Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä katkerista ajatuksista?
07.12.2022 |
Osaako kukaan neuvoa miten pääsisi katkerista ajatuksista. Pelkään että olen muuttumassa katkeraksi ihmiseksi.
Olen pysyvästi tilanteessa, jossa "kaikki kaatuu päälle", lapset, työ, sairaat vanhemmat. Olen saanut usein niitä neuvoja, että rentoudu tai jaa tehtäviä muillekin, mutta ympärilläni ei ole ketään, joka voisi tätä taakkaa kantaa. Olen pyytänyt lasten isältä eli eksältä apua, mutta hän ei sitä ole koskaan pystynyt antamaan. Saan häneltä pienet elarit ja hän näkee lapsia harvoin, lapset eivät halua kovin paljon olla hänen kanssaan, koska mies ei osaa olla isä. Vanhempani ovat sairaita ja sisaruksia ei ole. Toinen lapsistani on nepsy ja se tuo jonkin verran lisää haasteita ja huolta. Töissä on raskasta ja väsyttää, välillä on itselläkin terveysongelmia. Lapset ovat jo aika isoja, eikä tilanne ole sellainen, että olisin oikeutettu mihinkään sosiaalipuolen palveluihin, enkä kyllä mitenkään hyötyisikään siitä, että meille kotiin tulisi joku sossu ihmettelemään. Paketti pysyy joten kuten kasassa, ja tiedän, että moni suomalainen on vaikeammassakin tilanteessa. Huomaan, että varsinkin näin talven loskassa mieli masentuu ja ajattelen katkerasti, että en pysty elämään sellaista elämää kuin haluaisin ja ansaitsisin, en pysty totetuttamaan omia urahaaveita, lomailemaan, harrastamaan tai palautumaan siten kuin haluaisin, tunnen olevani yksinäinen ja eristynyt muista ihmisistä. Mieli etsii tilanteeseen syyllistä, ja ajattelen, että jonkun pitäisi auttaa minua, ja sitten kun tajuan että kukaan ei auta, tunnen, että maailma on kova ja kurja paikka ja olen kuin sodassa koko maailmaa ja läheisiänikin vastaan. Sitten taas joku tulee kipeäksi tai vanhemmat soittavat, että tuletko tuomaan sitä tai tätä, ja sellainen pienikin vastoinkäyminen saa minussa aikaan ihan kamalia ajatuksia, toivoisin että kuolisin, kun en kestä sitä kun kaikki vaativat jotakin. Kuitenkaan kukaan ympärilläni oleva ihminen ei ole syyllinen omaan tilanteeseensa, eikä kukaan halua minulle mitään pahaa, ja tiedän tämän järjelläni. Olen miettinyt että mikä tähän auttaisi? Minulla ei ole aikaa mihinkään lomiin tai sen tapaisiin ja se mitä olen jotain terapian tapaista yrittänyt, on vaan vtuttanut entistä enemmän, kun terapeutitkin vain ehdottelevat jotakin aivan kajahtanutta, vaikka että laittaisin kalenteriin tekemiseni. Onko joku selvinnyt ilon puolelle katkeruuden suosta ja miten? Haluaisin ilon ja huolettomuuden tunteita edes joskus. Pystyn ehkä jonkin verran myös järjestelemään arkeani, mutta reunaehdot ovat aika kovat. Kyse on siis lähinnä ajatusmaailman muuttamisesta.
Kommentit (21)
Mieliala lääkkeet voisi olla hyvä ratkaisu, kerran terapia ei ole auttanut, ne pitää tunteita tasaisempina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elintavat kuntoon, tarpeeksi liikuntaa, riittävästi unta ja terveellistä ravintoa. Nää on jokaiselle ihmiselle tärkeimmät asiat voidakseen hyvin...
Laita lapset joksikin aikaa sijaisperheisiin ja tuuppaa vanhemmat yhteiskunnan hoteisiin ja ala elämään omaa elämääsi.
Oletko kokeillut mindfullness- ja meditaatioharjoituksia? Niistä on ihan oikeasti apua mielen hallintaan. Hyvä ilmainen appi "Oak" iphonella jos englanti sujuu. Monia muitakin appeja varmasti on.
Kuulostat hyvin uupuneelta. Eikä ihme, kun elämä on rankkaa. Selvitä tukiperhettä lapsillesi, eli saisit heidät jonnekkin viikonlopuksi silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa-aikatyö tai riman laskeminen esim. Siisteydessä ja ruuanlaitossa tai muussa josta ei ole haittaa.
