Onko kenelläkään ollut parisuhteessa tilannetta, että toinen haluaisi naimisiin

ei se kuitenkaan ollut mitään tappelua tai jankkaamista

ja mies olisi halunnut. Joten odotettiin niin kauan, että minäkin oikeasti olin sitä mieltä, että olisi hyvä juttu. Emme tapelleet asiasta eikä mies koskaan painostanut.

Ihan kummallista, miksi jankata sitä naimisiin menoa, jos se ei toisesta ole hyvä juttu. Heillä on kaksi lastakin, nyt se naimisiinmeno on jo ihan tarpeetontakin. Tämä nainen, joka hinkuaa naimisiin on erittäin omistushaluinen. Luultavasti mies pyrkii sillä hieman naisesta neutralisoimaan tuota tunnetta. Mankuminen pahentaa asiaa.



Ja tämä on myös kahden suvun törmäys. Meidän suvussa, jossa paljon kirkosta eronneita, lähes kaikki ovat vain avoliitossa. Kun se nyt sattuu olemaan vaan ihan riittävä juttu. Itsekin olen avoliitossa. Se on jotenkin nykyaikaisempaakin mielestäni.

Minä halusin naimisiin, mies ei. Kyse ei ollut niinkään mistään juhlista vaan sitoutumisesta parisuhteeseen ja tämän avioliitto-keskustelun myötä ymmärsin, että mies ei ollut valmis tai halukas sitoutumaan. Jätin siis miehen kuuden vuoden suhteen jälkeen.



Nykyään olen onnellisesti naimisissa ja maailman ihanimman tyttövauvan äiti. :)

Surullisen monelle nykyaikaista on tehdä lapset vauvakuumeessa lähes kenen tahansa kanssa ja roikkua sitten niiden lasten takia yhdessä. Sitten jos Se Oikea tulee joskus vastaan, niin hänen kanssaan haluavatkin mennä nopeastikin naimisiin. Kyllä ihmiset nykyäänkin haluavat mennä naimisiin, mutta vain sen todella Oikean kanssa. Ja surullisen yleistä on tuo, että monesti nainen haluaisi naimisiin, mutta mies ei halua.

Ihan kummallista, miksi jankata sitä naimisiin menoa, jos se ei toisesta ole hyvä juttu. Heillä on kaksi lastakin, nyt se naimisiinmeno on jo ihan tarpeetontakin.

Meillä on keskusteltu naimisiin menosta (yhdessä oltu kohta 10 vuotta). Mies ei koe olevansa valmis, eikä se minullekaan pakko ole. Mutta juuri nimenomaan lasten takia olisin mieluummin avioliitossa kuin avoliitossa. Jos meistä toiselle käy jotain, niin toinen jää täysin tyhjän päälle. Toki lapset perivät, mutta valtiolta ei avopuolisolle tukea heru.

Lisäksi olisi kiva kun koko perheellä olisi sama nimi (matkustelukin ,ilman puolisoa, lasten kanssa helpottuisi) ja mieluusti juhlisin yhteistä elämäämme virallisesti. Mutta siis pääsyy avioliitolle olisi tuo laillinen turva onnettomuuden sattuessa...

Ja silti voi haluta olla naisensa kanssa yksissä.

Oikeastaan minusta järjetöntä vastustaakkaan naimisiin menoa, vaikka olenkin itse avoliitossa. Tuo avioliitto kun on niin vähämerkityksellinen juttu nykyään johtuen siitä, kuinka helposti eron saa. Senkun vaan toimittaa pyynnön, että haluaa tuomittavan avioeroon. Ja nimmari alle.

