Aikataulutatko sinä juomiseen myös krapulan mukaan?
Kaveri ei lähde lauantaina helposti mihinkään, koska ei halua olla maanantaina väsynyt töissä. Mikään raitis meno ei oikein tunnu nappaavan ja illanviettoon ei voi lähteä autolla tai maltillisesti. Eikä mitään mahdollisuutta tehdä esim sunnuntaina päivällä yhtään mitään.
Kyseessä nelikymppinen korkeakoulutettu keskitason johtaja.
Kommentit (14)
Kun minä juon, juon aina "kaksin käsin" ja vain perjantaisin tai sellaisina aikoina jolloin minulle jää ainakin pari päivää aikaa toipua juopottelusta. Työpaikkojen "maanantaisekoilut" johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että ihmiset ovat juopotelleet viikonloppuna, mutta sellaista elämä on. Jokainen saa nollata päänsä silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa nollata päänsä silloin tällöin.
Tottakai kunhan tekee sen alkoholilla eikä millään psykopaattiruohoilla
Silloin kun join, en ikinä sopinut mitään seuraavalle päivälle. Iltamenot vain jos voi ottaa tasoittavan ja lähteä uuteen nousuun.
En lähde huomenna aamupäivästä minnekään juurikin sen takia, että on aikataulutettu krapula, tai oikeastaan krapulan mahdollisuus. Jos on vähänkin pää kipeä ja väsyttää, niin ei huvita lähteä kenenkään kanssa kahville tai kävelylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa nollata päänsä silloin tällöin.
Tottakai kunhan tekee sen alkoholilla eikä millään psykopaattiruohoilla
Sitä juuri tarkoitin. Nykyään erityisesti kannabista kehutaan ja glorifioidaan mutta hyvin harva käyttäjä uskaltaa julkisesti kertoa sen aiheuttamista oireista. Alkoholistit hyvin usein kieltävät alkoholin aiheuttamat ongelmat kunnes on liian myöhäistä, ja sama pätee myös kannabikseen ja sen käyttäjiin.
Krapula on köyhien tauti! Sopivalla "lääkityksellä" krapulaa lykkääntyy aina vaan hamaan tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa nollata päänsä silloin tällöin.
Tottakai kunhan tekee sen alkoholilla eikä millään psykopaattiruohoilla
Sitä juuri tarkoitin. Nykyään erityisesti kannabista kehutaan ja glorifioidaan mutta hyvin harva käyttäjä uskaltaa julkisesti kertoa sen aiheuttamista oireista. Alkoholistit hyvin usein kieltävät alkoholin aiheuttamat ongelmat kunnes on liian myöhäistä, ja sama pätee myös kannabikseen ja sen käyttäjiin.
Niin että mitään ei saisi nauttia ja pitäs vain selvinpäin möllöttää viikonloputkin. Booring! Viihdekäyttö on viihtymistä. Alkoholi on laillisuuteensa puolesta jees mutta jestas siitä tulee krapula. Sitä miedompaa laillistetaan pitkin maailmaa. Ihan naurettavaa typeryyttä kun suomessa rangaistaan käytöstä.

Kai ymmärrät, että kyse on elämäntaitojen puutteesta ja tunne-elämän ongelmista, jos viikonloppu itsesi kanssa täydessä tajunnantilassa on booring?

Se on vaihtelevaa viikonloppuisin. Joskus otan ja toisinaan en. Aina sama mitä vain muuttuu tylsäksi.
Nuorena ei tarvinnut aikatauluttaa sen kummemmin mutta nyt vanhana krapula kestää kokonaisen päivän joten ryyppäämisen ja krapulan ennakkosuunnittelu on välttämätöntä. Juon humalahakuisesti enkä tule muuttamaan tyyliäni.
Jossain kohtaa iltaa siirryn vesi-limu linjalle ja sitten hiippailen kotiin nukkumaan. Ikääntyessä krapulat keksivät voimistua.
En harrasta krapulahakuista juomista. Jos juon, niin aamulla pitää olla toimintakuntoinen. Eli kännissä en mene nukkumaan, vaan pitää selvitä ennen nukkumaanmenoa.
Esimerkiksi olisitko sinä halukas lähtemään vaikka kävelylenkille tai kahville huomenna aamupäivästä? Vai onko silloin aikataulutettu darraoloja?