Voit pyytää esirukousta kristillisestä seurakunnasta. Ja rukoilla/huokailla itsekin ylöspäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jään seuraamaan tätä keskustelua. Itselläni samanlaisia fiiliksiä. Elämästä puuttuu kaikki keveys ja rentous. Lapset vaativat "liikaa". Yksi lapsista kärsii pakko-oireista, joilla hän hallitsee koko perhettä. Näihin olen yrittänyt pitkään saada apua ilman ihmeempää vastetta. Minä en ole fyysisesti yh, mutta henkisesti olen. Mies elää lähinnä itselleen. Voimia alkaa rakentamaan pesäeroa ei ole. Arki on pelkkää suorittamista ja selviytymistä.
Katkeruudesta pääsee antamalla anteeksi. Myös itselle ja elämälle. Mutta sinä tarvitset nyt apua. Anteeksiannon aika on myöhemmin. Ala huolehtimaan itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katkeruudesta pääsee antamalla anteeksi. Myös itselle ja elämälle. Mutta sinä tarvitset nyt apua. Anteeksiannon aika on myöhemmin. Ala huolehtimaan itsestäsi.
Ohiksena kommentoin että aina todetaan että tarvitset apua, hae apua. Mistä sitä apua ihan konkreettisesti saadaan? Itse monesti apua hakeneena olen saanut vaan lässytystä ja turhia ja toteuttamiskelvottomia neuvoja. Missä on niin älykkäitä ja osaavia avun tarjoajia että heillä on oikeasti kykyä auttaa eikä vaan lässyttää itsestäänselvyyksiä.
Koen tuttuutta kokemaasi katkeruuden tunnetta kohtaan. Tosin sillä erotuksella, että annan itselleni luvan levätä välillä( lue: ottaa etäisyyttä).
Osaan kirjoittaa vain itsestäni, mutta ehkä saattaisit sinäkin löytää tuttuutta omaa elämääsi kohtaan?
Olen vastuuntuntoinen, ahkera ja asiat perusteellisesti suorittavaa ihmistyyppiä. Ollut aina. Osaan organisoida ja hallita isompiakin kokonaisuuksia. Kaikki se ei kuitenkaan estä sortumasta samanlaisiin tunteisiin kuin sinäkin, ap. Silloin kuitenkin tajuan, että suoritan liikaa. Puolet siitä kaikesta tuottaa vielä hyvän tuloksen, joten yritän jarruttaa.
Onko oikeasti haettava äiidlle sitä tai tätä? Ei! Riittää, kun haen kerran viikossa ja samalla tuon vähän enemmän kuin piti. Kerron yhä uudelleen, että ennakoidaan ja sovitaan ja laaditaan ostoslistoja. Hän saattaa vähän suuttua, jos tuon enemmän jotakin mitä hän ei tarvitsisi. Se on kuitenkin minun kannalta parempi ratkaisu. Onpahan sitten, mistä ottaa. Ei lopu kesken.
Kaikki muu elämä, joka pyörii ympärilläni, on pakko käsitellä samalla tavalla. Nyt en jaksa, en ehdi, en halua, en viitsi ja nyt sinä koetat selvitä tästä ihan itse tai voin huudella neuvoja sängyn pohjalta, jossa olen kuuntelemassa äänikirjaa. Tai vastata puhelimeen iltalenkin aikana. Joitakin arjen asioita voi puolittaa myös omaan hyvinvointiin edes osaksi. Iltalenkki on kuitenkin edes osin minun ilokseni, jos puhellimeen onkin vastattava.
KAtkeruus, vihaisuus on sinun oman jaksamisesi ja terveytesi sinnikästä pöpinää takaraivossasi. Se loppuu, kun löydät omat hetkesi. Hetki ei tarvitse olla pitkä, mutta tunne siitä miten se on voimaannuttavaa ja omasi on tärkeintä. Kuuntele, mitä se katkeruus koettaa sanoa. Ei se tunne tyhjästä synny. Mitä enemmän kiellät sen enemmän se mekastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeruuden tunteisiin ja ajatusten muuttamiseen minulla auttoi Eckhart Tollen kirja Läsnälon voima, ja siinä erityisesti idea "kärsimyskehosta". Sitä oli ensin vaikeaa ymmärtää, mutta mielikuvana se on hyödyllinen. Juuri sillä tavalla katkeruus minussa toimii: se on kuin itsenäinen olento, joka hakee lisää kärsimystä kasvaakseen vielä suuremmaksi. Sen tiedostaminen on auttanut etääntymään katkeruuden tunteesta.