Ja surullisen yleistä on tuo, että monesti nainen haluaisi naimisiin, mutta mies ei halua.

a) kyllä avopuoliso saa pitää oman omaisuutensa (yleensä se 50%), ei tule jäämään tyhjän päälle. Aivan samalla tavalla menee perintö avioliitossa. Lapset perii.

b) itsellä on kokemusta asumisesta jopa ulkomailla erinimisenä kuin omat lapseni. Maa oli sellainen, jossa kaikki naiset, oli sitten naimisissa tai ei, merkittiin kaikkialle tyttönimellä mm. yliopistoon tai sairaalaan. Ei ollenkaan kummallista matkustellessa olla eri nimisiä perheenjäseniä. Matkustettiin monta kertaa tuona aikana kotimaan ja asuinmaan väliä.

Itse asiassa koska emme olleet naimisissa sain vielä lapsista tuossa maassa ylimääräistä avustusta "yksinhuoltajana". :)

Ihan kummallista, miksi jankata sitä naimisiin menoa, jos se ei toisesta ole hyvä juttu. Heillä on kaksi lastakin, nyt se naimisiinmeno on jo ihan tarpeetontakin.

Meillä on keskusteltu naimisiin menosta (yhdessä oltu kohta 10 vuotta). Mies ei koe olevansa valmis, eikä se minullekaan pakko ole. Mutta juuri nimenomaan lasten takia olisin mieluummin avioliitossa kuin avoliitossa. Jos meistä toiselle käy jotain, niin toinen jää täysin tyhjän päälle. Toki lapset perivät, mutta valtiolta ei avopuolisolle tukea heru.

Lisäksi olisi kiva kun koko perheellä olisi sama nimi (matkustelukin ,ilman puolisoa, lasten kanssa helpottuisi) ja mieluusti juhlisin yhteistä elämäämme virallisesti. Mutta siis pääsyy avioliitolle olisi tuo laillinen turva onnettomuuden sattuessa...

Ja silti voi haluta olla naisensa kanssa yksissä.

Oikeastaan minusta järjetöntä vastustaakkaan naimisiin menoa, vaikka olenkin itse avoliitossa. Tuo avioliitto kun on niin vähämerkityksellinen juttu nykyään johtuen siitä, kuinka helposti eron saa. Senkun vaan toimittaa pyynnön, että haluaa tuomittavan avioeroon. Ja nimmari alle.

Ja surullisen yleistä on tuo, että monesti nainen haluaisi naimisiin, mutta mies ei halua.

oltiin avoliitossa 8 vuotta ennen naimisiinmenoa.

Lapsiakin tuli. Mies oli sitä mieltä että miksi mennä naimisiin kun se ei mitään muuta.

Minä olen kyllä jostain kumman syystä onnellisempi naimisissaolevana kuin avoliitossa. Vaikka ,niin kuin todistettu on, naimisiinmeno ei sinällään muuta yhtään mitään. Mutta jotenkin se vaan on kivaa.

Kysyin mieheltä juuri että mitä mieltä se on naimisissaolosta niin sanoi ihan iloisesti että "mikäs siinä, ihan hyvä homma". Kai tuo sitten lähtee lätkimään jos kokee olonsa tukalaksi. Ja meillä ei ollut mitään prinsessahäitä, että en sen takia naimisiin halunnut. Maistraatissa meidät vihittiin, lapset oli mukana ja todistajat talon puolesta.En edes kertonut kuin pikkusiskolleni, että ollaan menty naimisiin, kun se tuli yhdeksi yöksi vahtimaan lapsia että päästiin kaksin hotelliin. Häämatkalle nääs Vaasaan!

Ja silti voi haluta olla naisensa kanssa yksissä.

Oikeastaan minusta järjetöntä vastustaakkaan naimisiin menoa, vaikka olenkin itse avoliitossa. Tuo avioliitto kun on niin vähämerkityksellinen juttu nykyään johtuen siitä, kuinka helposti eron saa. Senkun vaan toimittaa pyynnön, että haluaa tuomittavan avioeroon. Ja nimmari alle.

Ja surullisen yleistä on tuo, että monesti nainen haluaisi naimisiin, mutta mies ei halua.

oltiin avoliitossa 8 vuotta ennen naimisiinmenoa.

Lapsiakin tuli. Mies oli sitä mieltä että miksi mennä naimisiin kun se ei mitään muuta.

