Minulla on hirveän huono itsetunto, en tiedä miten sitä lähtisi korjaamaan

Imen kaiken tältä Vauva palstaltakin itseeni ja mietin ovatko ihmiset tosiaan niin lapsellisia ja ilkeitä. Äidilläkin oli tapana kommentoida lihavia ihmisiä joita näkyi televisiossa, samoin entisellä poikaystävällä.

Minua on kiusattu, ja olen monesti jäänyt muiden varjoon. Huomaan ikäviä piirteitä itsessäni, että olen katkeroitumassa näistä kokemuksista, ja pelkään tulevani samanlaiseksi kuin äitini.

En pysty enää katsomaan itseäni edes peilistä, kuljen ryhti kumarassa vihaten omaa kroppaani ja kasvojani. Olen normaalipainoinen, ja meikin kanssa ihan söpökin. En osaa vain katsoa itseäni enää realistisesti, kun en voi joskus edes koskea itseeni, kun niin pahalta tuntuu. Minulla on omasta mielestäni ruma keho, pinnallisia verisuonia jaloissa, joka johtuu ihotyypistä, kasvoissa niitä on myös. Koen itseni hyvin pieniksi ja araksi, riittämättömäksi. Itken usein nykyään, ja vertailen itseäni muihin, sitä on hyvin vaikea myöntää. Tämä onneton mieli johtuu muistakin asioista, mutta olen osittain ehkä ulkoistanut ne. Olen saamaton ja melko kauhea. Haluaisin päästä sinne terapiaan, sillä olen rikkinäinen ihminen kivisellä tiellä, jota elämäksi kutsutaan, mutta terapeuttia ei löydy ainakaan kovin nopeasti. Uskokaa tai älkää, mutta minulla on ollut hyviäkin jaksoja, joita olen pitänyt yllä kynsin ja hampain kunnes lopulta sitten romahdin.