Outo ahdistava olo, mistä voi johtua?

Ehkä olet epävarma sukupuolesta.

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Olen ollut masentunut aiemmin, mutta nyt ei tunnu samalta. Nyt tuntuu tosi levottomalta ja ahdistavalta. Elämä tuntuu tosi hallitsemattomalta. Ikäänkuin mistään ei saa otetta. Minulla on sellainen olo, että tekisi mieli vaan huutaa kovaa koko maailmalle. Vaikea selittää. T. Ap

Onko tätä kuitenkin ollut vain pari päivää? Voi olla uupumuksen, väsymyksen tunnetta taustalla, tai stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Mania?

Vierailija kirjoitti:

Onko tätä kuitenkin ollut vain pari päivää? Voi olla uupumuksen, väsymyksen tunnetta taustalla, tai stressiä.

On ollut vähän väsähtänyt olo jo useamman viikon, ehkä kuukauden ja nyt joitakin päiviä tosi levoton, ahdistunut olo. Sellainen rauhaton, aika kamala olo suorastaan. En muista että aiemmin olisi ollut ihan vastaavaa, siksi ihmettelen. T. Ap

Pari pv? No ei ole huolestuttavaa, itsellä ollut koko syksyn, opamoxia sain otettavaksi tarvittaessa. Tosi raskasta on kun ahdistaa, stressiä paljon, unihäiriöitä myös.

Jotain asioita sieltä alitajunnan puolelta varmaan tunkee käsittelyyn tietoiseen mieleen. Ei siitä tarvitse hätääntyä, eikä muutaman päivän tai edes parin viikonkaan ahdistus vielä ole mikään hälyttävä asia. Sen voi antaa tulla vaan, katsella miten se tulee ja on siinä aikansa ja sitten menee pois. Voi jopa seurailla vähän kuin kyseessä olisi ulkoinen "potilas" eikä itse ollenkaan, kirjoitella johonkin päiväkirjantapaiseen, että mitä on ajatellut tänään ja millaisia oloja on ollut. Joskus sitä kautta oivaltaa, mikä siellä syvällä on mikä oikeasti ahdistaa. 

Sitten jos ahdistus on jatkuvaa ja/tai jatkuu viikkokaupalla, tai on niin voimakasta ettei tahdo kestää, toki ulkopuolista apua kannattaa hakea. Mutta jonkunasteiset tällaiset kuuluu monella meistä ihan vaan ihmisenä kasvuun ja vanhojen traumojen käsittelyyn. Mieli tuo nitä käsiteltäväksi usein silloin, kun kaikki asiat ulkoisessa maailmassa on aika hyvin, niin etttä on voimavaroja jaksaa vanhan luurankokaapin purkamiseen liittyvää ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Olen ollut masentunut aiemmin, mutta nyt ei tunnu samalta. Nyt tuntuu tosi levottomalta ja ahdistavalta. Elämä tuntuu tosi hallitsemattomalta. Ikäänkuin mistään ei saa otetta. Minulla on sellainen olo, että tekisi mieli vaan huutaa kovaa koko maailmalle. Vaikea selittää. T. Ap

Kovin tutulta kuulostaa. Se voi mennä ohi itsestään. Mutta se voi tulla takaisin, kun sen syy ei ole poistunut. Sinä tiedät parhaiten mikä sille voi olla syy. Saattaa tosin olla, ettet ole sitä itse vielä ymmärtänyt. Onko sinulla mitään aavistusta siitä mistä ahdistus alkoi?

Vierailija kirjoitti:

Pari pv? No ei ole huolestuttavaa, itsellä ollut koko syksyn, opamoxia sain otettavaksi tarvittaessa. Tosi raskasta on kun ahdistaa, stressiä paljon, unihäiriöitä myös.

Kyllä se on huolestuttavaa jos ahdistus ja levottomuus on voimakasta. Siitä parista päivästä se pitenee päivä päivältä ja mitä pidemmälle ehtii sitä vaikeampi se on katkaista. Sen taidat tietääkin, jos oma ahdistuksesi on jäänyt päälle.

