Terapeuttien omat ihmissuhteet
Onko täällä ratkaisukeskeisiä lyhytterapeutteja tai psykoterapeutteja? Mua kiinnostaa ala, alla on jo pohjana psykologian perusopinnot ja tulossa sosionomitutkinto, tästä olisi helppoa jatkaa.
Mua mietityttää eniten se, miten koulutus vaikuttaa omaan suhtautumiseen ihmisiin/omiin ihmissuhteisiin. Kun luin kirjallisuustiedettä, aloin analysoida kaikkia lukemiani kirjoja enkä enää päässyt siihen taianomaiseen lukukokemukseen. Lopetin lukemisen vuosiksi. Kun opiskelin käsityönopettajaksi, käsityöt alkoi tuntumaan puuduttavilta ja niissä näki enää vain prosesseja. Nekin jäivät pitkäksi ajaksi.
Käykö samoin ihmissuhteille terapiaopintojen jälkeen? Että analyysi pyörähtää käyntiin heti kun joku vähänkään avautuu, ja itse kohtaaminen ei enää tunnu yhtä intensiiviseltä kuin ennen? Että menettää mielenkiinnon ihmisiin ja jutteleminen alkaa tuntua työltä?
Ratkes koulutukset on niin kevyitä eikä niissä ole terapeutin omaa terapiaa nimeksikään, että tuskinpa siitä mikään analyysi vöyry alkaa. Toisaalta sitten pidemmällä koulutuksella terapeutti onkin jo niin ammattitaitoinen, että kykenee erottamaan työminänsä arkiminästä.