Lemmikin kuolema

Minä suren poismenneitä lemmikkejä paljon enemmän kuin ketään ihmistä. En tajua miten joku voi rääkyä jonkun kuolleen julkkiksen tai muusikon perään, mutta esim. koiran kuolema koskettaa itseä vaikka ei olisi ollut edes oma. Ja omistakin on pitänyt joskus luopua, kauheita kokemuksia ne jäähyväiset.

On normaalia. Lähetä joskus lemmikille positiivisia ajatuksia, jos uskot toiseen puoleen, tulee iloiseksi siellä. Nykyään on eläinmeedioita ja kommunikoijia.

Voimia <3 Minulle ainakin eläinteni kuolemat ovat olleet todella raskaita menetyksiä. Olen miettinyt, että ihmisissä monesti on kaikenlaisia huonojakin piirteitä, voi olla rumasti sanomisia jne. Eläimet ovat aina vilpittömiä eikä niistä ole mitään huonoja muistoja. Ehkä tuokin vaikuttaa suruun. Sure juuri niin kuin sinusta tuntuu. Ei ole kenenkään asia määritellä ketä pitäisi surra enemmän tai vähemmän. Suru kertoo, että surtava oli tärkeä ja rakas.

Minulla on koira ja se on paras sen nimi on haukku ja se haukkuu paljon kun minä menen kouluun ja tulen koulusta kerran se puri minun veljeäni joka täyttää ensi vuonna 7 vuotta se on minua nuorempi mun äiti sano et sillä koiralla on astma ja mqnä sanoin että voin viedä sen ulos

T: Mirjami 11 vuotta

eihän se koiran kuolema kivaa ole mutta pakkohan se oli ampua kun vanhaksi ja sairaaksi tuli, kova homma oli kaivaa hauta sille talviaikaan, liipasimen painaminen oli helppo juttu

Voimia!! Lemmikki voi olla perheenjäsen, jonka kuolema tuntuu aivan yhtä pahalta kuin ihmisperheenjäsenenkin kuolema. Suremista ei tarvitse hävetä tai vähätellä.

Vierailija kirjoitti:

eihän se koiran kuolema kivaa ole mutta pakkohan se oli ampua kun vanhaksi ja sairaaksi tuli, kova homma oli kaivaa hauta sille talviaikaan, liipasimen painaminen oli helppo juttu

Kuuluuko tuo juttu nyt tänne? Eläin ei kuole aina osumaan, osa jää eloon tai kituu maakuopassa. Vaikka näyttää tajuttomalta. Älkää luulko osaavanne lopettaa itse.

Itse jouduin myös lopettamaan koirani pari viikkoa sitten. En ole koskaan surrut kenenkään kuolemaa yhtä paljon kuin koirani, vaikka olen menettänyt isovanhempani, kummisetäni ja paljon muita sukulaisia. Epäilin kyllä jo etukäteen että sitten kun se päivä koittaa tulen romahtamaan ihan täysin. Lopulta surua helpotti kuitenkin tieto siitä että koiralla ei ole kipuja ja että se eli hyvän ja pitkän elämän. Eli 16,5 vuotiaaksi ja loppuun asti pysyi suht terveenä ja oli ikäisekseen hyvässä kunnossa. Se ihan pahin musertava tuska kun ei tiedä miten elää ilman koiraa on vähän jo helpottunut ja pikkuhiljaa pystyy alkaa rakentamaan uutta arkea itselleen. Miesystäväni on ollut tukenani ettei ole tarvinut olla yksin surun kanssa. Varmasti vielä pitkään tulee niitä hetkiä kun alan itkeä koiraani. Joulu vähän hirvittää kun ensimmäinen joulu ilman rakasta lemmikkiä. Varmasti monella tavalla surullinen joulu tiedossa kun rakas perheenjäsen puuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

eihän se koiran kuolema kivaa ole mutta pakkohan se oli ampua kun vanhaksi ja sairaaksi tuli, kova homma oli kaivaa hauta sille talviaikaan, liipasimen painaminen oli helppo juttu

Kuuluuko tuo juttu nyt tänne? Eläin ei kuole aina osumaan, osa jää eloon tai kituu maakuopassa. Vaikka näyttää tajuttomalta. Älkää luulko osaavanne lopettaa itse.

Varsinkin nyt on tärkeää säästää kaikessa missä voi.

Koiran kuolema koskettaa enemmän koska niiden kanssa on harvemmin mitään riitaa eivätkä kettuile tai pilkkaa. Niiden kanssa ollaan tekemisissä myös enemmän päivittäin kuin esimerkiksi vanhempien koska ovat aina kotosalla.

Sisareni lohdun sanoja silloin kun viimeksi kaverista luovuin. Ei se varmaan siellä tunnu mutta kyllä siitä ylipääset. 

Ei se helppoa ole, ja sureminen on täysin normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalia, että tunnereaktio lemmikin kuolemaan on melkein yhtä vahva kuin isovanhemman kuolemaan?

No mulla on ollut lemmikin kuolemaan varmaan vahvempi, enkä pidä sitä epänormaalina.

On se vahvempaa, kun joku, jonka kanssa olet joka päivä tekemisissä, ei enää olekaan siinä.

On normaalia surra koiraa. Tai mitä vain lemmikkiä. Vanha koirani kuoli kuukausi sitten. Oli paras ystäväni. Olen itkenyt paljon.

Saan voimaa siitä Sateenkaarisilta runosta. Olen menettänyt kuluvana vuonna kaksi vanhaa ja rakasta lemmikkiä, siellä ne nyt odottavat ystäviensä kanssa, Sateenkaarisillalla. Lohtua tuovat myös kaksi vielä elossa olevaa lemmikkiäni.

Juuri eilen viimeksi itkin ja ikävöin yli 2 vuotta sitten menetettyä karvakamua. Oli todella raskas menetys, koira oli erityisen rakas (minulla on ollut useita koiria). Tietenkin kaikki lemmikit on/on olleet rakkaita, mutta sitten on ollut se yksi joka oli jollain tapaa erityinen ja kiinnyin vielä enemmän kuin muihin.

Rakas rotunsa vanhin koiramme 17v 2kk lopetettiin muutama päivä sitten tasapainon 

petettyä.

Rakkaamme oli ennen eläinlääkäriin lähtöä levollinen ja koko automatkan levollinen myös sylissämme, samoin eläinlääkärin pöydällä. Meille tuli aika paljon sellainen tunne, että rakkaamme ymmärsi, että hänen aikansa on täysi Onko tämä teidän mielestänne  mahdollista?

Mä olen kasvanut eläinten parissa maalla. En henk.koht ymmärrä että joku parkuu koiransa perään päivätolkulla. Kuoleminen on täysin normaalia ja luonnollista. Koskee myös ihmisiä. Just lopetettiin meidän kissa kun oli tosi sairas. Yksi koira lopetettiin muutama vuosi sitten, joku olis ehkä itsensä takia vielä hoitanut sitä, mutta mun raja menee siinä että eläin ei saa kärsiä.

Monia eläimiä lopetetaan itse, myös hevosia. Kaupunkilaiset on vaan niin vieraantuneet elämästä ja siitä kuolemasta.