Vierailija kirjoitti:

Jotain asioita sieltä alitajunnan puolelta varmaan tunkee käsittelyyn tietoiseen mieleen. Ei siitä tarvitse hätääntyä, eikä muutaman päivän tai edes parin viikonkaan ahdistus vielä ole mikään hälyttävä asia. Sen voi antaa tulla vaan, katsella miten se tulee ja on siinä aikansa ja sitten menee pois. Voi jopa seurailla vähän kuin kyseessä olisi ulkoinen "potilas" eikä itse ollenkaan, kirjoitella johonkin päiväkirjantapaiseen, että mitä on ajatellut tänään ja millaisia oloja on ollut. Joskus sitä kautta oivaltaa, mikä siellä syvällä on mikä oikeasti ahdistaa. 

Sitten jos ahdistus on jatkuvaa ja/tai jatkuu viikkokaupalla, tai on niin voimakasta ettei tahdo kestää, toki ulkopuolista apua kannattaa hakea. Mutta jonkunasteiset tällaiset kuuluu monella meistä ihan vaan ihmisenä kasvuun ja vanhojen traumojen käsittelyyn. Mieli tuo nitä käsiteltäväksi usein silloin, kun kaikki asiat ulkoisessa maailmassa on aika hyvin, niin etttä on voimavaroja jaksaa vanhan luurankokaapin purkamiseen liittyvää ahdistusta.

Olet varmaan oikeassa. Kamalaa vaan kun ei oikein pysty keskittymään mihinkään ja kaikki ajatukset jotenkin puuroutuu päässä. Ihan jo pelkästään tämän kirjoittaminen on haastavaa. Unihäiriöitä on kyllä ollut enemmän tai vähemmän pari vuotta.. Nyt viime aikoina olen kyllä mielestäni nukkunut jopa paremmin, ettei sellaista aamuöistä heräilyä ole ollut niin paljoa kuin aiemmin. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari pv? No ei ole huolestuttavaa, itsellä ollut koko syksyn, opamoxia sain otettavaksi tarvittaessa. Tosi raskasta on kun ahdistaa, stressiä paljon, unihäiriöitä myös.

Kyllä se on huolestuttavaa jos ahdistus ja levottomuus on voimakasta. Siitä parista päivästä se pitenee päivä päivältä ja mitä pidemmälle ehtii sitä vaikeampi se on katkaista. Sen taidat tietääkin, jos oma ahdistuksesi on jäänyt päälle.

Mulla on ollut monia ahdistuskausia elämässä, mutta aina ne on menneet mun tapauksessa itsestään ohikin. Ja joka kerran jälkeen tuntuu että niillä on ollut joku tarkoitus, olen jotenkin johonkin suuntaan ihmisenä kasvanut. Tullut vähemmän vaativaksi ja kovaksi, tai empaattisemmaksi, tai alkanut hyväksyä itsessäni tai vaikka äidissäni jonkun puolen mitä en ennen hyväksynyt. Ei ne aina ole pelkkiä haitallisia patologisia tiloja, vaikka kamalia ovatkin kun on päällä.

Vierailija kirjoitti:

Jotain asioita sieltä alitajunnan puolelta varmaan tunkee käsittelyyn tietoiseen mieleen. Ei siitä tarvitse hätääntyä, eikä muutaman päivän tai edes parin viikonkaan ahdistus vielä ole mikään hälyttävä asia. Sen voi antaa tulla vaan, katsella miten se tulee ja on siinä aikansa ja sitten menee pois. Voi jopa seurailla vähän kuin kyseessä olisi ulkoinen "potilas" eikä itse ollenkaan, kirjoitella johonkin päiväkirjantapaiseen, että mitä on ajatellut tänään ja millaisia oloja on ollut. Joskus sitä kautta oivaltaa, mikä siellä syvällä on mikä oikeasti ahdistaa. 