Toivon myös, että löydät käytännön apuja tilanteeseesi, koska onhan tuo raskas paikka kenelle tahansa. Aika varmasti ratkaisee osan ongelmista. Lapset kasvavat ja vanhemmat pääsevät jossakin vaiheessa kotiavun piiriin tai laitoshoitoon.
Minua auttaa ajatella: Tämäkin menee ohi. Netistä löytyy aiheesta paljon kirjoituksia englanniksi, hae sanoilla This too shall pass. Se auttaa toisaalta arvostamaan hyviä hetkiä ja jaksamaan vaikeita.
Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos hyvistä ideoista, en ole uskonnollinen, mutta tuo rukoilu tai mediaatio kai on lähinnä sitä mitä haen. En ole oikein halukas aloittamaan mielialalääkitystä, koska yleiset sivuvaikutukset aiheuttavat lihomista ja seksuaalisia vaikeuksia ja seksi on yksi asia elämässäni, josta saan virtaa. Minulla on fwb-suhde, josta on iloa, ja jos sekin vielä katoaisi niin sitten ei olisi kyllä oikein mitään hauskaa missään suunnassa.
Lapseni ovat niin isoja, ettei heitä voi tai tarvitse laittaa mihinkään sijaisperheisiin, he eivät tarvitse jatkuvaa vahtimista. Ne joilla on teinejä, varmaankin ymmärtävät tilanteen. En ymmärrä millä perustella heidät muka voisi laittaa johonkin sijaiskotiin ja millä sen perustelisin teineillekään, että heidän yhtäkkiä pitäisi lähteä omista mukavista huoneistaan joillekin vieraille ihmisille oleskelemaan. Vanhempiani ei voi laittaa mihinkään hoitokotiin, hoitokotipaikkoja ole olemassakaan kuin aivan epätoivoisille loppuvaiheen kroonikoille tässä maassa.
Kuten yritin selittää, olen melko tavanomaisessa elämäntilanteessa, jossa moni muukin suomalainen äiti varmaan on. Ruuhkavuodet, ei sen pahempaa eikä parempaa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile lähteä liikkeelle ihan ensimmäiseksi siitä, että hyväksyt oman katkeruutesi. Anna sille tilaa ja ikään kuin "sano" sille, että sillä on lupa olla läsnä. Jos alat väkisin antamaan anteeksi tai pakotat hampaat irvessä itsesi tuntemaan pelkkää myötätuntoa, jää katkeruutesi vain muhimaan pinnan alle. Pahimmillaan se voi purkautua sieltä suhteettoman suurella voimalla.
Tilanteesi on vaativa ja kuormittava ja on inhimillistä tuntea katkeruutta siitä, ettet voi nyt levätä tai toteuttaa itseäsi. Olet elävä ja tunteva ihminen, et ikipirteä robotti. Eikä sinun tarvitse tai pidäkään olla. Läheisesikin varmasti haluavat aidon ihmisen eivätkä mekaanista suorittajaa.
Terapeutit ja muut mielenterveysalan ammattilaiset ovat välillä harmillisen neuvottomia siinä, miten auttaa hankalassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä. Osa on toki naiiveja ja vaativaan ihmissuhdetyöhön soveltumattomia, jotka oikeasti kuvittelevat, että joku mene lenkille -tyyppinen neuvo auttaa aina.
Olisiko sinulla aikaa tai mahdollisuutta purkaa tunteitasi kirjoittamalla? Näin voisit käsitellä rehellisesti aivan kaikkea, mitä mielen päälläsi liikkuu ja purkaa tunteitasi itseäsi sensuroimatta. Jos löydät jonkun sellaisen ammattiauttajan, joka on sinut vihan ja muiden negatiivisten tunteiden kanssa, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Itseäni on auttanut paljon se, kun vastapuoli ei hätkähdä tai hyssyttele mitään, vaan antaa minulle tilaa ilmaista aitoja tunteitani - niihin kuitenkaan mukaan menemättä tai minua turhaan lietsomatta.
Kovasti voimia sinulle!
Ottamalla etäisyyttä niihin asioihin, lopettamalla niiden jatkuvan ajattelun. Lopettamalla "oikeudenmukaisten" ratkaisujen pohtimisen asioihin, mitkä vaivaavat "epäoikeudenmukaisina". Hyväksymällä, että niin on tapahtunut miten on tapahtunut.
Ymmärtämällä, että mikään ei ole varmaa ikinä. Eikä mikään ole ollut varmaa eikä tule olemaan.
Ja sitten seuraavaksi vähentää niitä asioita mitkä tuntuu liian ikävältä ja liian suurelta taakalta tai väärältä.
