Entiset anorektikot ! Jäikö terveysongelmia ?

osaltaan vieläkin syömishäiriöinen - ollut 25 vutota ja siis edelleen suhde ruokaan ja syömiseen on välillä epänormaali. Sairastuin alunperin 14 vuotiaana ja pituuskasvukin pysähtyi ( 162 cm). Alimmillaan paino tippui 29 kg:oon. Nyt 48-54. Onneksi sain 2 lasta vaikka minun piti olla hedelmätön.

Hampaiden kiille on mennyt, ruokatorvivaurioita, osteoporoosi (todettu, ja on siihen lääkitys), hiukset ohuet, kolme kertaa poistettu kasvain rinnasta (hyvänlaatuisia tosin), selän nikamavaurioita... onhan noita vaivoja. Sydämen rytmihäiriöitä.

Mutta on se vaan kumma juttu, että vaikka tiedostan tilanteen en voi olla suhteutumatta syömiseen jotenkin epänormaalisti. Voin ahmia, paastota, oksentaa jne. JA olen sentään aikuinen.

sydämen tykytyksen ja sen ettei mikään huvita. Minä kärsin kilpirauhasen liikatoiminnasta ja mm. nuo ovat olleet oireitani. Onko sinulla arvot tutkittu? Googlaa vaikkapa oireet. Itse luulin olevani vähintäänkin masenntunut ja hullukin, mutta kaikki johtuikin kilpparistani.

jäi osteoporoosi ja ääreisverenkierron häiriöt, myös kilpirauhasongelmia. Olen nyt 21, ja sairastin pari vuotta. Paino putosi 73 kg.sta noin 40:een.

ja vaikken nyt ihan lääkärin lausuntoa olekaan siitä saanut, että ne johtuisivat jotenkin anoreksiaan, oletan niiden olevan sieltä peräisin.



Sairastuin 12-vuotiaana, jolloin paino putosi 55 kilosta 39 kiloon, ja siinä se pysytteli useita vuosia. Pikkuhiljaa se nousi kuitenkin normaaliin takaisin, kunnes esikoiseni synnyttyä, eli 20-vuotiaana, paino tipahti taas 43 kiloon. Kesti melkein kaksi vuotta saada paino taas normaaliksi, ja nyt kuopuksen synnytyksen jälkeen olen vuoden verran käynyt taistelua painon tippumista vastaan. Jonkinlaisesta aineenvaihdunnan häiriöstä kaiketi on kysymys, ja imetys vaikuttaa tähän. Tarkemmat tutkimukset ovat ehkä joskus tulossa, toistaiseksi olen saanut lääkäriltä siis vain tämän kommentin. En tiedä, mutta luulen anoreksiani olevan jotenkin vaikuttajana/aiheuttajana tässä aineenvaihdunnan häiriössä (jos se sellainen siis on). Väsymys on myös tavallista mulle, en sinänsä koe olevani jatkuvasti väsynyt, mutta koen uupuvani ja väsähtäväni aivan totaalisesti paljon herkemmin kuin muut. Oikein väsyneenä saatan esim. nukahtaa oikeasti istualleen, mitä en ole koskaan kenenkään muun kuullut tekevän. Ryhtiongelmia on myös, joskin niihin olen löytänyt apua joogasta ja pilateksesta. Hiukset eivät myöskään ole kovin hyväkuntoiset, joskin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin anoreksian aikaan. Ruokaan ja syömiseen minulla on jopa omasta mielestäni ristiriitainen ja kieroutunut suhde, ja ruokahalun katoaminen on aina ensimmäinen oire mistä tahansa stressistä tms. vaivasta. No, toinen lapsistani on tyttö, ja tiedän olevani hänelle roolimalli, joten tietoisesti pyrin hänelle näyttämään mahdollisimman normaalia (tai normaaliksi uskomaani) mallia ruoan suhteen.