Sitten jos ahdistus on jatkuvaa ja/tai jatkuu viikkokaupalla, tai on niin voimakasta ettei tahdo kestää, toki ulkopuolista apua kannattaa hakea. Mutta jonkunasteiset tällaiset kuuluu monella meistä ihan vaan ihmisenä kasvuun ja vanhojen traumojen käsittelyyn. Mieli tuo nitä käsiteltäväksi usein silloin, kun kaikki asiat ulkoisessa maailmassa on aika hyvin, niin etttä on voimavaroja jaksaa vanhan luurankokaapin purkamiseen liittyvää ahdistusta.

Voimakas ahdistus ja levottomuus pari viikkoa on hälyttävä asia. Pientä ahdistusta voi "katsella" ja antaa mennä pois.

Kun ahdistus onkin jatkuvaa ja voimakasta, niin se ei mene pois, sitä ei voi vain katsella täysin järjissään pysyen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Olen ollut masentunut aiemmin, mutta nyt ei tunnu samalta. Nyt tuntuu tosi levottomalta ja ahdistavalta. Elämä tuntuu tosi hallitsemattomalta. Ikäänkuin mistään ei saa otetta. Minulla on sellainen olo, että tekisi mieli vaan huutaa kovaa koko maailmalle. Vaikea selittää. T. Ap

Kovin tutulta kuulostaa. Se voi mennä ohi itsestään. Mutta se voi tulla takaisin, kun sen syy ei ole poistunut. Sinä tiedät parhaiten mikä sille voi olla syy. Saattaa tosin olla, ettet ole sitä itse vielä ymmärtänyt. Onko sinulla mitään aavistusta siitä mistä ahdistus alkoi?

En osaa sanoa yksittäistä asiaa. Paljon on ollut kaikkea, joka vie voimavaroja, mutta olen pakonkin edessä joutunut pysymään vahvana ja kasassa. On ollut läheisen kuolema, haasteet työssä, vaikeat sukulaiset, lapsen kiusaaminen jne, eikä mitään tukiverkkoja. Miehen kanssa olemme pysyneet yhdessä haasteista huolimatta, mutta tuntuu että suhdekin on kuollut pystyyn, enkä saa siitä sitä mitä tarvisin. Ja lisäksi varmaan joku 40v kriiisi meneillään, kun miettii elämää taaksepäin ja sitä miten eri tavalla se on mennyt kuin mitä nuorena ajatteli. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari pv? No ei ole huolestuttavaa, itsellä ollut koko syksyn, opamoxia sain otettavaksi tarvittaessa. Tosi raskasta on kun ahdistaa, stressiä paljon, unihäiriöitä myös.

Kyllä se on huolestuttavaa jos ahdistus ja levottomuus on voimakasta. Siitä parista päivästä se pitenee päivä päivältä ja mitä pidemmälle ehtii sitä vaikeampi se on katkaista. Sen taidat tietääkin, jos oma ahdistuksesi on jäänyt päälle.

Mulla on ollut monia ahdistuskausia elämässä, mutta aina ne on menneet mun tapauksessa itsestään ohikin. Ja joka kerran jälkeen tuntuu että niillä on ollut joku tarkoitus, olen jotenkin johonkin suuntaan ihmisenä kasvanut. Tullut vähemmän vaativaksi ja kovaksi, tai empaattisemmaksi, tai alkanut hyväksyä itsessäni tai vaikka äidissäni jonkun puolen mitä en ennen hyväksynyt. Ei ne aina ole pelkkiä haitallisia patologisia tiloja, vaikka kamalia ovatkin kun on päällä.

Niinhän se onkin, ei aina, mutta joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari pv? No ei ole huolestuttavaa, itsellä ollut koko syksyn, opamoxia sain otettavaksi tarvittaessa. Tosi raskasta on kun ahdistaa, stressiä paljon, unihäiriöitä myös.

Kyllä se on huolestuttavaa jos ahdistus ja levottomuus on voimakasta. Siitä parista päivästä se pitenee päivä päivältä ja mitä pidemmälle ehtii sitä vaikeampi se on katkaista. Sen taidat tietääkin, jos oma ahdistuksesi on jäänyt päälle.

