetää mies herneet nenään ja hermostuu taas.



Olen jankuttanut jo miljoona kertaa, että puhuisi tavallisesti ja selkeästi, niin asiat eivät niin takkuilisi, mutta sitten mies vasta möksähtääkin ja osoittaa mykkäkoululla mieltään. Vaikeaa. Eli ei edistystä tällä saralla. Ehkä sinun miehesi on vähemmän putkiaivo?

Joo mies suuttuu meilläkin jos asiasta sanon, tuhahtaa että "meillä ei ole mitään ongelmaa lapsen kanssa, älä sä valita". Eipä siinä mitään jos asiat sujuisivatkin, mutta kun noissa tietyissä asioissa ainakin huomaa, ettei mies saa lapsesta huolehdittua. Esim jos syövät kahdelleen, lapsi vetää sellaista showta että jää aina syömättä.

kerran joku äiti huomauttikin asiasta minulle. Ensin puhun kiltisti ja ehdollisesti, sitten hermostun, kun mitään ei tapahdu. Toisaalta oma perheni tämä on ja uskon, että vanhetessaan lapset oppivat puhumaan kauniisti.



Miksei miehesi saa olla OMAN lapsensa kanssa, kuten haluaa ja keksiä omat keinonsa saada uhmis esim. syömään.

Siksi, koska mies tyylillään jättää suuren osan vastuusta minulle! Esim ei saa nukutettua lasta päiväunille, lapsi karkailee ja mies maanittelee, lopulta on itkuraivoa ja mies lykkää lapsen mulle.. tai ruokaillessa mies ei saa lasta koskaan syömään mitään, mikä on alipainoisen lapsen kohdalla huono juttu. Mulle jää sitäkin isompi vastuu vahtia, että lapsi myös syö. Mun kanssani se onnistuu, joten arvatenkin miehen syötöt jää vähemmälle.

on eri asia puhua kauniisti ja puhua vihjaillen tai varsinkin lapsen kannalta epäselvästi. Ja varsinkin sitten hermostua, kun lapsi (tai aikuinen) ei ymmärrä, että tarkoitettiin eriä kuin sanottiin. Kyllä selkeitä ohjeita tai käskyjä voi antaa kauniistikin.



Sen sijaan, että sanoo "Tulisitko kultapieni pesemään hampaat?" (Lapsi miettii: "Tulisinko vai en? En mä taida tulla, jatkan mieluummin leikkiä.") voi sanoa "Kultapieni, tule pesemään hampaat." tai jopa "Kultapieni, ole kiltti ja tule pesemään hampaat." Jälkimmäisissä vanhempi ilmaisee selkeästi mitä itse halusi ja mikä oli toivottavaa käytöstä lapselta. Ekassa sitä ei ilmaistu, joten lapsi ymmärtää, että hän saa päättää tuleeko pesemään hampaat vai ei, molemmat ovat vanhemmasta yhtä hyviä vaihtoehtoja.



Mulla mies tekee tuota samaa. Multa mies kysyi mm. yksi päivä haluaisinko viedä lapsen suihkuun. Vastasin aluksi, en mä oikeastaan halua. Me molemmat tykätään usein viedä lapsi suihkuun, joten ajattelin miehen kysyvän, haluanko minä vai saako hän mennä. Sitten hän tuhahti jotain ja vasta tajusin, että hän tarkoitti, että hän toivoisi minun vievän lapsen suihkuun. Tottahan toki minä vein, ei siinä mitään, vaikka en nyt sinne suihkuun ihan hirveästi hingunnut. Olisi vaan heti sanonut, että toivoisi mun vievän lapsen suihkuun.



Meillä mies on vähän oppinut olemaan selkeämpi, kun näitä ymmärtämisvaikeuksia meidän välillämme on tullut riittävästi.

Tavassa puhua vihjaillen perheessä on mielestäni sekin ongelma, että sillä tavalla oppii kuuntelemaan muiden puheista vihjauksia. Myös usein silloin, kun niitä ei puheessa ole.



Mieheni kanssa oli varsinkin alussa aika hankalaa kommunikoida tämän vuoksi. Minä saatoin kysyä, haluaisiko mies huomenna kauppaan, niin mies tulkitsi sen, että minä halusin kauppaan. Ja sitten suostui minun mielikseni, vaikka itselleni oli ihan sama, ja kysyin koska tarkoitin aidosti kysyä haluaako mies kauppaan. Ja siellä oltiin kaupassa, vaikka mies ei oikeastaan halunnut eikä minullekaan ollut niin väliä.



Tai vieläkin saatan kysyä moneltako hän tulee töistä. (Hyvin epäsäännölliset työajat, joten en voi tietää kysymättä.) Jolloin hän saattaa melkein hermostua, että hänellä on vielä tätä ja tätä tekemättä ja minä valitan hänelle. Kun siis ihan vain halusin tietää milloin hän on kotona, jotta tiedän ehtiikö syömään meidän kanssamme tms.