Voisiko sellainen olla vaikka vanhempien kanssa rajojen vetäminen, että et mene tuomaan sitä ja tätä vaan käyt kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa ja silloin pyytävät mitä tarvitsevat?
Tämä siksi, että saat omaa aikaa ja rauhaa nyt kun elämässäsi on aika jolloin sitä todella koet tarvitsevasi.
Voisitko lapsen kanssa koittaa keskittyä nyt välillä pieneen "hemmotteluun", unohtaen välillä kasvatussääntöjen mukaan menemisen ja tavoitteiden hakemisen? Yhteistä mukavaa tekemistä tai olemista? Sellaista mistä lapsikin tykkää, niin saatte iloa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hyvin uupuneelta. Eikä ihme, kun elämä on rankkaa. Selvitä tukiperhettä lapsillesi, eli saisit heidät jonnekkin viikonlopuksi silloin tällöin.
Ei, vaan joku muu tuki niille hänen vanhemmilleen. Hänellä on nyt omat lapset hoidettavanaan. Lapset on kerran lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkeruudesta pääsee antamalla anteeksi. Myös itselle ja elämälle. Mutta sinä tarvitset nyt apua. Anteeksiannon aika on myöhemmin. Ala huolehtimaan itsestäsi.
Ohiksena kommentoin että aina todetaan että tarvitset apua, hae apua. Mistä sitä apua ihan konkreettisesti saadaan? Itse monesti apua hakeneena olen saanut vaan lässytystä ja turhia ja toteuttamiskelvottomia neuvoja. Missä on niin älykkäitä ja osaavia avun tarjoajia että heillä on oikeasti kykyä auttaa eikä vaan lässyttää itsestäänselvyyksiä.
Yllähän sanottiin, että ensin lapset tukiperheisiin. Kun saa aikaa itselleen, niin pystyy ajattelemaan omaa hyvinvointiaankin ja jaksamistaan.
Minulla on kaveri, jolla pari adhd-lasta, ja lasten isä kuollut. Hän jaksaa tukiperheen avulla.
Ja minulla on kaveti, joka on tukiperheenä. Hänelle tulee lapset joka toinen viikonloppu sekä lomilla.
Sitä en osaa neuvoa, miten lapset saa tukiperheisiin käytännössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hyvin uupuneelta. Eikä ihme, kun elämä on rankkaa. Selvitä tukiperhettä lapsillesi, eli saisit heidät jonnekkin viikonlopuksi silloin tällöin.
Ei, vaan joku muu tuki niille hänen vanhemmilleen. Hänellä on nyt omat lapset hoidettavanaan. Lapset on kerran lapsia.
Toki sekin, mutta ei ap pysty tätä suunnittelemaan ennen kuin hänellä on vapaata aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä ideoista, en ole uskonnollinen, mutta tuo rukoilu tai mediaatio kai on lähinnä sitä mitä haen. En ole oikein halukas aloittamaan mielialalääkitystä, koska yleiset sivuvaikutukset aiheuttavat lihomista ja seksuaalisia vaikeuksia ja seksi on yksi asia elämässäni, josta saan virtaa. Minulla on fwb-suhde, josta on iloa, ja jos sekin vielä katoaisi niin sitten ei olisi kyllä oikein mitään hauskaa missään suunnassa.
Lapseni ovat niin isoja, ettei heitä voi tai tarvitse laittaa mihinkään sijaisperheisiin, he eivät tarvitse jatkuvaa vahtimista. Ne joilla on teinejä, varmaankin ymmärtävät tilanteen. En ymmärrä millä perustella heidät muka voisi laittaa johonkin sijaiskotiin ja millä sen perustelisin teineillekään, että heidän yhtäkkiä pitäisi lähteä omista mukavista huoneistaan joillekin vieraille ihmisille oleskelemaan. Vanhempiani ei voi laittaa mihinkään hoitokotiin, hoitokotipaikkoja ole olemassakaan kuin aivan epätoivoisille loppuvaiheen kroonikoille tässä maassa.
Kuten yritin selittää, olen melko tavanomaisessa elämäntilanteessa, jossa moni muukin suomalainen äiti varmaan on. Ruuhkavuodet, ei sen pahempaa eikä parempaa. AP
Minä kerron noista tukiperheistä. Kyse on myös nuorista. Ei se ole sijaisperhe, vaan tukiperhe.
Ja rajat vanhemmille.
Kannattaa käydä työterveyshuollossa ja pyytää että tehdään masennus testi, siltä tuo kuulostaa..