Mulla on ollut monia ahdistuskausia elämässä, mutta aina ne on menneet mun tapauksessa itsestään ohikin. Ja joka kerran jälkeen tuntuu että niillä on ollut joku tarkoitus, olen jotenkin johonkin suuntaan ihmisenä kasvanut. Tullut vähemmän vaativaksi ja kovaksi, tai empaattisemmaksi, tai alkanut hyväksyä itsessäni tai vaikka äidissäni jonkun puolen mitä en ennen hyväksynyt. Ei ne aina ole pelkkiä haitallisia patologisia tiloja, vaikka kamalia ovatkin kun on päällä.

Riippunee ahdistusten aiheuttajistakin. Mitä vaikeampia asioita on käsittelemättä sitä vaikeampia ahdistuskaudetkin voivat olla. Ahdistustahan voi koitua pienistä tai isoista asioista, mittakaavan muuttuessa: perfektionismi työelämässä, ihmissuhdemurheet, vakavat väkivallanteot, pitkäkestoiseen kidutukseen rinnastettavat tilanteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain asioita sieltä alitajunnan puolelta varmaan tunkee käsittelyyn tietoiseen mieleen. Ei siitä tarvitse hätääntyä, eikä muutaman päivän tai edes parin viikonkaan ahdistus vielä ole mikään hälyttävä asia. Sen voi antaa tulla vaan, katsella miten se tulee ja on siinä aikansa ja sitten menee pois. Voi jopa seurailla vähän kuin kyseessä olisi ulkoinen "potilas" eikä itse ollenkaan, kirjoitella johonkin päiväkirjantapaiseen, että mitä on ajatellut tänään ja millaisia oloja on ollut. Joskus sitä kautta oivaltaa, mikä siellä syvällä on mikä oikeasti ahdistaa. 

Sitten jos ahdistus on jatkuvaa ja/tai jatkuu viikkokaupalla, tai on niin voimakasta ettei tahdo kestää, toki ulkopuolista apua kannattaa hakea. Mutta jonkunasteiset tällaiset kuuluu monella meistä ihan vaan ihmisenä kasvuun ja vanhojen traumojen käsittelyyn. Mieli tuo nitä käsiteltäväksi usein silloin, kun kaikki asiat ulkoisessa maailmassa on aika hyvin, niin etttä on voimavaroja jaksaa vanhan luurankokaapin purkamiseen liittyvää ahdistusta.

Olet varmaan oikeassa. Kamalaa vaan kun ei oikein pysty keskittymään mihinkään ja kaikki ajatukset jotenkin puuroutuu päässä. Ihan jo pelkästään tämän kirjoittaminen on haastavaa. Unihäiriöitä on kyllä ollut enemmän tai vähemmän pari vuotta.. Nyt viime aikoina olen kyllä mielestäni nukkunut jopa paremmin, ettei sellaista aamuöistä heräilyä ole ollut niin paljoa kuin aiemmin. T. Ap

Ahdistus on kyllä varsin inhottava olotila. Itselläni se on usein tuntunut siltä, kuin olisi pakotettu nuorallakävelemään kuilun ylle, mutta koko ajan horjuu ja pelottaa että tippuu sinne kuiluun, samanlainen jatkuva pelon ja jännityksen ja kauhun tunne. Nuorempana tuli lääkittyä sitä välillä alkoholilla, koska se tilapäisesti auttaa aika hyvin.

Mutta vanhemmiten olen oppinut päinvastoin menemään kohti, esim. asettumaan meditoimaan kun ahdistaa, tarkkailemaan ahdistusta ja sen aiheuttamia fyysisiä tuntemuksia ja ajatuksia. Sillä tavalla siihen saa tavallaan etäisyyttä, kun ensinnäkin sanoo sille että se saa tulla (no niin, antaa tulla, minä tarkkailen tässä mitä tulee, miltä se tarkkaan ottaen tuntuu ja missä), ja alkaa samaistua enemmän tarkkailijan kuin tarkkailtavan näkökulmaan. Jos ahdistus on niin levotonta ettei pysty vain istumaan sen kanssa ja katselemaan, esim. kävely jossain tutussa paikassa on sama asia light-versiona: voi ja pitää keskittyä myös vähän ympäristöön, mutta samalla voi seurailla olojaan. 