Anoreksiahan on korvien välissä oleva sairaus, joskin se tuhoaa kropan aivan kuten mikä tahansa muukin korvien välissä oleva sairaus (masennus yms.). Olethan, ap, käynyt terapiassa? Jos et, hakeudu mahdollisimman pian. Anoreksia on muuten nimenomaan liian kilttien ylisuorittajatyttöjen sairaus, ja itsestäni tunnistan myös aivan samoja piirteitä kuin mitä sinäkin kuvaat. Minun on vaikea ystävystyä ja luottaa ihmisiin, koen itseni usein yskinäiseksi ja eristetyksi, enkä tosiaan ole minäkään siinä ykköslistassa kun ruvetaan kaveripiiristä etsimään osallistujia johonkin pippaloihin. Sen sijaan töissä ja vapaaehtoistehtävissä, joita tein, jotenkin kummallisesti minun niskaani kaatuivat aina kaikki ylityöt, ylimääräiset projektit sun muut tehtävät, minä kun olin kuitenkin se kiltti ja myöntyväinen, joka ei koskaan kehtaisi kieltäytyä ja jota on sen vuoksi helppo käyttää hyväksi. Aikoinaan itkin tätä usein, mutta nyttemmin, kun perhe ja lapset ovat vieneet aika paljon mun aikaani, ja terapian sekä mieheni avulla olen oppinut myös sanan "EI", eli olen alkanut kieltäytyä silloin tällöin mm. niistä ylimääräisestä vapaaehtoistyön hommista, ylitöistä jne., yllättäen työkavereista ja muista ympäristöistä ihmiset ovat alkaneet kiinnostua minusta ihmisenä enemmän. On se vaikeaa tasapainoilla siinä, kun pitää osata sanoa ei silloin, kun oikeasti ei jaksa, halua tai viitsi jotakin tehdä, mutta kuitenkin silloin tällöin on hyvä osata myös suostua.



Ap, on oikeastaan hyväkin että ajattelet tuhonneesi terveytesi ja elämäsi, mutta koita korjata ajatusmaailmaasi vähän - anoreksia tuhosi ne, et sinä. Tuskin sinä yhtenä aamuna vain päätit, että tänäänpä sairastun anoreksiaan, joten et mitenkään voi olla syypää sairastumiseesi. Toisaalta tästä pisteestä voit lähteä eteenpäin, eli kun tiedät, mitä on pielessä, voit alkaa suunnata keskittymistäsi siihen, mitkä niistä voit korjata ja mille et voi mitään. Hampaita oletkin kaiketi käynyt korjauttelemassa ainakin jonkin verran - entä jos enemmänkin? Käy luontaistuotekaupassa, kerro väsymyksestä ja elottomista hiuksista, mahdollisesti muistakin fyysisistä oireistasi (sydämen tykytys, ylimääräiset säryt), myyjät varmasti neuvovat minkälaisia tuotteita voisit kokeilla helpottaaksesi oloasi. Vitamiineja purkista ainakin, sekä omega-3:sta. Kokeile joogaa ja/tai pilatesta ryhtiä parantaaksesi. Käy mittauttamassa hemoglobiinitasot, jos ne ovat matalat, suuntaat apteekkiin rautalisää ostamaan. Anoreksia tuhosi sun terveytesi ja elämäsi, mutta sinä voit tehdä monta asiaa sitä parantaaksesi. Ystäviä et pysty ostamaan, mutta voi olla, että jos lakkaat pyrkimästä muiden miellyttämiseen ja alat keskittyä enemmän itseesi, muutkin kiinnostuvat sinusta enemmän.



Tuo, ettei huvita eikä kiinnosta juuri mikään, voi johtua ihan vaan vitamiinien yms. muiden tärkeiden ravintoaineiden puutoksesta elimistössä, ja jos niin on, se korjaantuu vitamiini- ja hivenainelisällä. Toisaalta se voi olla myös yksi masennuksen oire. Senkin vuoksi suosittelen hakeutumaan psykologin juttusille, hän pystyy määrittelemään onko kyseessä masennus, ja auttamaan eteenpäin mikäli on. Masennus on myös aika yleinen anorektikkojen, niin nykyisten kuin entistenkin, ongelma. Minä sairastuin masennukseen esikoiseni syntymän myötä, mutta onneksi se huomattiin varhain, ja sain apua paitsi masennukseen, myös anoreksian jättämiin jälkiin, sekä niihin syihin, jotka minut ovat ajaneet niin anoreksiaan kuin masennukseenkin sairastumaan.

Olen nyt 26vja kymmenen vuotta sitten sairastuin anoreksiaan. Sitä ennen alkoi bulimia ja jatkui monta vuotta anoreksiasta paranemisen jälkeen. Pahimmillani painoin 35kg, normaalipainoni on 50kg.