Minä olen kyllä jostain kumman syystä onnellisempi naimisissaolevana kuin avoliitossa. Vaikka ,niin kuin todistettu on, naimisiinmeno ei sinällään muuta yhtään mitään. Mutta jotenkin se vaan on kivaa.

Kysyin mieheltä juuri että mitä mieltä se on naimisissaolosta niin sanoi ihan iloisesti että "mikäs siinä, ihan hyvä homma". Kai tuo sitten lähtee lätkimään jos kokee olonsa tukalaksi. Ja meillä ei ollut mitään prinsessahäitä, että en sen takia naimisiin halunnut. Maistraatissa meidät vihittiin, lapset oli mukana ja todistajat talon puolesta.En edes kertonut kuin pikkusiskolleni, että ollaan menty naimisiin, kun se tuli yhdeksi yöksi vahtimaan lapsia että päästiin kaksin hotelliin. Häämatkalle nääs Vaasaan!

laskutaito petti!

a) kyllä avopuoliso saa pitää oman omaisuutensa (yleensä se 50%), ei tule jäämään tyhjän päälle. Aivan samalla tavalla menee perintö avioliitossa. Lapset perii.

b) itsellä on kokemusta asumisesta jopa ulkomailla erinimisenä kuin omat lapseni. Maa oli sellainen, jossa kaikki naiset, oli sitten naimisissa tai ei, merkittiin kaikkialle tyttönimellä mm. yliopistoon tai sairaalaan. Ei ollenkaan kummallista matkustellessa olla eri nimisiä perheenjäseniä. Matkustettiin monta kertaa tuona aikana kotimaan ja asuinmaan väliä.

Itse asiassa koska emme olleet naimisissa sain vielä lapsista tuossa maassa ylimääräistä avustusta "yksinhuoltajana". :)

Totesinkin, että lapset kyllä perii, eikä tietenkään omasta omaisuudesta joudu luopumaan. Mutta mitään tukia (leskeneläke tms.) valtiolta et saa avoliiton aikana seuranneesta yksin jäännistä.

Ja matkustelun hankaluudella tarkoitin sitä, että itsellä on kysytty jokaisella niin pidemmille matkoilla kuin Tallinnan ja Ruotsin matkoilla lupalappua isältä, että saan erinimiset lapset maasta viedä.

ekan poikaystävän kanssa olisin halunnut naimisiin, mutta hän ei. Syy miksi olisin halunnut, oli yhteinen tuleva lapsi.

Emme menneet naimisiin, lapsi syntyi, ja sittemmin tiemme erosivatkin (ei tosin tästä naimisiinmeno syystä).



Sitten tapasin uuden miehen, joka olisi halunnut heti naimisiin ja yhteisen lapsen.

En todellakaan ollut valmis, vaikean edellisen suhteen ja vielä vaikeamman eron jälkeen.

Tykkäsin tästä miehestä todella, mutta en halunnut kiirehtiä. Jouduin päättämään suhteen, sillä en jaksanut sitä jatkuvaa mankumista avioliittoon ja yhteiseen lapseen.



Sittemmin tapasin nykyisen mieheni, ja seurustelimme pitkään ennenkuin hankimme yhteisiä lapsia.

Naimisiin menimme ekaa yhteistä odottaessamme,

Nyt elämme onnellisesti avioliitossa ja onnellisena perheenä, kera lauman lapsia ;-)

Kolmas kerta toden sanoi ;-)

mies myös haluaisi adoptoida minun lapseni. johtuu ehkä siitä, koska meille on yhteinen tulossa. en vaan osaa itseäni nähdä sormustettuna enää kahden purkautuneen kihlauksen jälkeen. normaali arki meillä sujuu ja olen sitoutunut suhteeseen. ainoastaan tökkii minulla naimisiin menon periaatteellisuus.

hyvin yleinen ongelma parisuhteissa tuntuu olevan, että nainen haluaisi naimisiin, mutta mies ei halua naimisiin.