Onhan toki olemassa vakavampia tai puhtaan fysiologisiakin syitä tuollaisille tuntemuksille, esim. kilpirauhasen liikatoiminta, tai nuo maniat ja vastaavat. Mutta jos ei muita sellaiseen viittaavia oireita ole, ei minusta tarvitse heeti alkaa sellaista epäillä. Varsinkin kun jotkut lauseet joita käytät minusta viittaavat siihen, että tämä voi olla juuri niitä tapauksia, jossa ahdistus kertoo tarpeesta käsitellä jotain elämässä nyt tai menneisyydessä: "Tuntuu siltä, että olisin vankina omassa elämässäni", "Elämä tuntuu hallitsemattomalta, tuntuu ettei mistään saa otetta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Olen ollut masentunut aiemmin, mutta nyt ei tunnu samalta. Nyt tuntuu tosi levottomalta ja ahdistavalta. Elämä tuntuu tosi hallitsemattomalta. Ikäänkuin mistään ei saa otetta. Minulla on sellainen olo, että tekisi mieli vaan huutaa kovaa koko maailmalle. Vaikea selittää. T. Ap

Kovin tutulta kuulostaa. Se voi mennä ohi itsestään. Mutta se voi tulla takaisin, kun sen syy ei ole poistunut. Sinä tiedät parhaiten mikä sille voi olla syy. Saattaa tosin olla, ettet ole sitä itse vielä ymmärtänyt. Onko sinulla mitään aavistusta siitä mistä ahdistus alkoi?

En osaa sanoa yksittäistä asiaa. Paljon on ollut kaikkea, joka vie voimavaroja, mutta olen pakonkin edessä joutunut pysymään vahvana ja kasassa. On ollut läheisen kuolema, haasteet työssä, vaikeat sukulaiset, lapsen kiusaaminen jne, eikä mitään tukiverkkoja. Miehen kanssa olemme pysyneet yhdessä haasteista huolimatta, mutta tuntuu että suhdekin on kuollut pystyyn, enkä saa siitä sitä mitä tarvisin. Ja lisäksi varmaan joku 40v kriiisi meneillään, kun miettii elämää taaksepäin ja sitä miten eri tavalla se on mennyt kuin mitä nuorena ajatteli. T. Ap

Ajatteletko joitain tiettyjä asioita ahdistuneena?

Voitko antaa niiden jäädä pois nykyisyydessäsi, kun hyvin itsellesi perustellen päätät, ettei sinun tarvitse ajatella niitä enää?

Voitko tehdä niille jotain itse, haluatko tehdä niille jotain?

Voitko tehdä sen myöhemmin ja nyt unohtaa ne asiat siihen saakka, kunnes olet valmis hoitamaan ne?

Haluatko hoitaa ne heti? Estääkö joku sitä?

Tai etkö ajattele mitään tiettyjä asioita, mutta olet ahdistunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus on kehon ja mielen signaali siitä että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Sitä voi olla hyvin hankala yksin yrittää selvittää. Apua kannattaa pyytää, ulkopuolinen henkilö näkee asiat toisesta kulmasta kuin itse, sellaisia asioita joita itse ei ahdistuksen takia näe eikä huomaa.

Sen kanssa ei pidä jäädä yksin.

Olen ollut masentunut aiemmin, mutta nyt ei tunnu samalta. Nyt tuntuu tosi levottomalta ja ahdistavalta. Elämä tuntuu tosi hallitsemattomalta. Ikäänkuin mistään ei saa otetta. Minulla on sellainen olo, että tekisi mieli vaan huutaa kovaa koko maailmalle. Vaikea selittää. T. Ap

Kovin tutulta kuulostaa. Se voi mennä ohi itsestään. Mutta se voi tulla takaisin, kun sen syy ei ole poistunut. Sinä tiedät parhaiten mikä sille voi olla syy. Saattaa tosin olla, ettet ole sitä itse vielä ymmärtänyt. Onko sinulla mitään aavistusta siitä mistä ahdistus alkoi?

