Saako nukkua niin pitkään kun haluaa?
Perheessämme saa normaalisti vapaapäivinä nukkua niin pitkään kuin haluaa. Olemme jo vuosia sitten sopineet, että emme puolison kanssa yritetä muuttaa toistemme unirytmejä, jotka ovat aivan ääripäätä.
Nyt tuntuu, että miehellä ykkösasia on se nukkuminen. Muuta ei huomioida. Esim. olimme menossa juhlalounaalle hänen vanhempiensa luokse sovittuun aikaan (myös miehen sisarukset perheineen tulivat). Olimme yli tunnin myöhässä, kun mies ei vaan suostunut heräämään ja sitten rauhassa halusi juoda aamukahvinsa. Teki tuollakin mieli mummolassa kirkua, että se on teidän oma lapsi, joka ei herännyt, me muut kyllä oltiin valmiina lähtöön jo ajoissa.
Nyt taas ärsyttää. Meillä on tänään lasten kanssa aika tiukka aikataulu aamupäivästä. Pyysin, että mies tekisi suunnitellun ruoan valmiiksi kun tulemme kotiin klo 11.30. Toisella lapsella on meno, johon hänen pitää lähteä klo 11.45. Eli tuossa on vartti aikaa syödä. Ko. ruoan valmistus kestäisi alle 15 min.
Mies vaan totesi, ettei jaksa. Eikä nyt ainakaan vartin vuoksi ala heräämään. Eikä tietenkään ole pakko. Lapsi voi myöhästyä siitä hupimenostaan tai vaikka syödä vaan jotain mikrossa lämmitettyä tai vaikka leipää.
Mun mielestä tuo on kus*päistä. Mutta pitääkö muiden mielestä vanhemman herätä jo klo 11.15 vapaapäivänään mahdollistaaksen lapsensa ei pakollisen hauskan tapahtuman?
Kommentit (42)
Mä peruisin tollasen sopimuksen. Mitä ihmettä, ainakin meidän lapsilla on paljonkin harrastuksiin liittyviä menoja aikaisin aamulla. En todellakaan suostuisi hoitelemaan niitä yksinäni kun herra nukkuisi. Ihan todella kusipää täytyy miehesi olla. Ja lasten pelejä, esityksiä, joulujuhlia on myös aamuisin. Ei niihinkään jaksa tulla kun nukkuu?
Sopimus koskee siis unirytmin muuttamista. Olisiko kerran lauantaina klo 11.15-11.30 hereillä olo unirytmin muuttoa?
Voinhan mäkin "tarvittaessa" olla hereillä vaikka 01-02, jos/kun mies herättelee.
Sopimus on sinänsä minusta hyvä puolin ja toisin.
Ap
Miksi sovitaan sunnuntai aamuksi tapaamisia?
Ja milloin teillä levätään ja löhöillään?
Milloin ihmiset heräävät siihen, että ihminen tarvitsee riittävän pitkät yöunet ja lepoa?
Menevätkö harrastukset ja tapaamiset niiden edelle?
Joka tuutista tulee lääkärien varoituksia, riittämättömistä yöunesta ja levosta, jopa vanhemmat sairastuttavat omat lapsensa omalla tehokkuudellaan ja suorituksella.
Ja erityisen tärkeää yöuni ja lepo on teini-ikäisille ja alle 5v.
Olette sopineet, mutta ei silti noudata tätä linjaa? Miksi olet katkera miehelle jos olette yhdessä kuitenkin sopineet asian olevan ok?
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Jos on sovittu, että saa nukkua pitkään niin sitten saa nukkua pitkään. Mikä tässä on epäselvää?
Tuon ruokahomman olisin hoitanut niin että lapselle vaikka mikrossa lämmitettävä pitsa tuohon kohti. Mutta sukulaisten kesken lounas olisi kyllä sellainen että olisin herättänyt miehen vaikka väkisin että kerätään ajoissa tai sitten miehen olisi pitänyt kertoa jo edellisenä päivänä että ei kerkeä tuohon aikatauluun menkää eri autolla/ilmoitan perheelle että myöhästytään jne.
En jaksaisi elää apn miehen kanssa kuukauttakaan. Mitään tekemistä ei voisi suunnitella ja sopia aamuihin
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.

Niin, mikä on ongelma? Ei kutsu ole mikään "pakko ehtiä paikalle sakon uhalla". Siihen voi vastata, ettei ajankohta sovi meille. Jos kerran näin on. Vai anoppiko teillä määrää elämän rytmin?

Eli miniänkö pitää sanoa anopille, että ei päästä sun 70 v juhliin, koska ajankohta ei sovi meille?
Eikö mies voisi itse sanoa, että nukkuu pitkään, eikä siksi pääse mukaan?
Ap
Mihinkään muuhun kantaa ottamatta kysyn vain miksi lasten sunnuntaiaamu on ihan täyteen aikataulutettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.
Ap
Jos isovanhempien luona lounas on klo 14, miksi ihmeessä mies pitäisi herätä aikaisemmin ja valmistaa lounas sinulle klo 11.00.
Eikö aamupalalla pärjää klo 14. asti tai jääkaapista pientä purtavaa.
Eihän tuossa ole mitään järkeä, lounastatte kotona klo 11.00 ja toinen lounas klo 14.00 isovanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.
Ap
Niin, mikä on ongelma? Ei kutsu ole mikään "pakko ehtiä paikalle sakon uhalla". Siihen voi vastata, ettei ajankohta sovi meille. Jos kerran näin on. Vai anoppiko teillä määrää elämän rytmin?
