Voi huoh tuota lasta!

Etkö rakasta lastasi?

Koko ajan mä joudun kieltämään ja komentamaan. Eikä lapsi edes tottele, vaan joudun suuttumaan ennen kuin lapsi tottelee. Kiusaa pienempää ja komentelee tätä koko ajan. Itkee, narisee, kitisee. "En voi tehdä sitä, en halua, en pysty, en jaksa, en voi". Murisee mulle, irvistelee, meinaa lyödä. Arestissa istuu vähän väliä. Tuntuu, etten millään saa lasta käyttäytymään normaalisti. Riehuu, huutaa ja on muutenkin mahdoton.

Kuulostaa nimittäin aika pahalta. Onhan osa lapsista tosi haastavia temperamentiltaan, mutta nelivuotiaan pitäisi olla aika helpossa kehitysvaiheessa.



Kannattaa miettiä, mitä kieltää. Jos koko ajan kieltelet, se kärsii nopeasti inflaation. Lapselle pitää mieluummin näyttää, mikä ON SALLITTUA kuin ohjata jatkuvasti ei-sanalla.



Ja niistä harvoista kielloista tietenkin on pidettävä tiukasti ja johdonmukaisesti kiinni.



Miksi lapsi riehuu? Yrittääkö saada siten huomiota, jota et halua tai jaksa antaa? On ilmeisesti mustasukkainenkin pikkusisarukselleen.

Ei riitä, että mä aloitan hänen kanssaan leikin tms. vaan mun pitää kiinnittää huomioni häneen 100% koko ajan. Miten se muka onnistuu? En enää jaksaisi olla hänen kanssaan, koska mikään ei tunnu riittävän hänelle.



On puhuttu neuvolassa, mutta heidän mukaansa tämä on ihan normaalia. On normaalia, ettei 4-vuotias muka vieläkään tiedä miten käyttäydytään missäkin tilanteessa. Ei siis missään erikoisissa (häät, hautajaiset) vaan ihan normaaleissa kodin tilanteissa, pukiessa ym.



Telkkaria lapsi katsoisi koko ajan. Tänäänkin sai aamulla katsoa Kaapon ja sen jälkeen mankui vähän väliä, että "haluan katsoa, ollenkaan en ole tänään saanut katsoa".



Miksi olisi nyt mustasukkainen, kun ei ole 2 ensimmäiseen vuoteen ollut ollenkaan mustasukkainen pienemmälle?

Olin jossain vaiheessa samassa pisteessä, mutta sitten tajusin että jatkuva tyytymättömyyteni lapseeni ja itseeni kasvattajana heijastuu tietenkin lapsen minäkuvaan.

Kun pysähdyin miettimään adjektiiveja lapsestani, niin löysin pelkää negatiivista.

Tietoisesti lähdin muuttamaan ajatusmaailmaani ja lapsi muuttui yllättäen siinä mukana. Hän ilmeisesti tunsi itsensä hyväksytyksi, eikä sitä huonoa käytöstä tarvinnut enää käyttää saadakseen huomiota.

Kerätkää hyviä ja kivoja kokemuksia. Kehu lasta. Hassutelkaa, pelleilkää. Niistä se yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa.

Ei riitä, että mä aloitan hänen kanssaan leikin tms. vaan mun pitää kiinnittää huomioni häneen 100% koko ajan. Miten se muka onnistuu? En enää jaksaisi olla hänen kanssaan, koska mikään ei tunnu riittävän hänelle. On puhuttu neuvolassa, mutta heidän mukaansa tämä on ihan normaalia. On normaalia, ettei 4-vuotias muka vieläkään tiedä miten käyttäydytään missäkin tilanteessa. Ei siis missään erikoisissa (häät, hautajaiset) vaan ihan normaaleissa kodin tilanteissa, pukiessa ym. Telkkaria lapsi katsoisi koko ajan. Tänäänkin sai aamulla katsoa Kaapon ja sen jälkeen mankui vähän väliä, että "haluan katsoa, ollenkaan en ole tänään saanut katsoa". Miksi olisi nyt mustasukkainen, kun ei ole 2 ensimmäiseen vuoteen ollut ollenkaan mustasukkainen pienemmälle?

Et tietenkään voi aina keskittyä kokonaan toiseen lapseesi, mutta lapselle voi myös sanoa, että nyt leikin hetken pikkusiskosi kanssa ja sitten illalla pelkästään sinun kanssasi.

Sillä välin isä/mummo/kummi tms. katsoo toista lasta.

Tai kun pienempi on päiväunilla, sinä leikit isomman sisaruksen kanssa ja suot hänelle jakamattoman huomion.

Totta kai siinä hiukan siivoamiset yms. kärsivät, mutta lapsesi selvästi janoaa huomiotasi.

