Nyt vasta havahduin siihen, että lehdissä ei ole enää laihdutusvinkkejä
En ole asiaa edes ajatellut. Mutta siis aiemmin oli vähän väliä aikakauslehdissä ja iltapäivälehdissä näitä laihdutusartikkeleita. Ja jotain perspektiiviä nuoremmille, niin olin 23-vuotias vuonna 2000. Ja näitä laihdutusartikkeleita oli paljon ja itsekin niitä luin ja kokeilin, vaikka olin ihan normaali (eli pituus 168 cm ja paino 62 kg).
Liittyykö tää jotenkin tähän ilmiöön, missä pitää hyväksyä kaikki?
Kommentit (11)
Synkkä syksy ja joulukausi mässytetään. Tammikuussa alkaa laihdutus kohti rantakuntoa. Tämä jo perinne. Kohta tulee kyllä ohjeet: näin vältät jouluähkyn.
Tammikuussa on niiden aika jälleen kerran.
Niitä on sitten taas alkuvuodesta ja kesän jälkeen oli kyllä. Mutta sävy on vähän kieltämättä muuttunut niistä ajoista, jolloin Kauneus ja Terveys ja vastavat saattoivat suositella kannessakin ihan semmoisia pikakuureja tyyliin 10 päivässä 5 kiloa kevyemmäksi. Näin on varmaan käynyt siksi, kun on tieteellinen tutkittu tieto lisääntynyt, että tällainen ei ole juuri koskaan tie pidempiaikaiseen hyvään painonhallintaan, ja sen sijaan saattaa laukaista syömishäiriöitä. Sen takia nykyään enemmän näkee Patrik Borgia ja vastaavia maltillisemman elämäntapamuutoksen suosittelijoita näistä aiheista kirjoittamassa.
Ei mitään dieettiohjeita, sehän on kaikkea bodyposia vastaan. Meidän pitää hyväksyä
ja pitää läskiä kauniina. Uusin hällä väliä trendi on jättää huusholli siivoamatta, ja olla siitäkin ylpeä. Hesarissa eilen juttua
Meitä aina moititaan, pari liikakiloa pojilla on vatsassa mut siit on iloa, kun me päästään pöytään vaan, eipä tarvii miettiä mistä päästä pihdataan, ku ei oo dieettiä.
Lihavat on lepposia, ei ne keksi muille kepposia. Jos on runsaslihainen, niin ei oo vihainen.
Toiset ne on tuskissaan, kuinka voisi laihtua - me vaan senkun santsataan. Tais safkat haihtua, meitä aina naurattaa, kun ei tarttee kärsiä, porkkanaansa toiset saa nyt yksin järsiä.
Lihavat on lepposia, ei ne keksi muille kepposia. Jos on runsaslihainen, niin ei oo vihainen.
Ellei meitä lainkaan ois, saattais kaupat kaatua. Suomen viljavuoret vois taas kerran maatua. Me sentään ollaan vaan aika suuret ostajat, yhdessä siis hurrataan me painonnostajat.
Lihavat on lepposia, ei ne keksi muille kepposia. Jos on runsaslihainen, niin ei oo vihainen.
Jep, aiemmin oli ihan normaalia, että jokaisessa naistenlehdessä oli jos jonkinsorttista laihdutusohjetta ja viesti kuului rivien välistä, että hoikka se olla pitää.
Kukaan ei kyseenalaistanut näitä juttuja ikinä.
Ei nyt vielä, on liian aikaista. Odotas, kun koittaa 1.1.2023. Silloin lähtee mylly pyörimään, ja joka lehdessä on oma "näin pudotat joulukilot" -juttunsa. Siitä se etenee johonkin pääsiäisen ja vapun välimaastoon, jolloin tulee vihdoin viime hetken vinkit rantakuntoon.
Lehdillä on nyt täysi työmaa normalisoida tööteistä aiheutuneita sydänsairauksia, syöpiä ja kaikkea muuta. Niitähän lööpit ovat olleet täynnä viime vuodet. Välillä taas vähän sotapelottelua.
Laihdutusvinkit on korvattu kaikilla mystisillä ja vaarallisilla henkeä uhkaavilla sairauksilla. Seuratkaapa lööppejä. Koko ajan pitää pelätä jotain äkillistä tappajaa tai räjähdysmäisesti leviävää ja yleistynyttä hirmusairautta. Juuri niin kuin joku aiemmin mainitsi. Media normalisoi tilannetta, jossa ihmiset on hurjan sairaita. Oikeasti normaali tilanne olisi se, että ihmiset on terveitä. Ei enää.
Varmasti syynä on myöskin se, että lihavuus on nykyään kehopositiivista. Läski sallitaan ihan toisella tavalla kuin vaikka 5 vuotta sitten. Mitä läskimpi, niin sen voimaannuttavampaa.
Palataan tammikuussa asiaan, jos on tarvetta.
Voi olla että ruoka on sitten niin kallista ettei ole varaa mässytellä, joten laihdutusohjeita ei tarvita. Sen sijaan saattaa olla ohjeita, kuinka saat päivässä tarpeeksi kaloreita mahdollisimman halvalla.