En ole huomannut mitään pahempia terveysongelmia mitä syömishäiriöt olsivat aiheuttaneet, hampaat ovat tosin olleet aika huonossa kunnossa mikä varmaan johtuu oksentelusta. Nyt olen ihan perusterve, suht hyväkuntoinen kahden lapsen äiti, 158cm/50kg enkä ole koskaan ollut onnellisempi tai tyytyväisempi kehooni.

15 vuotta bulimiaa ja anoreksiaa. En ole terve. 34-vuotias 10-vuotiaan äiti. Osteoporoosi, kiillevauriot, alhainen kalium välillä, kilpirauhasen vajaatoiminta. Paino vaihdellut 38-48. 164 oon pitkä. Raskaana ollessa 60. Ja sillon en muuten häröillyt.

Epäsäännölliset kuukautiset (=jäävät usein pois pitkäksikin aikaa), näläntunteen katoaminen, väsymys, palelu, rytmihäiriöt, juuri sama kuin ap:llä eli mikään ei oikein huvittaisi. Ennen sairastumista näistä oireista ei ollut mitään, olin saman painoinen kuin nyt mutta 100x energisempi ja terveempi.

Lapsia onneksi olen pystynyt saamaan ♡

Olen ollut normaalipainoinen jo 15 vuotta ja uskon että moni oire on tullut jäädäkseen. Olen nyt 35v. Painon heittelehtimistä oli alkuun paljon mutta se on vakiintunut vuosien mittaan.

Oon hyvä ja ikävä esimerkki siitä, miten rumaa ja kroonista jälkeä syömishäiriö tekee. Laiduin alle vuodessa 14v terveestä 160cm/ n. 53kg --> 36kg. Hoito oli mitä oli ja vituttaa jälkikäteen, että päästivät vapaalle ja paino pysytellyt melkein koko ajan n. 40kg, nyt taas alle. :( 

Näytän nykyään muuten iloiselta, kasvoista terveeltä ja jaksavaiselta + syön surutta normaalia ruokaa ja herkkuja, mutta krooninen BMI 14-15 (hetken 16) kohta 10v. Paino ei vain tahdo nousta, vaikka häpeän alipainoani. Joku alitajuntainen kontrolli tässä "rennossa ja normaalissa" syömisessä siis on. Varmaan just se, että syön miten hyvältä tuntuu ja mieli tekee, vaikka pitäisi syödä enemmän.

Mutta mitä on jäänyt? 

Huomattava, tutkimuksilla selvitetty, ärtyvän suolen oireyhtymä (neurologinen vaiva, johon ei varmaa hoitoa), tukiverkkoa suolessa, 5 arpea mahassa, joka päivä makrokolin juomista ummetukseen, uni/mielialalääke-riippuvuus, selvä osteoporoosi, reumaoireita selässä, Raynadin oireyhtymä (valkosormisuus)....

Ei tuu nälkä kovin helposti, mikä ois kiva, kun pitäis syödä koko ajan -.- Voitte arvata kuuluuko menkkoja ilman pillereitä. 

Uskomatonta silti, miten kroppa sopeutuu, sillä veriarvot loistavat! :o 

Anyway, hakekaa apua, jos syömishäiriö vaivaa!!! <3

Olen 35v. Yhden lapsen äiti. Sairastin myös anoreksian nuorena, oli pahimmillaan 16-17 ikäisenä. Sen jälkeen söin pitkään vain sokeria, jonkinlainen ahmimishäiriö tai tunteiteiden tukahduttaminen herkkuihin jatkui vuosia. En tiedä kumpi tuhosi enemmän. Molemmat kuitenkin, näin uskon. En ole anoreksian jälkeen ollut entiseni millään tavalla. Hampaat tuhoutui myös. Parikymppisestä alkoi monet terveysongelmat jotka sopii oirekuvalta vaikka krooniseen väsymykseen, borrelioosiin yms. Hormonaaliset häiriöt enemmän ja vähemmän siitä asti. Polvet on huonot, nykyään kihelmöi jaloissa ja käsissä, nykii sormia, joiden takia olenkin ajatellut hakeutua tutkimuksiin. Epäilen myös että kilpirauhanen ei ole terve, lisämunuaiset ym haluaisin tutkituttaa, sekä tuon pääkopan. Olen jatkuvasti väsynyt, hidas ja aloitekyvytön ja en palaudu kunnolla minkäänlaisesta rasituksesta.