Mustasukkaisuudesta sen verran, että se vaihtelee. Oma esikoiseni oli vauvan suhteen ihan evvk ekan vuoden ajan, ja alkoi mustikseksi vasta, kun pikkuveli alkoi liikkua ja kropelehtia hänen lelujaan.

Samoin mustasukkaisuus voi puhjeta siitä, että lapsi kokee jossakin tilanteessa tulleensa epäreilusti kohdelluksi suhteessa pienempään sisarukseensa. Välttämättä epäreiluutta ei sinun näkökulmastasi ollut lainkaan, se on aina subjektiivinen tunne!

Tuo liioittelu esim. tv:n suhteen ON täysin tyypillistä nelivuotiaalle, siitä ei kannata hermostua. Isommatkin lapset käyttävät hyvin herkästi liioitteua tyyliin "mä en koskaan" "kaikki muut saa...".

En muuten ollenkaan tarkoittanut, että lapsesi olisi jotenkin neurologisesti epätyypillinen... terveenkin lapsen kanssa voi ajoittain tarvita kasvatusneuvoja! Eli älä anna neuvolan lannistaa sinua, vaan vaadi apua kasvatukseesi. Kuvauksesi perusteella sanoisin ilman muuta, että tarvitsette ulkopuolista "Nannya" rukkaamaan uusiksi vuorovaikutustapojanne ja sääntöviidakkoanne.

Lykkyä pyttyyn, on hienoa, että tunnistat ongelmanne. Siitä se lähtee.

Ja osittain siitä syystä mun on todella vaikea suhtautua hänen kiukkuunsa ja häneenkin, kun hän käyttäytyy kotona huonosti.



Lapsi saa kyllä 100% huomiostani aina silloin kun se on mahdollista, mutta JOKA IKINEN HETKI ei ole mahdollista huomioida vain häntä, mitä hän nyt näyttäisi haluavan.



Olen väsynyt tähän arkeen, enkä jaksa olla hänen kanssaan, hän käyttäytyy huonommin ja väsyn enemmän. Tämä kierre vaan syvenee. Ja varsinkin nyt, kun mies on työreissulla niin kaikki on sata kertaa huonommin. Lapsi vaatii isäänsä tekemään tietyt asiat ja kiukkuaa ikäväänsäkin.



Olisikin kiva saada joku ulkopuolinen tänne. Tulisi varmaan fyysisestikin paha olo, jos näkisi miten käyttäytyy itse välillä lapselle. Nyt jo ahdistaa oma käytös, mutta tuntuu etten saa tätä kierrettä katkaistua.

Ja osittain siitä syystä mun on todella vaikea suhtautua hänen kiukkuunsa ja häneenkin, kun hän käyttäytyy kotona huonosti. Lapsi saa kyllä 100% huomiostani aina silloin kun se on mahdollista, mutta JOKA IKINEN HETKI ei ole mahdollista huomioida vain häntä, mitä hän nyt näyttäisi haluavan. Olen väsynyt tähän arkeen, enkä jaksa olla hänen kanssaan, hän käyttäytyy huonommin ja väsyn enemmän. Tämä kierre vaan syvenee. Ja varsinkin nyt, kun mies on työreissulla niin kaikki on sata kertaa huonommin. Lapsi vaatii isäänsä tekemään tietyt asiat ja kiukkuaa ikäväänsäkin. Olisikin kiva saada joku ulkopuolinen tänne. Tulisi varmaan fyysisestikin paha olo, jos näkisi miten käyttäytyy itse välillä lapselle. Nyt jo ahdistaa oma käytös, mutta tuntuu etten saa tätä kierrettä katkaistua.

Olet tosiaan negatiivisessa kierteessä. Koska podet avuttomuutta ja tunnet ajoittain jopa inhoa lastasi kohtaan, koet hänen huomionkaipuunsa ahdistavana ja inhoat itseäsi sen ahdistuksen takia.... ja kaikki se itseinho vain PAHENTAA tilannetta, alat pian kartella lapsen kanssa oloa.

Kuten itsekin sanot, lapsi on ihan ok, kun ehdit olla hänen kanssaan kahden! Toisin sanoen kyse ei ole siitä, etteikö lapsi osaisi käyttäytyä vaan siitä, että arkinen vuorovaikutuksenne pitää saada pelaamaan silloinkin, kun et voi antaa jakamatonta huomiota lapsellesi = toimia hänen ehdoillaan.

Ei se OLE helppoa. Minulla on yksi lapsista asperger ja hänelle on erityisen tärkeää ollut aina se, että kaikki toimii ennakoitavasti ja hänen säännöillään. Silti lapsi on minulle hyvin rakas ja ymmärrän, miksi hän ajattelee ja toimii kuten toimii.

Sinun pitäisi löytää uudelleen se nautinto olla lapsesi kanssa. Ja lapsen pitäisi oppia luottamaan siihen, että olet läsnä silloinkin, kun teet kotihommia tai leikit nuoremman sisaruksen kanssa.

