Jos olet ollut yhtä aikaa kahdessa työpaikassa, miten olet saanut homman toiminaan?
Alan olla niin väsynyt säätämiseen. Minulla on kokoaikatyö, josta on luvattu enintään yksi päivä viikossa vapaata (palkatonta tai vuosilomaa). Toisessa työssä teen koulutusta ja tuntimäärä enintään 32 tuntia kuukaudessa. Ihme säätämistä koko ajan. Esim, viime viikolle oli sanottu, että on tärkeä suunnittelupäivä ensi vuodelle, olisi hyvä osallistua. Otin kokoaikatyöstä ennakkoon palkatonta sen päivän. Ei ollutkaan koko päivä vaan kolme tuntia, kun toisilla olikin aamupäivällä joku koulutus. Meni palkka koko päivältä, mutta sain toisesta työstä kolmen tunnin palkan siis. Välillä on tullut pyyntöjä, että jollain viikolla olisi kaksi työpäivää. Hirveä järjestely työpaikalla, miten omat työt järjestyy ja sitten ne kaksi päivää onkin ollut esim. 6 tuntia päivässä, mikä on ilmoitettu tosi myöhään. Ja kerran tuli peruutus koronan takia, tunteja ei ollutkaan ja taas piti säätää uudestaan. Kokoaikatyössä on myös päiviä, että pitää olla paikalla, kerran kuussa yksikkökokous esimerkiksi ja juuri sille päivälle aina yritetään koulutustyötä tarjota, kun kukaan ei muista katsoa, mikä päivä ei missään nimessä käy. Teen palkatta tuota säätämistä ja soittelua edestakaisin. Miten tuon homman saisi toimimaan? Onko se minun viestinnästä nyt kiinni vai onko aina noin hankalaa sovittaa kahta työtä yhteen?
Kommentit (6)
Meillä saa onneksi tehdä tunteja, ei työpäiviä. Siis jos ottaisi vaikka palkattoman vapaan, voi kuitenkin tehdä toisena päivänä vaikka 11 tunnin työvuoron. Ylityötä ei synny, vaan se vaje menee palkasta. Vähän hankala selitys, mutta jos minun lapsella on puheterapia, saatan ottaa palkattoman, jos se on keskellä päivää vaikka klo 11-12.30, mutta sitten toisena päivänä teen 11 tuntia, jolloin omat työt tulee tehdyksi. Asun siis eri paikkakunnalla kuin missä on työ. Se tuntimäärä, joka kuukaudelta jää vajeeksi, sitä ei makseta, paitsi jos käytän työaikapankin saldoa. Meillä voi kerätä aikaa myös työaikapankkiin, mutta sitä ei automaattisesti saa käyttää kokonaisiin päiviin, vaan vaikka työajan lyhentämiseen. Jos puheterapia on esim. Klo 14.30 ja poistun töistä klo 13, loppupäivän tunnit voin ottaa työaikapankkiin kertyneistä tai tehdä sinne miinusta.
Miksi olet kahdessa työssä? Lopeta se sivutyö kerta kokoaikatyössä olisi saatavilla täydet tunnit.
Eipä tuo tuosta muutu. Oletko miettinyt, että hakisit sellaista työtä jossa sinulle riittää vain yksi kokopäivätyö?
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet kahdessa työssä? Lopeta se sivutyö kerta kokoaikatyössä olisi saatavilla täydet tunnit.
Se voi olla sellainen kouluttaja, jolle ei riitä täysiä tunteja, mutta jonka koulutusta tarvitaan. Minä esimerkiksi olen ensiapukouluttaja. Minun täytyy tehdä myös ea-koulutusta, että luvat pysyy. Sitä voi tehdä oman työn ohella omassa organisaatiossa tai myydä jollekin toiselle omaa osaamista. Hyvin monet erikoiskouluttajat on päivätyössä koulutustyön ohella, esim. työturvallisuuskortti, hygieniapassi, ensiapu, deffa. Toisaalta esim. ensispukouluttajan työ on aika raskasta ja vaatii jatkuvaa päivittämistä, eikä ihminen ehkä edes halua tehdä sitä kokoaikaisesti.
Täällä säätämistä vähän eri syystä. Opiskelen työn ohella. Opetuspäivät ilmoitettiin jo ensimmäisenä päivänä. Niitä vaihdellaan.
Lokakuussa piti olla pe ja la peräkkäiset päivät. Hain sen perjantain töistä opintovapaaksi. Sitten tuli ilmoitus, että niin moni ei pääse siihen perjantaihin, niin se siirtyy seuraavalle viikolle. Ajattelin, että antaa olla se opintovapaa haettuna, teen sitten kotona opiskelutöitä, koska jos jotain olet hakenut, sen saaminen pois järjestelmistä on työn ja tuskan takana.
Aiemmin oli jo yhtenä päivänä opettaja sairastunut ja tuli peruutus. Sen tietysti ymmärtää, että mieluummin tarjoavat laadukasta kuin joku pystymetsästä tuuraamaan. Harmittaa ne silti, kun on raha-asiakin eikä ylimääräisiä vapaita haluaisi ottaa.
Oma työnantaja on sillä tavalla joustava, että opiskelu mahdollistuu, mutta kyllä meilläkin on noita tilanteita, ettei jotain päivää tai ajanjaksoa saa vapaaksi. Esim. joulukuussa kollega on lomalla 2,5 viikkoa ja pomo sanoi, että sille ajalle ei myönnetä opintovapaata. Ei ole tarvettakaan tiedossa, mutta periaatteessa saattaisihan ihminen joutua vaikka saikulle, niin ei se nyt voi ihan yhden ihmisen läsnäolosta koko puljun olemassaolo olla kiinni.
Pari 12h yövuoroa putkeen per laitos/viikko. Reilu 3000 netto kuussa.