Nuoruus meni täysin pieleen ja ohi. Mulla ei ole ammattia, koska en ole väsymisen takia saanut mitään loppuun vietyä. Ei ystäviä, parisuhteet ollu ihan vääriä. Kuitenkin pakko yrittää eteenpäin. Olen kuitenkin suunnattoman kiitollinen lapsestani. Uskoin etten voisi saada lasta.

Sappikivet ja ääreisverenkierto jäi semi heikoksi.

Minäkin sairastin 15 -18 vuotiaana. Nyt kolmekymppinen. Ei enää kyllä syömishäiriöö mutta Nivelongelmia,kilppariongelmia, osteoporoosi :( vertaistukea? Jos joku haluaa niin vois laittaa sähköpostia...

Niin ja edellinen jatkaa että lapsia mullakin.

Up!

Mulla ei ole ollut syömishäiriötä, mutta mullakin on rytmihäiriöitä, epäsäännölliset kuukautiset, palvelua, hiustenlähtöä, kilpirauhasen vajaatoimintaa ynnä muuta. Ette te voi mistään päätellä, että _kaikki_ terveysongelmanne johtuvat syömishäiriöistä. Harva pääsee aikuisuuteen ilman mitään sairauksia, ja harva niistä näkyy päälle päin.

*palelua :) 17/16

Sairastin ja vatsakivut, epämääräiset johtuvat taatusti tuosta. Lisäksi anemia, määrittämätön. Suhde ruokaa ollut ikuisesti tuon jälkeen epäterve. Sokeria liikaa tulee syödyksi. Hampaat menneet mutta kun hoitaa hyvin niin pysyy Just ja Just kunnossa.

Olen nyt 24-vuotias ja osteoporoosi todettu. Ei kiva. Ja huono ääreisverenkierto, lähes aina villasukat jalassa :)

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ollut syömishäiriötä, mutta mullakin on rytmihäiriöitä, epäsäännölliset kuukautiset, palvelua, hiustenlähtöä, kilpirauhasen vajaatoimintaa ynnä muuta. Ette te voi mistään päätellä, että _kaikki_ terveysongelmanne johtuvat syömishäiriöistä. Harva pääsee aikuisuuteen ilman mitään sairauksia, ja harva niistä näkyy päälle päin.

Mutta ehkä lääkäri voi päätellä.  

Mitä kautta teillä on epäilty osteoporoosia? Kuinka helposti sen saasa ja voiko siitä parantua?

Olen sairastanut enemmän tai vähemmän saa sanoa koko ikäni. Jo hyvin pienenä tunsin olevani iso ja kömpelö, kaikkien tiellä aina ja liikaa ja se jatkui koko lapsuusiän. Murrosiässä alkoi laihdutus ja anoreksia pääsi kunnolla vauhtiin.

Olen 168 cm pitkä ja alimmillaan painoin 33 kg. Tavoite oli 28 kg, se oli sellainen päähänpinttymä mutta siihen en päässyt, sen sijaan sairaalaan. Henki oli mennä.

Vuosia ja vuosia laukkasin hoidossa ja taas lopetin. Aloitin uudelleen ja lopetin. Sitä jatkui kunnes törmäsin psykiatriin joka todella näki minut. Sain kokemuksen että olen arvokas, että minun on väliä! Se oli käännekohta. Hakeuduin kunnolliseen hoitoon ja paraneminen alkoi. Nyt painoni on juuri alle normaalin alarajan,  enkä uskalla sitä nostaa. Olen nyt yli kolmekymppinen.

Ihme kyllä mitään muuta pysyvää vauriota ei syntynyt kuin osteoporoosi. Hiukset lähti jossain vaiheessa mutta kasvoi takaisin ja nyt minulla on hyvä pitkä tukka. Kokonaan en ole siis parantunut enkä tule koskaan paranemaan. Pystyn kuitenkin kontrolloimaan sairauttani vaikka se välillä saakin melko kovan otteen ja houkuttelee voimakkaasti. On oltava rautainen tahto ettei sorru.