4/8

Ja osittain siitä syystä mun on todella vaikea suhtautua hänen kiukkuunsa ja häneenkin, kun hän käyttäytyy kotona huonosti.

Lapsi saa kyllä 100% huomiostani aina silloin kun se on mahdollista, mutta JOKA IKINEN HETKI ei ole mahdollista huomioida vain häntä, mitä hän nyt näyttäisi haluavan.

Olen väsynyt tähän arkeen, enkä jaksa olla hänen kanssaan, hän käyttäytyy huonommin ja väsyn enemmän. Tämä kierre vaan syvenee. Ja varsinkin nyt, kun mies on työreissulla niin kaikki on sata kertaa huonommin. Lapsi vaatii isäänsä tekemään tietyt asiat ja kiukkuaa ikäväänsäkin.

Olisikin kiva saada joku ulkopuolinen tänne. Tulisi varmaan fyysisestikin paha olo, jos näkisi miten käyttäytyy itse välillä lapselle. Nyt jo ahdistaa oma käytös, mutta tuntuu etten saa tätä kierrettä katkaistua.

Ymmärrän niin täysin fiiliksesi. Meillä pahan aresti ja negatiiviusuuskierteen katkaisi päiväkodin erityisope. hän antoi ihania neuvoja.

mustasukkaisuus voi tulla myöhemminkin, nyt kun nuorempi alkaa olla katu-uskottava.

uskon, että lapsesi hakee huomiota ikävällä käytöksellä ja kokee itsensä nyt huonoksi.

meillä prikulleen samanlaista, nyt onneksi päästy yli. annettiin lapselle paljon syliä, juteltiin tunteista, kehuttiin hyvästä käytöksestä ym.

ilman ulkopuolista apua olisimme olleet totaalipulassa ja inhosin välillä itseäni, kun huusin AINA lapselle ja arki oli yhtä helvettiä.

jaksamista teille.

Silloin kävimme perheneuvolassa lastenpsykologilla ja hänen neuvoillaan olemme jo paljon paremmassa tilanteessa. Hänen neuvonsa lyhykäisyydessään:

- joka päivä 20 min. tuokio kahdestaan lapsen kanssa, jolloin oikeasti keskittyy häneen. Tuokion aluksi laitetaan munakello raksuttamaan ja kerrotaan, että yhteinen tuokio päättyy kun kello soi, koska muutkin tarvitsevat äidin/isän seuraa ja apua.

- kehutaan kaikesta, mistä vain pystytään, jotta vahvistetaan lapsen ryvettynyttä itsetuntoa

- toki kielletään, jos tekee tuhmasti, mutta näihin hetkiin ei pidä jäädä rypemäään tai muistella niitä jälkeenpäin

- jos jokin tietty tilanne aiheuttaa kiukkua, niin otetaan vanha kunnon tarrojen keräys kehiin ja viidestä tarrasta palkinto (esim. jos uloslähtö takkuaa, niin sovitaan etukäteen, että pojan tulee ensimmäisestä uloslähtöpyynnöstä 10 min. päästä olla valmiina lähtöön ja tästä saa yhden tarran).



Ja psykologin mukaan tämä on kovin yleistä 4-5 vuotiailla, joten ehkä sinua auttaa sekin, ettet ole ainoa. Lapsi ei osaa vielä käsitellä tunteitaan ja negatiivisten tunteiden ilmaiseminen ja niistä ylipääseminen on lapselle vaikeaa. Tässä auttaa tunteiden sanoittaminen, eli lapselle selitetään: "sinulla on nyt paha mieli, koska et saa karkkia, mutta meidän perheen sääntöjen mukaan karkkipäivä on vai nlauantaina eli huomenna..."

Kuulostaa tosi tutulta. Liittyy varmasti ikään ja siihen, että on mustis pikkusisaruksesta. Meilläkin olen huomannut lapsen kaipaavan kovasti huomiota ja käytös muuttuu, kun hänen kanssa touhailee kaksistaan. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, kun lapsi vähän kasvaa ja alkaa ymmärtää asioita vähän paremmin. :)

Meillä ei ole tuttavapiirissä kuin yksi samanikäinen lapsi ja hänkin on ainoa lapsi perheessään. Joten on tuntunut pahalta huomata miten huono äiti sitä onkaan ja miten eri (huonolla) tavalla oma lapsi käyttäytyy.



Pitää ottaa teidän vinkkejä käyttöön ja yrittää selvitä tästä nyt. Kahden kuukauden päästä on seuraava neuvola, jolloin otan asian uudelleen puheeksi. Toivottavasti lapsi ja minä opitaan suhtautumaan toisiimme oikein, sillä haluan lapselleni hyvän lapsuuden kaikesta huolimatta!