Eli miniänkö pitää sanoa anopille, että ei päästä sun 70 v juhliin, koska ajankohta ei sovi meille?
Eikö mies voisi itse sanoa, että nukkuu pitkään, eikä siksi pääse mukaan?Ap
Sinun pitää saada mies kertomaan, että syyt myöhästymiseen ovat hänen unirytmissään, ja jos mies ei suostu kertomaan, sano: tämä meidän nukkumatti se imi peukaloaan peiton alla niin pitkään, että myöhästyttiin.
Jos mies ymmärtäisi ensi kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.
Ap
Jos isovanhempien luona lounas on klo 14, miksi ihmeessä mies pitäisi herätä aikaisemmin ja valmistaa lounas sinulle klo 11.00.
Eikö aamupalalla pärjää klo 14. asti tai jääkaapista pientä purtavaa.
Eihän tuossa ole mitään järkeä, lounastatte kotona klo 11.00 ja toinen lounas klo 14.00 isovanhemmilla.
Ihan avauksesta luettuna että aloittajalla ei ole tänään mitään juhlalounasta appivanhempien luona, vaan se lounas on syöty jo joskus aiemmin. Tänään on muita menoja minkä vuoksi ruokaa tarvittaisiin niiden välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.
Ap
Niin, mikä on ongelma? Ei kutsu ole mikään "pakko ehtiä paikalle sakon uhalla". Siihen voi vastata, ettei ajankohta sovi meille. Jos kerran näin on. Vai anoppiko teillä määrää elämän rytmin?
Eli miniänkö pitää sanoa anopille, että ei päästä sun 70 v juhliin, koska ajankohta ei sovi meille?
Eikö mies voisi itse sanoa, että nukkuu pitkään, eikä siksi pääse mukaan?Ap
Miksi sun pitää olla säätämässä asian kanssa millään tavalla? Köllöttele sohvalla ja anna miehen hoitaa. Hyppäät vaan kyytiin sitten kun sen aika koittaa. Älä ota asiaa vastuullesi ollenkaan. Pääset paljon helpommalla. Anna miehen hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Mihinkään muuhun kantaa ottamatta kysyn vain miksi lasten sunnuntaiaamu on ihan täyteen aikataulutettu?
No kun esikoisen puhelin meni illalla rikki ja nyt pitää pikaisesti ostaa uusi. Näin sunnuntaina kauppa ei aukea ihan aamusta, joten mennään kauppaan just kun se aukeaa. Sitten omasta halustaan esikoinen on menossa tyttökaverinsa kanssa leffaan naapurikaupunkiin. Liput on jo ostettu. En tiedä, miksi sopivat juuri tästä päivänäytöksestä. Joka tapauksessa liput oli ostettu jo ennen puhelimen hajoamista.
Kuopus on menossa tallille kaverin kanssa, koska haluaa.
Eli vastaus kysymykseen = koska haluavat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.
Ap
Jos isovanhempien luona lounas on klo 14, miksi ihmeessä mies pitäisi herätä aikaisemmin ja valmistaa lounas sinulle klo 11.00.
Eikö aamupalalla pärjää klo 14. asti tai jääkaapista pientä purtavaa.
Eihän tuossa ole mitään järkeä, lounastatte kotona klo 11.00 ja toinen lounas klo 14.00 isovanhemmilla.
Ihan avauksesta luettuna että aloittajalla ei ole tänään mitään juhlalounasta appivanhempien luona, vaan se lounas on syöty jo joskus aiemmin. Tänään on muita menoja minkä vuoksi ruokaa tarvittaisiin niiden välissä.
Kertoo aloittajasta paljon, että märehtii jotain vuosi sitten syötyä joululounasta. Aika pitkävihaista katkeruutta omaa rakasta kultaa kohtaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sovi mitään joululounaita aamupäiväksi jos tiedät toisen haluavan nukkua.
Miksi ihmeessä sopisinkaan? Meille tuli kutsu miehen vanhempien luokse lounaalle tiettyyn aikaan ja tuo aika oli klo 14. Mies itse olisi voinut sanoa, että ei tule, kun haluaa mieluummin nukkua. Oltaisiin toki muut voitu mennä.
Ap
Niin, mikä on ongelma? Ei kutsu ole mikään "pakko ehtiä paikalle sakon uhalla". Siihen voi vastata, ettei ajankohta sovi meille. Jos kerran näin on. Vai anoppiko teillä määrää elämän rytmin?
Eli miniänkö pitää sanoa anopille, että ei päästä sun 70 v juhliin, koska ajankohta ei sovi meille?
Eikö mies voisi itse sanoa, että nukkuu pitkään, eikä siksi pääse mukaan?Ap
Miksi sun pitää olla säätämässä asian kanssa millään tavalla? Köllöttele sohvalla ja anna miehen hoitaa. Hyppäät vaan kyytiin sitten kun sen aika koittaa. Älä ota asiaa vastuullesi ollenkaan. Pääset paljon helpommalla. Anna miehen hoitaa.
Miten tässä nyt sitten säädin? Kun alkoi anopilta tulla viestejä sukuryhmään, että tuutteko kohta, täällä ootellaan ruoan kanssa, niin lapset vastasi, että vielä kestää. Kun lähdettiin kotoa, niin lapsi vastasi mummollee , että nyt lähdettiin.
Ap
Jos olette noin sopineet, niin jos haluat asian muuttaa, niin uudet neuvottelut pystyyn.
Ja onko oikeasti vaarallista syödä joskus ihan vain voileipiä. Ei kai noita tilanteita joka sunnuntaina ole?