En osaa sanoa yksittäistä asiaa. Paljon on ollut kaikkea, joka vie voimavaroja, mutta olen pakonkin edessä joutunut pysymään vahvana ja kasassa. On ollut läheisen kuolema, haasteet työssä, vaikeat sukulaiset, lapsen kiusaaminen jne, eikä mitään tukiverkkoja. Miehen kanssa olemme pysyneet yhdessä haasteista huolimatta, mutta tuntuu että suhdekin on kuollut pystyyn, enkä saa siitä sitä mitä tarvisin. Ja lisäksi varmaan joku 40v kriiisi meneillään, kun miettii elämää taaksepäin ja sitä miten eri tavalla se on mennyt kuin mitä nuorena ajatteli. T. Ap

Kuulostaa että sulla on tosiaan syytä kerrakseen mikä ahdistaa. Tyypillistä on juuri tuollainen, että kun pakon edessä joutuu pysymään kasassa, niin pysyy, mutta sitten jos vähänkään elämä antaa helpomman ajan, tai sitten jos se ei anna mutta vaan menee voimavaroista yli niin ettei enää pysty pakottamaan itseään, niin ne asiat kaikki tulee kohdattavaksi joita on vaan hammasta purren vältellyt käsittelemästä ja kohtaamaasta: väsymykset, surut, pettymykset, toivottomuus. 

Keski-iän kriisi on myös tilanne, jossa hyvin yleisesti ihmisiä ahdistaa. Ihan oma kuolevaisuus ja mahdollisuuksien rajaantuminen iän myötä tulee kohdattavaksi ihan eri tavalla konkreettisesti kuin nuorempana. On tuota mainitsemaasi tilintekoa sen kanssa, miten elämä on mennyt ja useimmilla myös pettymystä siihen, sekä usein myös surua siitä, että kaikki mahdollisuudet lähteä toteuttamaan nuoruuden haaveita ei enää ole realistisia tai mahdollisia, joten ei auta kuin hyväksyä että näin tämä nyt meni. Joskus taas on mahdollisuus muutokseen, mutta jokin pidättelee vanhassa epätyydyttävässä tilanteessa, ja se ahdistaa. Kyllä se useimpien on käytävä se keski-iän tilinteko niin eletyn elämän kuin kuolevaisuuden ja rajallisuudenkin kanssa, ja kyllä se useimpia ahdistaa. Jotkut muuttaa siinä sivussa elämäänsä radikaalisti ja pääsevät sitä kautta tästä, jotkut eivät mutta saavat sisäisesti hyväksyttyä sen miten elämä on mennyt ja mihin menee nyt.

Et kerro tilanteesta kovin monin sanoin, mutta toisaalta kerrot paljonkin. Nelikymppinen, avioliitto väljähtänyt, joutunut ruuhkavuosissa vaan venymään ja olemaan vahva vaikka läheinen on kuollut, työssä on vaikeaa, sukulaiset on vaikeita, lastakin kiusataan. Ilman että koet saavasi mistään tai keneltäkään tukea. Nyt koet omien sanojesi mukaan olevasi vankina omassa elämässäsi ja osin pettynyt siihen miten elämä on mennyt. Vaikuttaa tyypilliseltä keski-iän kriisiltä. Tavallaan tämä on hinta siitä ylisuoritamisesta johon olet joutunut venymään, että olet kiskonut itsestäsi sisulla energiaa enemmän kuin sitä oikein olisikaan. Nyt tarvitset aikaa toipumiseen, mutta se ahdistaa koska voimavarat on hyvin vähissä. Ahdistaa varsinkin koska tosiaan sitten on mietittävänä elämän suunta tästä eteenpäin. Kuulostaa hyvin luonnolliselta asialta että ahdistaa.